Seksuaalisuus
- Heteroseksuaalisuus ja homoseksuaalisuus
- Itsetyydytys
- Rakastelu
- Seksitaudit
- Ehkäisy
- Oma tahto
- Muistilista

Kuva: Pixmac
Jokainen ihminen on seksuaalinen. Tunteet, omat ajatukset ja käyttäytyminen liittyvät seksuaalisuuteen. Se, miten tapaa ihmisiä ja millaisiin ihmisiin ihastuu, on osa seksuaalisuutta. Seksuaalisuuteen kuuluu myös se, miten paljon kaipaa toisen ihmisen läheisyyttä.
Seksi on osa seksuaalista toimintaa. Usein seksistä käytetään sanaa rakastelu. Seksiin liittyy monia asioita, ja se voi myös tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Rakasteluun voi liittyä esimerkiksi hellyys, koskettelu, suuteleminen ja yhdyntä. Rakastelu on aina vapaaehtoista. Ketään ei voi pakottaa rakastelemaan.
Seksiä voi kokeilla myös yksin. Itsetyydytys tarkoittaa oman kehon hyväilyä. Yleensä itsetyydytyksen aikana ihminen hyväilee omia sukupuolielimiään. Itsetyydytys on kaikille sallittua. Sitä kutsutaan myös sanoilla masturbaatio ja sooloseksi.
Heteroseksuaaisuus ja homoseksuaalisuus
Ihmiset voivat olla eri tavoin seksuaalisesti suuntautuneita. Naiset voivat ihastua miehiin, jolloin heitä sanotaan heteroseksuaaleiksi. Heteroseksuaaliksi eli heteroksi sanotaan myös miehiä, jotka ihastuvat naisiin.
Homoseksuaaleja ovat ihmiset, jotka ihastuvat samaa sukupuolta olevaan ihmiseen. Jos nainen ihastuu toiseen naiseen, häntä sanotaan lesboksi. Miestä, joka ihastuu toiseen mieheen, kutsutaan homoksi.
Osa ihmisistä voi ihastua miehiin ja naisiin. Heitä kutsutaan biseksuaalisiksi.
Jotkut ihmiset eivät ihastu keneenkään, eivätkä halua olla kovin seksuaalisia. Heitä sanotaan aseksuaaleiksi. Kaikki nämä seksuaalisuuden muodot ovat sallittuja ja yhtä hyviä.
Itsetyydytys
Itsetyydytyksellä eli masturbaatiolla tarkoitetaan sitä, että ihminen hyväilee itseään. Nainen tai mies voi koskettaa omaa kehoaan. Myös sukupuolielimistä saa koskettaa. Kannattaa opetella koskemaan niin, että tuntuu hyvältä. Itsetyydytyksen aikana voi tulla todella hyvä olo, mitä sanotaan orgasmiksi. Mies saa orgasmin yhteydessä usein siemensyöksyn. Siemensyöksyssä peniksen päästä tulee vaaleaa nestettä, jota sanotaan siemennesteeksi. Naisten orgasmi tuntuu lantion alueen väristyksinä. Koko kehon alueella tuntuu hyvältä.
Itsetyydytys rentouttaa. Sitä voi kokeilla omassa rauhassa esimerkiksi omassa sängyssä tai suihkussa. Itsetyydytystä ei voi tehdä julkisilla paikoilla tai toisten ihmisten seurassa, koska se on yksityinen asia. Itsetyydytyksestä ei tarvitse kertoa kenellekään. Se on kaikille sallittua.
Rakastelu
Seksiksi eli rakasteluksi sanotaan sitä, että kaksi ihmistä hyväilee toisiaan. Hyväily voi olla silittelyä, suutelemista, alasti olemista, koskettamista sekä toisen koskettamista myös sukupuolielimistä.
Rakastelu saa alkunsa siitä, että pari haluaa rakastella. Jos ei halua, on syytä unohtaa koko juttu. Yleensä kumppanit koskettelevat toisiaan kehon eri osista. He voivat riisua vaatteet ja koskettaa toisen alastonta ihoa. Yleensä tässä vaiheessa sekä nainen että mies kiihottuvat, mikä tuntuu hyvältä. Usein ihminen hengittää nopeasti ja sydän lyö nopeasti. Miehen penis nousee pystyyn, mitä kutsutaan sanalla erektio. Naisen emätin kostuu ja laajenee. Myös naisen klitoris nousee koholle. Näin pari valmistautuu yhdyntään, mutta joka kerta ei tarvitse mennä yhdyntään asti. Usein hyväilyt riittävät.
Emätinyhdynnäksi sanotaan sitä, että mies vie peniksensä naisen sisään eli emättimeen. On olemassa erilaisia asentoja, joissa yhdyntää voi kokeilla. On tärkeää, että seksi tuntuu molempien mielestä hyvältä. Rakastelun huippukohtaa sanotaan orgasmiksi, ja se tuntuu hyvältä. Sekä nainen että mies voivat saada orgasmin, mutta he saavat sen harvoin samaan aikaan. Joskus orgasmia ei tule, eikä se haittaa.
Seksiä eli rakastelua voi kokeilla, jos parin molemmat osapuolet sitä haluavat. On tärkeää, että tietää mitä haluaa ja mitä ei halua. Kannattaa tehdä vain sellaisia asioita, jotka tuntuvat molemmista hyviltä. Seksi on aina vapaaehtoista, eikä siihen voi pakottaa. Kannattaa miettiä, milloin on valmis aloittamaan seksielämän. On myös hyvä miettiä sitä, kenen kanssa kannattaa rakastella. On hienoa, jos löytää mukavan ja luotettavan poikaystävän tai tyttöystävän. Seksiasioista voi puhua oman kumppaninsa kanssa. Voi kertoa omista ajatuksistaan ja toiveistaan. Sitten kun tuntuu turvalliselta ja hyvältä, voi kokeilla seksiä eli rakastelua yhdessä oman kumppaninsa kanssa.
Seksitaudit

Kuva: www.pixmac.com.
Seksin kautta voi tarttua sairauksia. Näitä sairauksia sanotaan seksitaudeiksi tai sukupuolitaudeiksi. Taudit tarttuvat sellaisessa yhdynnässä, jonka aikana ei käytetä kondomia. Sairauden oireina voi olla kutinaa tai kirvelyä sukupuolielimissä. Jotkut taudit ovat oireettomia, ja siksi niitä on vaikea huomata. On todella tärkeää mennä lääkäriin, jos epäilee saaneensa seksitaudin. Lääkärintutkimuksista ja laboratoriokokeista selviää, sairastaako seksitautia. Lääkäri auttaa sairauksien hoidossa. Tärkeää on hoitaa myös se henkilö, jolta tauti on tullut. Muuten tauti pääsee tarttumaan uudelleen.
Seksitauteja ovat esimerkiksi klamydia, tippuri, visvasyylä eli kondylooma ja AIDS. Useat taudit voi parantaa lääkkeillä. AIDS on tauti, jonka aiheuttaa HI-virus. Virus tarttuu miehen siemennesteen ja naisen emätinnesteen välityksellä sekä verestä. HI-virus ei tartu suukottamalla, koskettamalla tai vaikka saunomalla yhdessä viruksen saaneen kanssa. HI-virus voi muuttua ajan myötä AIDS-sairaudeksi. AIDSia ei ainakaan vielä voi parantaa. Ihminen kuolee AIDSiin.
Seksitaudit voi välttää, kun käyttää kondomia. Kondomi on yleinen ehkäisyväline. Se on kuminen rulla, jonka mies pyörittää auki peniksen päälle ennen yhdyntää. Yhdynnän aikana miehen peniksestä tulee siemennestettä, joka jää kondomin sisään. Rakastelun jälkeen mies ottaa kondomin pois ja laittaa sen roskiin. Yhtä kondomia voi käyttää vain kerran. Kondomi eli kumi suojaa taudeilta ja myös raskaudelta. Jos pari ei halua lasta, pitää käyttää kondomia. Kondomeja voi ostaa monista paikoista, esimerkiksi kioskeista, kaupoista ja huoltoasemilta. Ostamista ei tarvitse hävetä. Kondomipaketti maksaa noin viisi euroa. Paketissa on käyttöohje, joka pitää lukea huolellisesti.
Ehkäisy

Kuva: www.pixmac.com.
Jos pari ei halua lapsia, voi hedelmöittymisen estää. Kondomi ehkäisee raskauden. Naiset voivat myös hankkia lääkäriltä hormonivalmisteita, jotka estävät raskauden. Näitä valmisteita ovat esimerkiksi ehkäisypillerit (e-pillerit), ehkäisylaastari ja ehkäisykapseli. Lääkäriltä saa ohjeet, miten näitä käytetään. Ehkäisyasioissa auttaa oman terveyskeskuksen lääkäri tai ehkäisyneuvolan lääkäri.
Joskus ehkäisy saattaa unohtua. Tällöin on mahdollista, että nainen tulee raskaaksi. Apteekista voi ostaa katumuspillerin, jonka saa ilman reseptiä. Katumuspilleri pitää ottaa mahdollisimman pian yhdynnän jälkeen. Jos pillerin ottaa tarpeeksi pian, nainen ei tule raskaaksi.
Joskus nainen voi joutua tekemään abortin, jos hän on tullut raskaaksi. Abortti tarkoittaa raskauden keskeyttämistä, mutta se ei ole ehkäisykeino. Abortti tehdään yleensä ennen 12. raskausviikkoa. Raskauden keskeytyksen tekee lääkäri. Naisella voi olla monta syytä tehdä abortti. Hän voi esimerkiksi olla liian nuori äidiksi.
Oma tahto
On tärkeää, että itse tietää mitä tahtoo. Seksiasioita voi miettiä jo ennen kuin aloittaa seksin kokeilemisen. Voi miettiä, millaisia asioita haluaa ja mihin on valmis. Kannattaa miettiä, mitkä asiat seurustelussa ovat tärkeitä. Joillekin rakastelu on tärkeä osa seurustelua, mutta kaikki eivät halua kokeilla seksiä ennen avioliittoa. Jotkut eivät halua kokeilla seksiä koskaan.
Kukaan ei saa pakottaa toista seksiin. Jos joku ehdottaa sellaista mitä ei halua, pitää kieltäytyä ja lähteä pois. Jos joku ihminen satuttaa toista, on siitä kerrottava heti vanhemmille, opettajalle tai jollekin muulle luotettavalle ihmiselle. Seksiin pakottaminen on Suomessa rikos, josta rangaistaan.
Joskus voi törmätä ihmisiin, jotka houkuttelevat mukaansa. He voivat luvata jotain hauskaa tai vaikka tarjota hyvää syötävää tai juotavaa. Tällaiset ihmiset saattavat haluta seksiä, ja usein he pakottavat seksiin kanssaan. Tällainen toiminta on kuitenkin rikollista. Jos joku houkuttelee mukaansa, pitää ehdottomasti kieltäytyä. Jos joku koskettaa niin, että itsestä tuntuu pahalta, pitää häntä käskeä lopettamaan. Tällaisista tapahtumista pitää kertoa kotona.
Muistilista
- Tutustu itseesi ja omaan kehoosi.
- Tutustu poikaystävääsi tai tyttöystävääsi kunnolla.
- Juttele kumppanisi kanssa millaisesta kosketuksesta pidät ja mistä hän pitää.
- Rakastele vain, jos itse haluat ja olet valmis.
- Älä koskaan yritä pakottaa toista ihmistä seksiin.
- Huolehdi ehkäisystä.
- Älä lähde tuntemattoman ihmisen mukaan, vaikka hän kuinka houkuttelisi.
- Anna tunteiden roihuta ja muista nauttia!
Teksti: seksuaalineuvoja Satu Hyttinen, Keskuspuiston ammattiopisto, 5/2007