Vuodenajat

Posetiivari

29.2.2024

Kevään helmassa liversi kiuru.
Puro lorisi,
luikersi liuru.

Hangenhartiat valahti lampeen.
Tarttui kesä tiukasti kampeen
pyörittäen suvea kohti.
Syksy vierelle tulla tohti.

Kirjoittaja: Hannu Pirinen

Ilta pirtissä (ennen vanhaan)

27.12.2023

Pieksut kopsaa,
kirnu kolkkaa.
Potut tanssii ruplapolkkaa
ympärillään musta pata
syleilyssä hellanringin.

Pian pöydän täyttää rieska, maito
pottumuussi, paisti aito,
emäntä kun tirripaistin
kätevistä käsistään
pyörtää pirtin lämpimään.

Uuninpäällä pikku Yrjö
posket punaisina
henkseleitään rullaa.
Poismenneen maitohampaan koloon
painaa peukalollaan pullaa.

Väliin nenäänsä hän niistää,
syrjään kämmenen kun
räkätapin riistää.
Taitaa uupumus jo hiljaa
hieroskella pikkumiestä?
Selkään flanellista ruutupaitaa
uunin lämpö liimaa hiestä.

Mikäköhän ensin ehtii?
Äidin käsky: -Syömään! tulla,
uupumus ja uni,
vaiko loppua tuo pulla?

Ovensuussa, riepumaton päällä
venyttelee Musti.
Hienosti ja hallitusti
ääneen haukotella taitaa,
äidin harmaan varjon leikatessa
maton värikästä raitaa.

Sykähdyttää rengin rintaa
hyväolo hieroo mieltä.
Nuuhkii puhtaan paidan pintaa.
Eipä haise enää hieltä
lauantai kun painuu iltaan.

Yö päivää eeltään syrjään sysää.
Isä vielä istuviltaan
paikkaa matikoille rysää.

Lattialla kaksoistytöt,
Anna-Maria ja Liisa-Lotta.
Liisa leikkii nuken kanssa,
Annalla on alla potta.

Pian väsymys jo rengin penkkiin kaataa
turhaan unessakaan liikaa raataa
vaan näkee unta.
– Robottien luovan lunta.

Höyryävän muusipadan
äiti pirtin pöytään kantaa.
Pyynnön Yrjölle tuon antaa:
– Kipaisetkos Yrjö kulta
kamarista ukki hakemassa?
– Sais jo tupaan tulla,
en itse ehdi,
on vielä tekemistä mulla.

Liekö sallimus, vai pirtin henki,
vaiko kyllinherkkä hajuaisti?
Vääntäytyy jo ylös renki.

Onhan mieliruokaa tirripaisti.
Tuttu tuoksu sieraimiin näin
luikerteli salaa
hyvänonnentunteen kouraistessa sydänalaa.
Yrjö ukin kanssa palaa.

Näin on pirtin väki
kokoontunut pöydän ääreen.
Musti kiehnaa kaulaa isän sääreen.

Jos seuraa astiata vanhaa, puista,
on täynnä leipää-riihiruista.
Vaan häipyy siivu-siivun perään
leipäastiasta herkku.

Muistuu Yrjön mieleen Ville serkku,
kaukaa Ylivieskasta.
Hän näkee untakin vain rieskasta.

Ilta-aterian jälkeen saa äiti avun,
kaiken tarpeellisen.
Isä tiskaa,
Yrjö hoitaa huuhtomisen,
äiti huuhdottuja kuivaa.

Tyttäretkin tahollansa
askareisiin osallistuu,
-poissa tieltä,
sängynpäällä istuu.

Keinutuoliin ukki muistoihinsa vaipuu
keinutellen hiljaa hellään uneen taipuu.
Kyynel vierii alas poskipäitä
on mummin luo taas varmaan kaipuu.

Iltatöiden jälkeen hetki levätään
ja sulatellaan ruokaa.
Musti molemmista päistään huokaa.

Pian hämärä, tuo harmaanuttu,
pimeneväin iltain tuttu
pilkkopimeästä vakastaan lupaa:
– Kohta lakastaan tienoon ylle huntu musta.
Taas huomen tuokoon aherrusta.

Yö vilkkaa silmäniskun viekkaan.
Luottaa hienoon unihiekkaan.

Nyt iltahetki yötä kiskoo,
Tilley sammuu, varjot viskoo.
Jää valvomaan vain pirtin henki,
kuorsaa isäntä ja renki.

Siskonpeti huokuu rauhaa
kieputellen uninauhaa.

Kirjoittaja: Hannu Pirinen

Jouluyö

18.12.2023

Tähtikirkas taivas,
huurteiset puut,
kirpeä pakkanen.

Autiot kadut,
valoja ikkunoissa,
raitiovaunun kolina,
etäällä.

Askeleistani
jää jäljet,
lumeen,
tarpoessani
kohti kirkkoa.

Kuusen vierellä
kirkkosalissa
seimi,
seimessä
joulun lapsi.
Sytytän kynttilän.
On jouluyö.

Kirjoittaja: Pia

Myrsky

9.11.2023

Tuuli puhaltaa merellä,
ties montako boforia.
Sää luokitellaan
myrskyksi.
Sade piiskaa
meren pintaa.

Elämän myrskyissä
sosiaalisuuden rajapinnoilla
on tuulista,
aina kriiseihin asti.

Niin vain
tyven ja poutasää
seuraavat myrskyjä,
niin merellä
kuin elämässä.

Kirjoittaja: Pia

Marraskuu

6.11.2023

Pimeää
tulee jo aikaisin.
Tilaus kynttilöille.

Säätiedotus
lupaa vielä
vesisadetta.
Lunta odotellessa.

Ilmassa
on jo hitusen
glögin ja kanelin
tuoksua
ja lupaus
joulun taikaa.

Kirjoittaja: Pia

Odotus

20.9.2023

Keväällä
odotan puiden silmuja
ja tuoreen ruohon tuoksua.

Kesällä
odotan uimaveden lämpenemistä.

Syksyllä
odotan puolukka- ja omenasatoa
sekä puiden lehtien väriloistoa.

Talvella
odotan hohtavia hankia
ja kauneimpia joululauluja.

Odottaminen
on tie mielentilaan,
väylä läsnäolon kokemiseen.
Pitkällä tai lyhyellä kaavalla.

Kirjoittaja: Pia

Syksy

15.8.2023

Kesän lämpö,
kohta mennyttä.

Pilvikartasto
peittää taivaan.

Ripottelee vettä.

Sadonkorjuun aika
on taas kohta käsillä.

Poimin maljakkoon
kesän viimeiset kukat
syksyn pimeitä iltoja
odotellessa.

Kirjoittaja: Pia

Sade

11.8.2023

Virkistävä kesäsade,
luonto virkistyy,
kesä kuivaa, minkä kastelee.

Hiostava ukonilma,
kaatosade,
saa kadut tulvimaan.

Syksyinen syyssade,
saa pudonneet puiden lehdet
liukkaiksi.

Puhdistavat kyyneleet,
ilosta tai surusta.

Kirjoittaja: Pia

Äänimaailma

30.6.2023

Raitiovaunun
kolina kiskoilla.

Ohikiitävät autot.

Taivaalla
kirkuva lokki.

Viereisen pöydän
puheensorina.

Laivan sumutorven ääni.

Vedän keuhkot täyteen
meri-ilmaa
kesäisenä päivänä,
Kauppatorin kahvilassa.

Kirjoittaja: Pia

Laiturilla

24.6.2023

Vesi –
vielä liian kylmää
uimiseen.

Aurinko lämmittää silti
ja häikäisee silmiä.

Laineen liplattavat
ja särkyvät
laituriin törmätessään.

Ongen koho
painuu hetkeksi
pinnan alle.
Palaa pintaan,
kuitenkin.

Ei kalansaalista
tällä kertaa.

Aurinko paistaa
ja häikäisee silmiä.
Kaivan repusta
aurinkolasit.

Kesäpäivä jatkuu.

Kirjoittaja: Pia

Kesäbiisi

19.6.2023

Soi kesällä hyvä Suomi-biisi rannalla,
voi uimaan mennä juosten sannalla.

Kesäbiisi soi stereoista täysillä,
kohta se on soittolistojen kärjessä hitillä.

Hyvä musiikin tahti tuo kesäfiiliksen kaikille,
voimme kesästä nauttia juosten rannoille.

Rytmiä kuulen radioista hyräillen,
vaikka kunnolla laulellen.

Se kesä tuo kieleen jäätelön kylmän,
juoden kesäjuomia helteiden kera silmän.

Kirjoittaja: Esa Peltonen

Tunnusmerkit

11.5.2023

Tiikerin
tunnistaa raidoista.

Leijonan
tunnistaa harjasta.

Pantterin
tunnistaa täplistä.

Kevään merkit:
lämpö, hiirenkorvat,
leskenlehdet.

Luojan luomakunnan
tunnusmerkkejä.

Kirjoittaja: Pia

Kevät

9.1.2023

Tulee Kevät

Kirjoittaja: Matias

Joulun sanoma

20.12.2022

Joululla
on monta sanomaa.

On joululahjojen,
joulukoristeiden
ja jouluruokien sanoma,
jota viestivät kaupat
tarjouksillaan.

On yhdessäolon sanoma,
kun usein suku kokoontuu
yhteisen kuusen ympärille.

On joululaulujen sanoma,
joka raikaa
niin marketeissa
kuin hartaammin kirkoissa.

On seimen sanoma,
joulun lapsen
syntymä maailmaan,
talliin eläinten seuraan,
olkipedille.

Olisiko
kaikkien
joulun sanomien
yhteinen tekijä,
jollain tapaa,
rakkaus,
niin sydämissä
kuin kaikuvana
yli taistelujen äänten?

Kirjoittaja: Pia

Rytmi

1.10.2022

Rytmiä on kaikkialla:
vuodenaikojen vaihtelussa,
musiikissa,
työn ja levon vuorottelussa,
arjen ja juhlan ajoissa,
kirkkovuodessa.

Rytmiä oli
sydämen lyönneissä,
kun lepäilin
Sam-kissani vieressä,
hiljaa,
kuunnellen elämää.

Kirjoittaja: Pia

Syksyinen runo

27.9.2022

Syksyn lehdet ovat kauniita.
Eri värisiä sävyjä, kuten oransseja ja keltaisia,
myöskin ruskeita.
Tuottavat meille kaikille iloa ja hyvää mieltä,
kunhan nautitaan syksystä yhdessä.
Muistathan hymyillä kaikille,
myöskin kylmänä ja sateisena päivänä.
Meidän syksyiset lehdet tuottavat iloisia värejä,
putoavat puusta maahan.

Kirjoittaja: Lilja Karoliina

Syksy saapui

16.9.2022

On sateet tulleet taivaan rannan takaa,
puissa lehdet kohta tippuu sen jo huomata saa.

Kylmä jo hiipii maahan tähän yöllä,
voiko sitä millään hidastaa edes vyöllä?

Sade se hakkaa maahan ison lätäkön vaan,
johon tanssii upeat värikkäät lehdet syksyn tullessaan.

Silloin illat jo synkkenee pimeisiin iltoihin,
silloin me saamme mennä päin rakkauden siltoihin.

Niinpä voimme sytyttää upeat kynttilät nuo,
voidaan mennä nauttimaan takan ääreen lämpöä se meille suo.

Kirjoittaja: Esa Peltonen

Syksyinen runo

25.8.2022

Linnut muuttavat etelänmaille.
Kauniina syksyn lehdet puihin värjäytyvät.
On syksy nyt upeana vuodenaikana.
Syksyllä marjoja poimiskelen.

Kirjoittaja: Hilla

Muuttomatka

10.8.2022

Sääksien pesässä
alkaa olla jo hiljaista,
kun poikaset ovat oppineet
lentämään.

Ilma on jo kirpeä aamuisin,
pian tulee ruska ja
lintujen muuttomatka,
Afrikkaan kai,
alkaa.

Minun muuttomatkani
on ehkä pidempi:
ihmisen matka
toisen luo.

Kirjoittaja: Pia

Helteellä

28.6.2022

Tuuletin pauhaa.
Vichyä kuluu.
Kuumat oltavat.

Aurinkorasvaa
korkealla suojakertoimella
ettei palaisi.
Tosin ulkoilu
UV-indeksin mukaan
varhain aamulla
tai myöhemmin illalla.

Ajattelutyö
ja kotityöt
hellejaksamisen ehdoilla.

Koko talven odotettu kesä
on nyt täällä.
Mutta tämä hellejaksaminen
käy kyllä työstä!

Kirjoittaja: PH

Kesä

7.6.2022

Hmmm….

Lämpötila 20 astetta
auringossa,
ilmassa tuomen kukkien tuoksu.

Jäätelökioski on avattu,
mansikat myynnissä torilla.

On siis KESÄ!

T-paita, shortsit, sandaalit,
aurinkovoide –
kesävarustus käyttöön
ja luontoon!

Kirjoittaja: PH

Äitienpäivä

28.4.2022

Muisto:

Aamukuudelta metsään
poimimaan valkovuokkoja,
vielä kastepisaroita niiden lehdillä.

Kahvi tippumaan, kakkupala lautaselle.

Kahvit ja kukat äidille sänkyyn…
Paljon onnea ja kiitoksia
äitiydestä!

Oma kissaäitiys opetti minulle
äitiyden arvon:
huolenpitoa, pyyteetöntä rakkautta,
toisinaan sydän syrjällään
huolesta…
mutta suurimpana
rakkaus.

Kirjoittaja:
PH

Kevät

4.4.2022

Katupöly yskittää.
Varpunen pyrähtää lentoon
vielä lehdettömästä pensaasta.
Takatalvesta huolimatta
aurinko lämmittää jo päivisin
toppatakki on jo liikaa.

Kunpa muuttolintujen mukana
saapuisi uutisina rintamalta
rauhan kyyhky, rauhan sanoma.

Kirjoittaja: PH

Kadonneet käsineet

15.2.2022

Kun käsine häviää,
ei jää käteen mitään.
Näpit paleltuu,
on vasta tammikuu.
Kirpputorillako se hävisi,
kai joku talteen keräsi?
Käsine kun häviää,
ei jää jäljelle mitään.

Kirjoittaja: Jansku

Talvi

13.2.2022

Pakkastuuli tänään viheltää.
Kun roskia viet ulos,
tuuli tuntuu iholla asti tää.
Mutta puhdasta tuli,
arvatkaa mikä oli lopputulos.
Voisin laulaa karaokea kotona,
kun keli tää vaivaa nyt ulkona.
Mikkiin tartut, se kuulostaa soittona.
Ei tarvinnut duuniin tämän miehen lähteä,
koin sen voittona.

Kirjoittaja: Esa

Onni

10.1.2022

Onni pojan hymykuopat ja tytön loistavat siniset silmät.

Mökin vieressä kukoistava omenapuu.
Kurkihirren päällä pääskysen pesä.
Tunnet eläväsi onnellisten elämää.
Kesä jatkuu. Kesä.

Kirjoittaja:
Anne H. Kaski

Jouluruno

1.12.2021

Kirkkotielle
Ei enää lähdetä
Hevosella,
Vällyn alla.

Joulun taika
On silti
Yhä olemassa

Kuka saa puurosta
Mantelin
Lapsi syntyy yhä seimeen
Glögi lämmittää
Pakkasiltana

Onko paras paketti
Kova vai pehmeä
Vai aineeton –
Lahjana rakkaus

Kirjoittaja: PH

Marraskuu

18.11.2021

Sääkartalla
Näkyy jo lumihiutaleita
Hiihtokeleihin
Vielä matkaa

Pimeää
Enemmän kuin valoisaa
Hyvä olosuhde
Kynttilän valolle
Loistaa
Kilpaa tähtien
Kanssa

Kirjoittaja: PH

Syksyn merkit

16.9.2021

Onko vaahtera
Muuttunut kultaiseksi?

Onko maa
Peittynyt huuruun?

Ovatko
Lätäköt paikoittain
Jäätyneet
Rusahteleviksi?

Diagnoosi on selvä:
Astumme syksyyn
Talven kynnykselle

Aika ottaa
Villasukat ja pipo
Kesäsäilöstä

Ja juoda
Kuppi kuumaa teetä

Kirjoittaja: PH

Lepopaikka

7.9.2021

Syksyä ilmassa
Pitkähihaisen paidan päivänä
Sulkukorkeapaineiden
Helteisten päivien välillä
Lepopaikkana

Ei vain helle
Vaan myös kuivuus
Vitsauksena

Syyssateet
Otetaan aikanaan
Avosylin
Vastaan

Sateenvarjo
On tallessa

Kirjoittaja: PH

Runoja kesästä

9.8.2021

Taas leivot laulujaan laulaa,
jo elo suven armahin on.
Niin luonto puhjennut on kukkaan,
niin luonto kaunehin on.
Neito kesäisessä mekossaan,
on kaunein päällä maan.

Nimimerkki: Minttu-81

Paahde

5.8.2021

Tuuletin pauhaa
Yötä päivää

Saharan hiekka
Narskuu hampaissa

Polttava helle
Paahtaa sisällä
Ja ulkona

Viimeiset pisarat vettä
Ennen keidasta
Joka ei ole kangastus

Syyssateita odotellessa

Kirjoittaja: PH

Kesäjuttu

4.8.2021

Oi kesä, lämpöinen, helteinen.
Sadetta vaan, niin metsän antimet ne kasvaa, puolukat sienet ja mustikat.

Reipasta jatkoa.

Nimimerkki: Okkali

Makea kesä

15.6.2021

Oi kesän ihanuutta.
Kaunis luonto,
auringon lämpö,
kukkien väriloisto,
lintujen laulu ja
makeat mansikat,
jotka sujahtavat sukkelasti suuhun.
Se on kesän taikaa,
iloista aikaa.

Nimimerkki: Eeva

Helteellä

14.6.2021

Jääkuutiot
Mehun seassa

Aurinkorasvan
Tuoksu iholla

Kirkuvat, ilmassa kaartelevat
Lokit

Laineiden liplatus
Suolainen vesi

Rantaelämää

Kirjoittaja: PH

Kesä vihdoin täällä

27.5.2021

Kesä, se on vihdoin täällä.
Saamme nauttia kukista, perhosista, linnuista, kauniista luonnosta, auringon paisteesta.
Kaikista kesän iloista.

Kirjoittaja: Eveliina

Vuodenajat-runo

14.4.2021

Syyssade piiskaa
Mustaa asfalttia

Lumihiutale leijailee
Keveänä
Auringoiselle hangelle

Kevätsade herättää
Puiden silmut ja ruohon

Lempeä kesäsade
Kuivaa minkä kastelee

Talviturkki
Kutittaa jo
Kevätsateen lupaus
Ilmassa

Nimimerkki: PH

Runo keväästä

7.4.2021

Aurinko lämmittää
Lasin läpi niskaa

Ulkona pajunkissoja
Sisällä villakoiria

Aamulla vielä ritisevä lammikko
Nyt jo ennustetaan
Aikaista kesää

Nimimerkki: PH

Pääsiäinen

30.3.2021

Tulee kohta pääsiäinen tää,
sitä me kaikki railakkaasti voimme viettää.
Syöden pääsiäisherkkuja monia saamme,
siitä iloita me voimme.
Nyt toivotan munarikasta pääsiäistä teille kaikille,
yhdessä me voimme etäillen
jakaa juhlaa tätä
jokaiselle maailmalle.

Kirjoittaja: Esa Peltonen

Kevät tuli

29.3.2021

Kevät tuli
lumi suli
puro sanoi
puli puli.

Nimimerkki: Heluna

Talvi

5.2.2021

Tuli talvikeli,
oikea on keli,
vaihtelee ilmat,
tuumi tää kirjoittaja,
reipasta talviakaa,
onnen taikaa.

Talvinen runo

7.1.2021

Nyt se talvikin koitti,
ulkoilua, reipasta oloa ja toimintaa,
kautta maan.
Olipa räiskettä vuoden vaihtuessa,
no sehän kuuluu juhlimisiin,
kun toi vuosi vaihtuu,
kun raketit lensi.
Milloinka keksitään,
hiljaisia raketteja.
Niinpä.

Nimimerkki: Okkali

Reviiri

20.12.2020

Sosiaalinen etäisyys, käsipesu, maski, kupla, etäily, kotoilu.

Paljon uusia skeemoja, kun pyritään hallittuun rakennemuutokseen.

Autismiystävällisiä skeemoja,
ainakin sosiaalinen etäisyys ja kupla,
reviiriajattelua.

Nimimerkki: PH

Koronajuttu

20.12.2020

On meille jo tuttu,
tää koronajuttu.
Joulua mä toivotan ja
uutta vuotta parempaa 2021.
Ja tuo korona saisi jo loppua.
Muista suojaus,
turvavälit,
pese kädet.
Lenkillä voi käydä,
maski naamansuojaksi.

Nimimerkki: Okkali

Wirwon warwon

4.4.2020

Wirwon warwon ja warpaita tallon,
eikun virvon varvon,
kumaran ketterästi,
ja kiitän,
kevään, kesän tuloa,
riemukkaita hetkiä,
kesäretkiä.

Nimimerkki: Wirwon

Pääsiäinen

25.3.2020

Jo lähestyy, pajunkissat, koristeeksi, pöydälle, maljakkoon,
ne on somia, eiks, jee, koristeita.

Nimimerkki: Pääsiäinen

Talviruno

25.2.2020

Runo talvinen,
lumisateineen,
tuulineen,
oi se virkistää kulkijaa,
kun vaan,
hyvin on pukeutunut lenkille.

Nimimerkki: Talvipläjäys

Talven ihmemaa

25.2.2020

Oi sa talven ihmemaa,
kylläpä nytkin ois lunta,
mutta, varmaan, nään ma, unta.
Sellanen on talven 2020,
ihmemaa.

Nimimerkki:
Talvipläjäys

Mämmiä jo

22.1.2020

Jo on kaupoissa, joulun jälkeen, tiskissä, pakkasessa.
Eiku vaan, mämmiä popsimaan.

Nimimerkki: Mämmi

Mämmiä jo

22.1.2020

Kaupoissa jo mämmiä, pakkas, astioissa,
reipasta oloa ennen pääsiäistä.

Nimimerkki: Okkali