Laivat

Minä kiinnostuin laivoista 1980-luvulla. Katsoin silloin televisiosta Lemmenlaiva-sarjaa. Lemmenlaiva oli kaikkien aikojen ensimmäinen ihmissuhdesarja. Se tuli uusintana 1990-luvun alkupuolella.

Minua kiinnostaa laivoissa moni asia. Esimerkiksi miten ne on rakenettu ja millaista elämä rakentamisen aikaan oli? Kuuluisa laiva Titanic rakennettiin vuosina 1905-1912. Millaista oli elämä silloin? Titanic joutui onnettomuuteen ja upposi. Nämä onnettomuudet kiinnostavat minua myös.

Minua kiinostaa myös Wasa-laiva. Miten sellainen puulaiva on tehty 1600-luvulla sen aikaisilla välineillä? Toissa kesänä yksi unelmani toteutui, kun pääsin Tukholmaan Wasa-museoon katsomaan laivaa. Laiva on melkein kokonaan alkuperäinen.

Kerran pääsin yhden kaverini kyydissä näkemään Ruissaloon kuinka Viking Linen Isabella sekä Silja Linen Europa menivät kapeasta kohdasta. Ihailin sitä, miten isoja ne ovat.

Vieläkin muistan se, kun oli 1992 ammattikoulun kavereiden kanssa opintomatkalla Wasa Linen laivalla. Laivana oli tuolloin Wasa King. Kuinka ihana näkymä oli, kun kävelimme laivaan. Siellä oli puoliympyrän muotoisia sohvia, joiden ulkoreunoilla oli pienet led-valot.

Nykyään Youtube-sivustolla on upeita videoita Silja Tallinkin sekä Vikingin laivoista. On hienoa katsoa, kun ne lipuvat merellä.

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut kirjoitusta.

Kommentoi

Jos haluat kertoa mielipiteesi kirjoituksesta, kirjoita se kommentti-kenttään ja paina lähetä-nappia.

Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.