Haluan vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin

Hei.

Minä haluan vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Kun asiani menee eteenpäin, se tuo itselleni hyvän mielen.

Minulle tärkeitä asioita ovat

  • itsemäärääminen
  • ihmisarvo
  • vakituinen työpaikka
  • oma asunto
  • esteetön ympäristö.

Haluan kaikille tasa-arvoisen ihmiselämän.

Poliittinen urani alkoi, kun olin 9. luokalla emu-luokkani puheenjohtaja lukuvuoden 1991-1992.

Luokanvalvojan innoittamana ryhdyin yläasteen johtokunnan oppilasjäsenvaaliin. Olin vaalien ääniharava 90 äänellä. Toiseksi tullut sai 82 ääntä.

Sen jälkeen poliittinen urani hiljeni totaalisesti, kunnes alkuvuodesta 1999 poliittinen urani lähti uuteen nousuun.

Vanhempani eivät pakottaneet minua valitsemaan puoluetta, vaikka toimivat erittäin aktiivisesti paikallisessa puolueosastossa. Itse sain valita puolueeni, joka oli lähimpänä omia arvojani.

Puolueeni on palkansaajien, työläisten puolella ja myös vanhusten, vammaisten ja muiden vähäosaisten puolella aikuisten oikeesti.

Olen ollut ehdokkaana monissa kuntavaaleissa ja seurakuntavaaleissa vuodesta 2000 lähtien.

Tammikuussa 2009 minut valittiin Ilmajoen nuoriso- ja vapaa-ajan lautakuntaan varajäseneksi.

Maaliskuussa 2013 minut valittiin Hyvinkään musiikkiopiston hallitukseen varajäseneksi.

Syksyn 2012 kuntavaalit olivat ensimmäiset, joissa käytin Facebookia yhtenä mainosvälineenä. Muita välineitä olivat kotisivulla mainossivu ja sitten tietysti perinteinen mainoskortti.

Politiikka on pitkäjänteistä työtä.

Kaikista tärkeintä on, että saan olla mukana vaikuttamassa yhteiskunnallisiin asioihin.

Kommentit

Kirjoittanut Mietteliäs
25.9.2014 klo 12:56
Hyvä juttu, vammaisten on hyvä olla vaikuttamassa itse omiin asioihinsa, mikäli vain siihen kykenevät. Hehän parhaiten tietävät niitä.
Kirjoittanut Tyyppi rajalta
13.10.2014 klo 11:40
Mahtavaa, että olet mukana vaikuttamassa. Kaikkenlaisia ihmisiä, näkökulmia ja mielipiteitä tarvitaan, jotta voidaan tehdä hyviä päätöksiä. Jatka samaan malliin! Terveiset Ruotsin rajalta Torniosta! Tervetuloa vaikka porukalla katsomaan miten rajayhteistyö toimii. :)
Kirjoittanut senioriryhmäläiset
14.10.2014 klo 12:14
Olet rohkea kaveri! Hyvää elämää ja onnea ponnistuksiib!

Kommentoi

Jos haluat kertoa mielipiteesi kirjoituksesta, kirjoita se kommentti-kenttään ja paina lähetä-nappia.

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.