Tarinoita ihmissuhteista

Tarinat ovat Vernerin lukijoiden kirjoittamia.

Tarinoiden henkilöt eivät ole oikeita henkilöitä vaan kirjoittajien keksimiä.

Porsas matkalla

possu_sylissä

Kuva: Istock

Esa ja Anu eivät olleet ikinä nähneet niin monta pientä porsasta.

– Siinä taitaa olla Petrille hyvä porsas, sanoi Pajulan täti ja nosti porsaan syliinsä.

Minäkin otan, sanoi Esa.

Täti antoi porsaan Esalle. Mutta porsas potkaisi Esaa vatsaan. Esa pelästyi. Ei hän ollut ikinä ennen pitänyt porsasta sylissään. Porsas potkaisi toisen kerran lujempaa ja loikkasi maahan. Sitten se lähti juoksemaan.

– Ottakaa kiinni! huusivat lapset. Kaikki lähtivät juoksemaan porsaan perässä.

– Nasu, nasu, tule tänne, huuteli Jaska. Mutta porsas ei totellut. Jaskaa harmitti.

Täti toi porsaalle lämmintä maitoa ja rupesi houkuttelemaan sitä esiin.

– Nasu, nasu, sanoi täti.

Porsas tuli. Sillä oli kova nälkä. Se alkoi maiskuttaa maitoa. Täti otti sen kainaloonsa.

– Tuokaa nyt se koppanne tänne, pyysi täti.

Esa ja Anu hämmästyivät. Missä koppa oli?

– Oliko se teillä, kun tulitte meille? kysyi täti.
– Ei ollut, sanoi Matti.

Matti lähti Esan kanssa hakemaan koppaa. He löysivät kopan. Pajulan täti pani porsaan koppaan.

– Ei kai Petri teille rahaa antanut? kysyi täti.
– Antoi. Se pani rahat kukkaroon ja antoi Anulle, sanoi Esa.

Anu pelästyi, kun hänellä ei ollut kukkaroa kädessään.

– Jäikö sekin jonnekin? kysyi täti.
– Juu, vastasi Anu.

Tytöt lähtivät kukkaroa hakemaan.

– Mihin sinä sen panit? kysyi Ulla.
– Jonnekin, sanoi Anu.
– Joku on voinut vaikka ottaa sen, sanoi Ulla.

Anulle tuli paha mieli. Samassa Leena huomasi jotakin maassa. He juoksivat takaisin. Pajulan täti oli mielissään, kun kukkaro löytyi.

– Nyt teidän täytyy lähteä, kun on jo ilta, sanoi Pajulan täti.
– Me saatamme teitä, sanoi Matti.

Pajulan täti antoi lapsille luvan mennä saattamaan Anua ja Esaa. Kaikki lähtivät. Jaska kantoi porsaskoppaa. Sitten Pajulan lapset palasivat takaisin kotiin.

Kirjoittaja:
Annika

Kiltit tuhmeliinit

Possi

Kuva: iStock

Anu ja Esa luulivat, että äiti oli jo tullut kotiin, mutta ei äiti ollut tullut.

– Pitääkö meidän odottaa siihen asti, kun äiti tulee? kysyi Esa.
– Petri tulee iloiseksi, kun se saa porsaansa takaisin, eikä sen tarvitse olla yksin, sanoi Anu.
– Me olemme kilttejä, kun me haemme sen Pajulasta asti. Mutta otetaan ensin voileipää, sanoi Esa.

Esa ja Anu tekivät voileivät. Esa ja Anu poikesivat syömään mansikoita. Mansikat olivat jo kypsyneet. Ne olivat makeita, ja niitä oli vaikka kuinka paljon. Pajulan talo oli pellon takana mäellä. Ei sinne ollut enää pitkä matka. Pajulan lapset olivat pihassa keinumassa, kun Esa ja Anu tulivat.

– Anna kun minäkin tulen, sanoi Esa.
– Minäkin keinun, sanoi Anu.
– Joo, ja minä annan sinulle vauhtia, sanoi Pajulan Jaska.

Anu meni keinuun. Pajulan Jaska antoi vauhtia. Mutta silloin Anu pelästyi.

– Älä, älä! hän huusi.
– Et sinä putoa, sanoi Jaska.

Pajulan tytöt eivät enää keinuneet.

– Syömään lapset! kuului Pajulan täti huutavan portailta. Sitten hän huomasi Anun ja Esan ja pyysi heidätkin syömään.

Kun oli syöty, Pajulan täti kysyi, oliko Anulla ja Esalla jotain asiaa, kun he olivat tulleet niin kauas.

– On meillä, sanoi Anu.
– Mitäs asiaa teillä on? kysyi Pajulan täti.
– Semmoista porsasasiaa, vastasi Esa.
– Vai oikein porsasasiaa, sanoi Pajulan setä.
– Niin, kun Petrin ukkovarpaassa on naulanreikä. Ei sillä pääse 
kävelemään tänne asti, sanoi Anu
– Ahaa, te tulitte hakemaan Petrin porsasta, vai mitä? kysyi Pajulan setä.
– Tulimme me, vastasi Esa.
– Milläs te hyvät lapset sen porsaan luulette vievänne? kysyi Pajulan täti.
– Petrin kopalla, vastasi Esa.
– No sitten se voi käydä. Mennään katsomaan niitä possuja, sanoi Pajulan täti.


Kirjoittaja: Annika

Ihastumista koulussa

Olipa kerran Poika. Hänen nimensä oli Miku ja hän oli ihastunut kaveriinsa Kanoniin.

Miku lähtee kouluun ja soittaa ihastukselleen.

Kanon sanoo: No moi Mikusuke.
Miku sanoo: No moi Kane, mennäänkö kouluun?
Kanon naurahtaa ja sanoo: Joo, vaikka se ei ihan hirveästi kiinnostakaan, heh.
Miku sanoo: Kanon, minä olen ihastunut sinuun.

Miku suutelee Kanonia suloisesti ja lempeästi.

Kanon sanoo: Niin minäkin olen ihastunut sinuun Miksu.

Kanon ottaa Mikun Syliin. Miku nauraa kuin tyttö ja niin he lähtevät kouluun.

Pari vuotta myöhemmin Miku ja Kanon olivat kihloissa.

Kirjoittaja: Miku-neiti

Pienet kalat

Järvisen Esa ja Anu jäivät kotiin, kun isä lähti töihin ja äiti meni Pajusen tädin kanssa pyykille. Äiti sanoi että Anu ja Esa saivat tehdä mitä halusivat, mutta täytyi olla kiltti.

– Mennään uimaan sanoi Anu.
– Mennään sanoi Esa.

He uivat siinä, missä oli matalaa. Äiti oli pannut puurokattilan likoamaan vesikiven koloon. Anu meni katsomaan, joko se oli puhdas. Mutta voi ihmettä! Kattilassa oli monta pientä kalaa.

– Esa, tule katsomaan meidän kattilassa on kaloja! huusi Anu.

Esa juoksi paikalle. Kalat pelästyivät ja uivat tiehensä.

– Mitä varten sinä pelästytit kalat? kysyi Anu.
– En minä tiennyt, vastasi Esa.
– Sinä pelotit kalat pois. Mutta voivat ne tulla takaisin, jos sinä osaat olla hiljaa, sanoi Anu.
– Osaan minä, sanoi Esa.
– Hei tuossa tulee jo!
– Shhh! ole hiljaa, kuiskasi Anu.

Sitten kalat uivat pois.

– Ruvetaan onkimaan, sanoi Esa.
– Isoja kaloja me voimme onkia. Sitten äiti tekee kalakeittoa, sanoi Anu.
– Otetaan isän onki, sanoi Esa.

Esa haki isän ongen. Se oli hyvä onki. Anu toi kalakorin. Se oli hyvä ja iso kalakori.

– Minä pesen kattilan, sanoi Anu.

Kattila oli ihan puhdas. Esa onki koko ajan.

– Joko kala nykii? kysyi Anu.
– Ei vielä vastasi Esa. Nyt, nyt!

Vapa painui veden alle.

– Haenko minä haavin? huusi Anu.
– Juu, nopeasti. Se on varmasti suuri! huusi Esa.

Kala veti ja veti, taas se nykäisi lujaa. Mutta mitä nyt? Koho nousi pinnalle, eikä siinä ollut mitään.

– Missä kala on? huusi Anu.

Anu tahtoi onkia ja Esa antoi.

– Mutta kuinka me saamme isoja kaloja? Pekka ottaa verkolla järvestä isoja kaloja, Esa sanoi.
– Minä tiedän! Mennään ostamaan Pekalta oikein suuria kaloja! Minulla on rahaa. Ostetaan niin suuria kaloja, että äiti ja isä ihmettelevät, sanoi Anu.

He juoksivat kotiin ja ottivat rahansa. Sitten he lähtivät Pekalle.
Loppu.

Kirjoittaja: Nat

Naulan reikä varpaassa

Pekan talo oli kaukana. Pekka istui veneessä ja teki jotakin. Se ei huomannut Esaa ja Anua, kun he tulivat laiturin luokse.

– Päivää, sanoivat Anu ja Esa.
– Päivää, sanoi Pekka. Järvisen Anu ja Esako siellä ovat?
– Joo, kun me tulimme ostamaan kaloja, sanoi Anu.
– Niin kun meidän onkeen ei tullut, sanoi Esa.
– Me ostamme omalla rahalla, sanoi Anu.
– Vai omalla rahalla? Onko teillä omaa rahaa? Pekka kysyi.
– On meillä, sanoi Esa.

– Ai ai, kun koskee, Pekka sanoi. Astuin naulaan ja tuli reikä jalkaan. Nyt on niin kipeä kuin mikä.
– Kyllä me auttamme, sanoi Anu.
– Minun piti mennä Pajulasta porsasta hakemaan. Ai ai ai, mutta ei tällä jalalla sinne asti voi kävellä, Pekka sanoi.
– Kyllä me haemme sen porsaan, sanoi Anu.
– Mahtaisiko teistä olla apua siihen hommaan? epäili Pekka.
– Olisi meistä sanoi Anu. Me olemme käyneet äidin kanssa Pajulassa monta kertaa.
– Mutta jaksatteko te kantaa porsasta tänne asti? Pekka ihmetteli.
– Jaksamme me, sanoi Esa.
– Mutta kysykää äidiltänne, antaako hän teidän mennä Pajulaan asti, sanoi Pekka.
– Joo, sanoivat Anu ja Esa ja aikoivat lähteä.

Pekka meni hakemaan kopan. Esa sai kantaa koppaa.

– Voi voi, kun te olette kilttejä ja autatte minua, sanoi Pekka.

Sitten he lähtivät.

Loppu.

Kirjoittaja: Nat

Jokapäiväisiä juttuja

On maanantai, Saara kävi joka maanantai Millan luona kylässä. Saara on ollut sulkeutunut siitä asti, kun Saaran isä Jouni lähti. Jouni lähti kauas, meni Marokkoon ja uusiin naimisiin.

Saaran äidin nimi on Asta. Saaran jälkeen Asta ei saanut enää lapsia, vaikka yritti. Jouni olisi halunnut pojan, mutta hän sai vain yhden lapsen, ja se oli tyttö. Saara. Kun Milla kysyy, onko Saaralla isää ikävä, niin Saara vastaa ei. Mutta Milla ei usko.

Asta meni vähän aikaa sitten töihin. Asta on siivoustöissä. Joskus kun Asta tulee myöhään kotiin, hän itkee. Joskus Saara toivoo, että Asta kuolisi. Jos Saara sanoo sen ääneen, Asta saa raivarin. Asta sanoo, ettei kuolemaa saa toivoa, ei ikinä.

Saara ja Asta törmäsivät heti ovella Taruun, jonka he ovat tunteneet kauan. Asta lainaa Tarulta rahaa. Asta oli vaikeennäköinen, mutta Taru näytti iloiselta.

Jos Saara voittaa keskiviikon lotossa jättipotin, hän ostaa sillä upean asuntovaunun. Sitten Saara ostaa itselleen lapaset. Lisäksi hän veisi Astan manikyyriin, koska viimeksi kun he juttelivat Millan kanssa, Asta ei tiennyt, mikä se on. Sitten Milla selitti Astalle, mikä on manikyyri.

Saara ja Asta kutsuttiin Maija-tädille syömään. He lähtivät aikaisella junalla, niin he voisivat viettää siellä koko päivän aikaa. Maija ei varsinaisesti ole Saaralle mikään täti, mutta koska hän on tuntenut Astan tosi kauan, Saara sanoo häntä tädiksi muuten vaan.

Viime viikolla Milla tuli taas käymään. Saara katsoi, kun Asta puhui ja istui Millan vieressä ja pohti, että haluaisi olla samanlainen kuin Milla.

Ennen lähtöään Milla katsoi Saaraa kaivellen laukkuaan ja sanoi: ”Mulla olisi täällä jotain.” Milla antoi lapun, jolla Saara saisi kirjakaupasta ilmaisia kirjoja.

Kun Milla sulki oven, Saara luuli, että kaikki on ohi siltä illalta, mutta puhelin soi. Maija-täti siellä panikoi, koska poliisit olivat tulleet kuudelta aamulla pidättämään Tarun. He olivat murtaneet oven, potkineet Tarun ylös sängystä ja vieneet poliisiasemalle.

Puhelimessa Maija itki koko ajan. Puhelun lopussa Astakin itki. Kun Asta lopetti puhelun, he juttelivat hetken. Ulkonakin satoi lunta.

Kirjoittaja: Antsu

Rummutusta

Nuorena poikana rummuttelin usein toiselle pojalle, tyyliin: puti pum pum pam. Jos lopussa oli viellä pam pan, oli asiaa mulla sille toiselle pojalle. Vastaus tuli heti, oli nimittäin näköyhteys. Näki, kun toinen oli kuullut rummutuksen…

Kirjoittaja: Talihiiri

Rakkaus

Rakkaus on kiva. Tykkään tytöstä paljon enemmän.

Kirjoittaja: Sami

Tero ja Esa

Kuva: Pixmac

Tero meni pihalle huomatessaan, ettei siellä ollut ketään. Esa huomasi, että Teron kasvoissa oli iso haava. Kenenköhän kanssa Tero oli tapellut, sillä tapella hänen oli täytynyt. Eihän hän muuten olisi tuon näköinen!

Tero meni sisälle ja katsoi ympärilleen. Hän meni Jennin luokse. ”Voi sinua, mitä sinulle on tapahtunut? Oletko ollut tappelussa?” Jenni kumartui taputtamaan Teron päälakea. ”Otahan Esa rasvarasia ja jotain pyyhkeitä hyllystä. Minä yritän hoitaa Teron kuntoon”, sanoi Jenni.

Teron mahaan alkoi sattua. ”Voi, onko sinulla paha olo?” kysyi Jenni huomatessaan ruskean haisevan lätäkön lattialla. Tero nyökkäsi. Jenni antoi Terolle vettä, että paha olo menisi ohi. Jenni laittoi Teron sänkyyn nukkumaan.

”Kyllä sinä varmasti paranet”, sanoi Jenni ja pyysi Esaa tuomaan lattiarätin ja ämpärin, että Jenni voisi pestä oksennukset. Tero tunsi olevansa väsynyt ja halusi olla rauhassa. Tero oli itsekin varma, että hän olisi ennen iltaa kunnossa, kunhan saisi levätä ensin. Tero makasi sohvalla ja kuunteli, mitä Esa ja Jenni puhuivat. Hän oli sen näköinen, kuin olisi ymmärtänyt joka sanan. Voi olla, että hän ymmärsikin.

”Sinä voit tulla mukaani, jos välttämättä haluat. Sittenhän Tero voi olla vähän aikaa rauhassa”, Jenni ehdotti Esalle. Jenni ja Esa lähtivät. Tero sulki oven ja lupasi vielä pysyä vuoteessa niin kauan kunnes paranisi. ”Muistatkin sitten!” sanoi Jenni.

Kirjoittaja: Antsu

Vormiston perhe

Mies kaataa vettä mukiin

Kuva: Pixmac

”Äiti onko nyt lauantai?” Raimo kysyi innokkaana syödessään kaurapuuroa. ”Lupaa, että nyt on lauantai.” ”Minä lupaan”, äiti sanoi, ”nyt on lauantai koko päivän.” ”Hyvä”, Raimo sanoi ja söi lusikallisen kaurapuuroa. ”Minä rakastan lauantaita, koska lauantaina ei tarvitse mennä kouluun.”

Sirpa istui keittiön lattialla. ”Minkä takia sinä rakastat lauantaita?” hän kysyi. ”Minä luulin, että sinä pidät koulusta. Sinähän sanoit pitäväsi matikasta.” Raimo pudisti päätään synkkänä ja sanoi: ”Reetta häiritsee koko ajan minua.” ”Mitä sinä sanoit?” rouva Vormisto laski kahvikuppinsa pöydälle ja tuijotti Raimoa. ”Reetta häiritsee minua”, vastasi Raimo. ”Raimo kuule, oiskohan hän ihastunut sinuun?” rouva Vormisto kysyi. ”Tuota Kari, kuulitko sinä äsken, mitä Raimo sanoi? Koulussa on joku tyttö, joka on ihastunut Raimoon.” ”Reetta”, Raimo sanoi, ”Reetta on ihastunut minuun.”

”Raimo, mikä on Reetan koko nimi?” äiti kysyi. Raimo mietti ja sanoi lopulta: ”Lyhyt nuori Reetta.” Sirpa naurahti ja sanoi: ”Raimo, äiti tarkoitti sukunimeä.” ”Sinun sukunimesi on Vormisto”, Sirpa selitti ja kysyi: ”Mikä on Reetan sukunimi?” Raimo mietti. ”Ahola, Reetta Ahola”, hän sanoi.

”Muistatko, kun Sirpa oli ihastunut yhteen poikaan. Mikä sen pojan nimi taas olikaan?” herra Vormisto kysyi. ”Timo”, Sirpa sanoi. ”Se oli Timo Niemelä. Hän oli tosi söpö.” Sirpa ja Timo olivat olleet parhaat ystävät. Timo oli saattanut Sirpan usein kotiovelle. ”Minä en käsitä, miten tämä liittyy Raimoon”, rouva Vormisto sanoi. Raimo punastui. ”Minä tuota vähän pidän Reetasta”, hän sanoi. Vanhemmat ja Sirpa tuijottivat häntä ihmeissään.

Ovikello soi. ”Voi ei! Siellä on minun kaverini Sonja. Me menemme kirjastoon”, Sirpa sanoi hätäisesti. ”Mitä sitten?” äiti kysyi ihmeissään. ”Mene päästämään hänet sisään.”
Ovikello soi uudestaan. Sirpa riensi eteiseen. ”Hei!” hän sanoi. ”Minä luulin, ettet sinä tule ollenkaan.” ”Tulin minä kuitenkin”, sanoi Sonja. Niin he lähtivät kirjastoon.

Kirjoittaja: Annika

Marika ja Paavo

sydän

Kuva: Pixmac

Marika söi hampurilaista ravintolassa, kun hänen veljensä Jaakko astui ovesta sisään. ”Moi Jaakko!”, Marika kiljaisi. Jaakko tuijotti Paavoa. ”Tässä on Paavo ja tässä on Jaakko”, Marika esitteli. Paavo ojensi kätensä, johon Jaakko ei kuitenkaan tarttunut.

”Tuota Marika, voitsä siirtyä vähäksi aikaa jonnekin muualle, vaikka tohon karkkikauppaan”, Jaakko sanoi. ”Mitä sä oikein meinaat?” Marika kysyi. ”Menet nyt vain”, Jaakko sanoi ja kaivoi taskustaan rahaa ja antoi Marikan käteen. ”Mee vaikka tohon karkkikauppaan.” ”Idiootti!” Marika kiljaisi mutta suostui kuitenkin.

Jaakko istahti penkille. Hän tuijotti Paavoa ja sanoi: ”Jätä Marika rauhaan!” Paavo ei vastannut heti. ”Se on vasta seitsemäntoista tajuutsä! Se on pelkkä lapsi kun taas sä olet…” ”Mikä mä olen?” Paavo kysyi. ”Aikuinen mies.” Paavo kohautti olkapäitään ja sanoi: ”So what!”  ”Sä käytät Marikaa hyväkses. Pysy erossa siitä”, Jaakko jatkoi.  Paavo hämmästyi: ”Tai mitä? Aikooko Pikku-Jaakko kukaties antaa mulle opetuksen?” Paavo puhkesi nauruun.

Nauru loppui samassa, kun Marika ilmestyi paikalle. ”Onko kaikki ok?” Marika kysyi. Jaakko nousi pöydästä katsoi Marikaa ja sanoi: ”Lähdetään kotiin.” ”Mä pääsen Paavon kyydissä”, Marika vilkaisi Paavoa. ”Joo”, Paavo tokaisi ja tarttui Marikaa kädestä ja veti tytön syliinsä. Jaakko häipyi.

Illalla kotona äiti kysyi Jaakolta: ”Tiedätkö sinä, missä Marika on?” ”Se on varmaan jonkun kaverinsa luona”, Jaakko vastasi. ”Jonkun tyttöystävänsäkö?” äiti uteli. ”Niitähän sillä riittää”, Jaakko sanoi. ”Eihän sillä pitänyt olla kitaratuntikaan”, äiti sanoi.

Samassa ulko-ovi kävi. Eteisestä kuului Marikan ääni: ”Huhuu, onko täällä ketään?” Marika painui huoneeseensa. Jaakko painui mukaan. Hän sulki oven ja kysyi: ”Olitko sinä taas Paavon kanssa?” Marika vilkaisi Jaakkoa vihaisesti ja sanoi: ”Mitä se sulle kuuluu?” ”Sä olet vasta seitsemäntoista.” ”Ensi kuussa kahdeksantoista”, Marika sanoi ja tuijotti Jaakkoa. Hän jatkoi: ”Mä rakastan Paavoa, etkä sä voi estää mua olemasta Paavon kanssa.” ”Se jätkä käyttää sua vain hyväkseen, etkö sä raukka tajua sitä?” Marika nauroi. Jaakko tuijotti Marikaa kauhuissaan. ”Ootsä ollut…” Jaakko mietti. ”Ai ollut sängyssä vai?” ”Niin ootsä?” ”Se on vain ajan kysymys”, Marika vastasi.

Seuraavana päivänä äiti käveli keittiöön, missä Jaakko paistoi kananmunia. Hän vilkaisi Jaakkoa ja kysyi: ”Oletsä huomannut Marikassa mitään outoa viime aikoina?” ”En tiedä, on se ollut vähän hiljaisempi”, hän sanoi. ”Ettei sillä olisi jotain surua, sydänsuruja ehkä?” äiti mietti. ”Voi olla, en mä tiedä”, Jaakko vastasi.

Ulko-ovi kävi juuri, kun Jaakko ja äiti istuivat pöytään. Marika! ”Ruoka on valmista”, äiti huudahti. Marika käveli huoneeseensa. ”Voi hyvänen aika”, äiti katsoi Jaakkoa. ”Käy katsomassa sitä.” Marikan huoneen oveen oli ilmestynyt pääsy kielletty -lappu.

Kiellosta huolimatta Jaakko koputti huoneen oveen ja astui sisään. ”Onko Paavo jättänyt sut?” Marika ei vastannut heti. Jaakko meni Marikan luo ja kosketti varovasti hänen selkää. ”Se oli ihan… Sä et tajua mitään, sä et ole rakastanut ketään.” ”Olempas”, Jaakko vastasi, ”rakastanhan mä suakin.” ”Sä et tajua mitä mä tarkoitan.” ”Tuu syömään”, Jaakko kehotti.

Marika nousi ylös sängystä, mutta sen sijaan että olisi mennyt keittiöön, hän häipyi ulos. ”Hyvänen aika, minne Marika nyt lähti?” äiti ihmetteli Jaakon tullessa keittiöön. Jaakko kohautti olkapäitään ja lähti Marikan huoneeseen.

Marikan päiväkirjassa luki: “Paavo on jättänyt mut. Mä tiedän, että se on totta. Paavolla on toinen nainen. Joku blondi.” Jaakko luki tekstin ja pisti kirjan takaisin laatikkoon.

Kirjoittaja: Antsu

Rakkautta

Minä oon saanut aina tiettyinä juhlapäivinä lahjoja poikaystävältäni Jormalta. Me ollaan myös katsottu Jorman kanssa Uuno-elokuvia.

Ollaan käyty Jorman kanssa myös keilaamassa jonkun ohjaajan avustuksella.

Tanssittu Jorman kanssa discossa yhdessä. Istuttu kaulakkain sohvalla ja suukoteltu ja kuunneltu musiikkia.

Kirjoittaja: NAT

Prinsessaratsastaja

suuteleva pariskunta

Kuva: Pixmac

Heidi jätti pyöränsä nojaamaan puuta vasten ja astui sisälle. ”Kato Heidi, vieläkö sulla on nuha?” Jani istui penkillä ja hymyili. ”Kiva nähdä suakin”, Heidi sanoi ja heitti laukun huoneeseensa.

Heidi kiinnitti katseensa poikaan, jota hän ei tuntenut. Poika nousi ylös, ojensi kätensä Heidiä kohti ja sanoi: ”Me ei ollakaan vielä tavattu, mutta sä taidat olla se prinsessaratsastaja, jota kaikki pojat kilvan kehuu. Mä oon Sami.” ”Heidi, moi”, Heidi mumisi. ”Mun pitää mennä”, Heidi sanoi ja poistui.

Radiossa soi Spice Girlsit liian lujaa. Heidi laittoi seinälleen Spice Girlsien jättijulistetta. ”Anna mä autan”, Sami seisoi ovella. ”Kiitos”, sanoi Heidi. Sami sai julisteen seinälle. ”Onko nyt hyvä?” hän kysyi. Heidi vilkaisi poikaa, hymyili ja sanoi: ”Joo”

”Onko sun ja Janin välillä jotain säpinää?” Sami kysyi Heidiltä, kun Heidi toi kahvia. ”Me seurusteltiin ennen, mutta nyt se on ohi”, Heidi kertoi. Sami nousi lähteäkseen. Hän sanoi: ”Kiitos kahvista.”

Myöhemmin Sami pyysi, että Heidi veisi hänet autolle. Sitten hän suuteli Heidiä poskelle ja ajoi pois.

Heidi oli niiiiiiin onnellinen. Juuri sillä hetkellä Heidi tajusi, että Sami oli kiinnostunut juuri hänestä, ei muista. Jes! Koko päivän Heidi ajatteli Samia. Heidillä oli ikävä Samia, ja hän oli lätkässä Samiin. Sitä suukkoa Heidi ei saanut mielestään.

Oli jo pimeää, kun Heidi oli lähdössä kotiin. Heidi käveli kohti pyörää, kun Jani oli äkkiä Heidin edessä. ”Heidi jäisit”, Jani pyysi. ”Minkä ihmeen takia? Mun tarvii herätä aamulla kahdeltatoista”, Heidi vastasi. Jani tarttui Heidin käsivarteen. ”Siksi kun mä pyydän. Mä haluun, et sä jäät”, Jani sanoi. Heidi katsoi Jania ja tajusi, mitä sillä oli mielessä. ”Ei kuule Jani. Unohda. Se on ohi. Muistatsä?”

Jani vetäisi Heidin syliinsä ja suuteli Heidiä kovaa. Se suudelma oli inhottava. ”No eksä lähekään?” Janin kaveri Risto kysyi, ja Jani irrotti otteensa. ”Sunhan piti lähteä leffaan. Mitä sä täällä teet?” Jani kiljui Ristolle. Heidi käytti tilaisuutta hyväkseen ja sanoi Ristolle moit ja polki pois.

”Heidi anteeksi siitä eilisestä, ” Jani sanoi. ”Unohda, ei se mitään”, Heidi käveli Janin ohi huoneensa.  Jani seurasi Heidiä ja seisoi hiljaisena ovella. ”Mä oon pahoillani”, hän sanoi.  ”Joo”, vastasi Heidi.

Kirjoittaja: Annika

Vuosisadan rakkaustarina

Nurmikolla makaava pariskunta

Kuva: Pixmac

Satu-Maria oli vasta 18-vuotias kun hän tapasi tulevan miehensä Juuson. Kohtalo oli määrännyt, että Juuso ja Satu-Maria tapaisivat Rasmuksen keikalla! Satu-Maria tuli tiedustelemaan Juusolta Rasmuksen keikan jälkeen, mistä voisi hankkia Rasmuksen cd:n. Vastapalveluksi Juuso sai Satu-Marian puhelinnumeron.

Juuso teki heti vaikutuksen Satu-Mariaan, kun Juuso oli Rasmuksen keikkapaikalla. Pian Juuso pyysikin Satu-Mariaa muuttamaan luokseen Lahteen ja kokeilemaan, voisiko heidän suhteensa toimia. Vain kaksi viikkoa myöhemmin Juuso kosi yllättäen Satu-Mariaa. Satu-Maria vastasi myöntävästi.

Pariskunta suunnitteli häänsä vain muutamassa viikossa. Rakastavaiset vihittiin heinäkuussa 1994. Itse vihkiminen tapahtui pariskunnan kodin takapihalla. Seremonia kesti vain viisi minuuttia. Hääkuvassa poseerasi Juuson isä ja umpirakastunut pariskunta. Satu-Maria oli pukeutunut valkoiseen pitsimekkoon, ja hänen hiuksiaan koristivat vaaleat kukkaset. Juuson hiuspehko hohti platinanvaaleana. Juuso oli pukeutunut juhlavaan pukuun ja rusettiin.

Vain päivä vihkimisen jälkeen Satu-Maria sai tietää, että hän odotti pariskunnan ensimmäistä lasta. Kyyhkyläisten silmäterä Karoliina syntyi seuraavana vuonna. Kolme vuotta häidensä jälkeen pariskunta sai toisen lapsen. Lapsi oli poika, jonka he nimesivät Lauriksi.

On huhuttu, että Juusolla ja Satu-Marialla on suhdeongelmia ja väitetty, että he eroavat. Pari on siitä asiasta pysynyt mahdollisimman hiljaa.

Juuso on yhä rakastunut Satu-Mariaan. Hän on tyytyväinen elämäänsä. Juuson mielestä he ovat pysyneet Satu-Marian kanssa yhdessä niin pitkään, koska kukaan muu ei saa hänen sydäntään sykkimään samalla tavalla kuin hänen vaimonsa Satu-Maria. ”Satu-Mariaa tulen aina rakastamaan!” Juuso vakuuttaa.

Kirjoittaja: Annika

Ystävyksiä

Kolme ystävää

Kuva: Pixmac

Mirja soitti Katille lauantaiaamuna kello kahdeksan ja sanoi: ”Nyt on kiire. Arvaa mitä lehdessä sanotaan?” ”Mitä kello on?” Kati yritti tarttua yöpöydällä olevaan herätyskelloon.  ”Kahdeksan! Ylös ja heti! Lähdetään heti festareille! Mä tulen teille Kaisan kanssa ja sitten mennään Ankkarockiin”, Mirja kiljui ja laski luurin alas.

Puhelin soi taas. ”Kaisa tässä terve!” Kaisan uninen ääni kuului. ”Soittiko se hullu sulle?” Kati kysyi. ”Mistä Mirja puhuu?” Kaisa kysyi. ”En tiedä”, Kati vastasi, ”Mirja sanoi myös, että oli nähnyt Kimmon tänään kaupungilla.” ”Se valehteli. Se yritti vain saada sut hereille. Se valehteli”, Kaisa sanoi. Kati laski luurin alas ja käpertyi peiton alle.

Ovikello soi. Kati ei liikahtanutkaan. ”Ylös sieltä! Onko kahvi keitetty?” Kati kuuli Mirjan äänen oven takaa. Kati nousi ylös sängystä. ”Aloitetaanko jo?” Mirja kysyi. ”Hohjaa”, Kati haukotteli. ”Mikä sua Kati vaivaa?”, Mirja katsoi Katia.
”Sori mä oon vielä nukuksissa”, sanoi Kati, ”mut voitsä silti aloittaa.” ”Siis et mä näin Kimmon tänään kaupungilla. Se käski lähettää sulle terveisiä”, Mirja sanoi. Kati oli rakastunut Kimmoon.

”Entä se toinen juttu?” sanoi Kati. Mirja ojensi heille pienen lehtileikkeen ja sanoi: ”Katsokaa!” Kati ryhtyi lukemaan ilmoitusta. Rasmus-bändi esiintyy Ankkarockissa kello kolme iltapäivällä. Mirja ryntäsi Katin kaapille ja kysyi: ”Missä sun Rasmus-paita ja -julisteet ovat?” He lähtivät Ankkapuistoon.

Mirja koputti takahuoneen oveen. Joku mies avasi heille oven. ”Päivää, me etsimme Rasmuksen Lauria,” sanoi Mirja. ”Te voitte keittää kahvia, Lauri tulee kohta”, mies sanoi.

”Lähdetään jo, ei tässä ole mitään järkeä”, Kati sanoi. Yhtäkkiä ovi aukeni, ja joku käveli ovelle. ”Päivää, mä olen Lauri!” ”Päivää, me olemme Kati, Kaisa ja mä olen Mirja”, Mirja esitteli.  ”Sinäkö oot Kati?” Lauri kysyi. ”Tota, saanko puhelinnumerosi? Sullahan on syntymäpäivä. Mä voisin soittaa joskus.” Mies kirjoitti paperille Katin numeron ja antoi Laurille. ”Tässä ole hyvä”, sanoi Kaisa Katin puolesta.

”Mitä? Sun syntymäpäiväsihän olivat jo? Se ei soittanutkaan?” Kaisa kysyi illalla. Kati itki: ”Soitti se. Se Lauri soitti mulle.”

Kirjoittaja: Annika

Lemmenpostia Pariisista

Eiffel-torni

Eiffel-torni Pariisissa. Kuva: Pixmac

Esan kuva on Ellin tyynyt alla piilossa, ettei kukaan näkisi sitä ja sanoisi: “Vieläkö sä hölmö seurustelet sen Esan kanssa?”

On taas syksy. Siitä on pitkä aika, kun he tapasivat Esan kanssa ensimmäisen kerran. Silloin Elli poimi puolukoita. Elli muisti sen vieläkin niin hyvin.

Nyt on syksy ja vettä sataa. Elli katsoo ulos ikkunasta. Elli on saanut kortin Esalta Pariisista. Kortissa lukee näin: “Mä pidän Pariisista, mutta ikävoin sua.”

Niin Esa kirjoitti ja Elli uskoi Esaa. Kukaan muu ei ehkä uskoisi, mutta hän olikin kiltti ja rakastunut. Eikä Esa koskaan valehdellut Ellille.

On maanantai, eikä Elli ole koulussa. Posti kolahtaa eteisen lattialle. Elli menee katsomaan, tuliko hänelle jotain. Elli nostaa lattialta kortin, jossa lukee: “Mikset ole koulussa? Mulla on ikävä sua. Rakastan sua neitiseni. Tulen keskiviikkona. Nähdään pian! Rakkaudella Esa.”

Kirjoittaja: Annika