Kokemuksia työnteosta
- Mopomies kädet rasvassa
- “Tästä se telkkariura urkenee!”
- “Ei mikään suojatyöpaikka”
- “Vapaapäiviä ei oikeastaan ole”
- Konttorin yleismies Kulman
Artikkelit ja kuvat on julkaistu alunperin Ketju-lehdessä.
Mopomies kädet rasvassa

Juha Sipilä oppi ajamaan trukilla tuossa tuokiossa.
Juha Sipilä on niin innoissaan työstään mopojen huoltajana, ettei malttaisi millään lähteä kotiin työpäivän päätyttyä.
Yleinen Pohjarakennus Oy:n konehallissa Vantaalla on menossa täysi tohina. Juha Sipilä työskentelee tarmokkaasti huoltoon tuodun mopon kimpussa. Renkaiden lisäksi moposta on vaihdettava myös öljyt. Hän tarkistaa, että kulkupeli on kaikin puolin muutoinkin ajokunnossa.
Sipilä oppi ajamaan trukilla tuossa tuokiossa.
Sipilä on silminnähden kiinnostunut työstään ja näyttää vähintääkin ammattilaiselta sinisessä työhaalarissaan ja kädet aivan mustana moottoriöljystä. Mopojen huollon lisäksi Sipilän tehtäviin kuuluu monia muitakin korjauspajalla eteen tulevia avustavia töitä.
Sipilä tuntee tekniikan
Kesäkuun alusta työt aloittaneella Sipilälla on toistaiseksi voimassa oleva työsopimus, ja töitä nuorimies paiskii kolmena päivänä viikossa viiden tunnin ajan. Palkkaa Sipilä saa työstään 5 euroa tunnissa. Tämän lisäksi hänellä on eläke.
Nuori mies suoritti talotekniikan perustutkinnon Perttulan erityisammattikoulussa. Koulutus ei vastaa työtehtäviä. Sipilän kiinnostus alaan sekä selkeät tekniset taipumukset ovat korvanneet koulutuksen puutteita.
Isojen koneiden ratissa
Juha Sipilä palkattiin Yleinen Pohjarakennus Oy:n palvelukseen Yhteisvastuukeräyksen kirjekampanjan ansioista, jonka tarkoituksena oli löytää kehitysvammaisille työntekijöille oikeita työpaikkoja avotyösuhteitten sijaan.
Yrityksessä on työntekijöitä yhteensä parisenkymmentä, ja Sipilä on otettu työyhteisöön vastaan erittäin lämpimästi.
Sipilä on niin innoissaan työstään, että ei malttaisi millään lähteä kotiin jo kello 14, jolloin hänen työaikansa päättyy. Monesti työpäivä saattaa huomaamatta lipsahtaa kello 16:een saakka. Myös kesälomalla ollessaan Sipilä odotti työhön pääsyä.
Aluksi Sipilän oli tarkoitus tehdä myös avustavia konttoritöitä, mutta koska työt korjauspajan puolella sujuivat niin hyvin, paperityöt saivat jäädä. Sipilä sai opetella ajamaan trukkia yrityksen suljetulla piha-alueella. Lähiaikoina pajalle on tulossa korjaukseen myös kaivinkoneita, ja johtaja Mika Harju suunnittelee, että Sipilä voisi opetella ajamaan myös kaivinkonetta.
Teksti ja kuva: Eeva Grönstrand
”Tästä se telkkariura urkenee!”

Markus Lohikoski tv-yhtiö Subin tiloissa.
Markus Lohikoski pääsi unelmiensa hommiin Subille.
Markus Lohikoskea, 25 vuotta, ei turha kainous vaivaa. Nuori mies on minua vastassa käsi ojossa MTV3:n ja Subin aulassa. Matkalla Subin toimistoon Lohikoski aukoo näppärästi lukittuja ovia kulkukortillaan. Näyttää siltä, kuin Lohikoski olisi ollut iät ja ajat töissä televisiossa, vaikka hänellä on takanaan vasta kolme työviikkoa.
Subin tiedottaja, Lohikosken työkaveri Katariina Kantola, kertoo vaihtaneensa jonkin aikaa sitten työtehtävää. Tiedottajaksi siirryttyään osa hänen entisistä työtehtävistään jäi vaille tekijää. Tähän saumaan Subille saapui Yhteisvastuukeräystoimistosta mielenkiintoinen kirje.
Subilla asiasta kiinnostuttiin ja tuota pikaa tarjolla oli kaksi ehdokasta. Valituksi tuli Lohikoski, jolla on selvä käsitys siitä, miksi juuri hänet valittiin.
– Opin nopeasti uusia asioita. Olen myös sosiaalinen ihminen ja tulen hyvin toimeen muiden kanssa, luettelee Lohikoski omia vahvuuksiaan.
– Myös Lohikosken oma aktiivisuus harrastuksissa, kuten valokuvaamisessa, sekä perehtyneisyys televisiokulttuuriin ovat tärkeitä ominaisuuksia tämän työn kannalta, Kantola jatkaa.
Monipuolinen työnkuva
Lohikoski aloitti työt Subilla maaliskuun lopussa, ja alkupäivinä hänellä oli tukenaan työvalmentaja Pirjo Niskakoski Helsingin tuetun työllistymisen palvelusta.
– On hyvä, että kaikki asiat neuvotaan hyvin heti alusta lähtien. Myös henkisenä tukena työvalmentaja on todella hyvä. En epäröi kysyä neuvoa työtovereiltakaan, tuumii hyväntuulinen Lohikoski.
Hänen tehtäviinsä kuuluu muun muassa vieraiden vastaanotto, ohjelmien kopiointi ja niiden lähettäminen esikatseluun toimittajille. Lohikoski tekee lehtiseurantaa sekä kopioi ja arkistoi Subia käsitteleviä uutisia.
– Lisäksi putsaan kokoushuoneen taulun ja täytän kopiokoneen paperilokeron, kun paperi on loppu, muistuttaa Lohikoski. Hän työskentelee neljänä päivänä viikossa kuusi tuntia kerrallaan ja pitää nykyistä työtahtiaan juuri sopivana. Hänet on otettu uudessa työpaikassaan erittäin hyvin vastaan, ja työtovereitten palaute on ollut yksinomaan positiivista.
– Markus Lohikoski on todella iloinen ja sosiaalinen luonne. Hän tuonut oman persoonansa työyhteisöömme, ja hän on oppinut työtehtävänsä todella hyvin. Lohikoskella on vasta kolme viikkoa työkokemusta, mutta hän tekee jo nyt itsenäisesti hommia, kiittelee Kantola.
Teksti ja kuva: Eeva Grönstrand
”Ei mikään suojatyöpaikka”

Marika Kukkohovi kirjoittaa tietokoneella.
Marika Kukkohovi on tähän saakka käynyt töissä vanhusten hoivakodissa. Työstä ei maksettu hänelle palkkaa, koska hän oli avotyösuhteessa. Hän päätti rohkeasti vaihtaa alaa, kun hänelle tarjottiin palkkatyötä kiinteistösihteerinä.
Marika Kukkohovi istuu keskittyneenä tietokoneen ääressä. Hän työskentelee kiinteistösihteerinä Isännöintitoimisto Primanto Oy:n palveluksessa Oulun keskustassa. Toista viikkoa uudessa työpaikassaan työskentelevällä Kukkohovilla on vielä paljon oppimista, ennen kuin kaikki työtehtävät alkavat sujua rutiinilla.
Hänen tehtäviinsä kuuluu muun muassa tietojen tallennusta tietokoneelle, monistusta, mapitusta ja postitusta. Ennen Kukkohovia nämä tehtävät hoiti yrityksen toimitusjohtaja Erkki Kauvanto muiden töidensä ohella.
Kunnon palkka on tärkeä
Erkki Kauvannon omassa lähipiirissä on kehitysvammainen perheenjäsen, joten ajatus kehitysvammaisen työntekijän palkkaamisesta oli hänelle kenties hieman tavallista helpompaa.
– Ajattelin, että tässä olisi mahdollisuus saada töihin sellainen henkilö, joka on todella sitoutunut ja haluaa tehdä töitä. Minulla on kokemusta myös ei-kehitysvammaisista ihmisistä työntekijöinä, ja monesti heillä ei välttämättä ole samanlaista kiinnostusta työntekoon. Ajattelin, että miksi ei annettaisi mahdollisuutta kehitysvammaiselle työntekijälle, sillä työnteko on tervehdyttävää kenelle hyvänsä. Myös se, että työstä saa kunnon palkkaa on tärkeää, Erkki Kauvanto sanoo.
– Marika Kukkohovilla on aivan normaali työehtosopimuksen mukainen palkkaus ja neljän kuukauden pituinen koeaika. Tämä ei ole suojatyöpaikka, vaan pelaamme oikeilla työelämän pelisäännöillä, Kauvanto jatkaa.
Jos kaikki sujuu hyvin, Kukkohovin työpaikka vakinaistetaan. Tähän saakka työtehtävät ovat pieniä vaikeuksia lukuun ottamatta onnistuneet hyvin.
Työvalmentaja auttaa vaikeuksien yli
Marika Kukkohovilla on ollut paljon opettelemista uudessa työpaikassaan. Häntä valmentaa ja tukee työvalmentaja Lea Nikula. Nikula on töissä Nuorten Ystävät ry:ssä.
Kukkohovi itse on enemmän kuin tyytyväinen uuteen työhönsä, eikä vähiten siksi, että nyt hänelle maksetaan palkkaa tehdystä työstä. Hän työskentelee neljänä päivänä viikossa yhteensä 20 tuntia. Palkan lisäksi Marikalla on eläke. Hänen tuntipalkkansa on hieman suurempi kuin alan työehtosopimuksen mukainen minimipalkka.
– Avotyössä sain kahdessa kuukaudessa yhtä paljon palkkaa kuin nyt saa täällä kahdessa viikossa. Ja nyt minulla on oikeus korvaukseen loma-ajoilta ja sairasloma-ajoilta, tyytyväinen Kukkohovi kertoo.
Teksti ja kuva: Eeva Grönstrand
“Vapaapäiviä ei oikeastaan ole”

Kimmo Korkiamäki kuljettaa pullonpalautuskoreja.
Kimmo Korkiamäki on kotitilallaan oppinut työntekoon. Ilman Korkiamäkeä K-Supermarket Kauppatiessä oltaisiin pulassa, sillä hän osaa parhaiten järjestää pullonpalautuksen.
– Meille palautetaan kaikenlaisia pulloja: kaljapulloja, limsapulloja ja viinapulloja, sanoo 31-vuotias Korkiamäki.
Eri pullotyypit lajitellaan kukin omiin kennoihinsa tai koreihin. Pullojen järjestämiseen ottavat osaa myös muut työntekijät, mutta heiltä työ ei näytä sujuvan aivan yhtä hyvin.
– Aina joutuu paikkaamaan likkojen jälkiä, naureskelee Korkiamäki.
Hän on ollut Kauhavan K-Supermarketissa jo viisi ja puoli vuotta. Sitä ennen hän oli töissä Kauhavan Autossa, Iisakki Järvenpään puukkotehtaalla sekä Pohjolan Ulkotulien palveluksessa. Yhteensä Korkiamäki on ollut töissä noin 10 vuotta.
– Vapaapäiviä ei oikeastaan ole, sillä lähden vapaa-aikana isännän kanssa metsätöihin. Ainoastaan sunnuntaisin metsään ei lähdetä.
Korkiamäki työskentelee 21 tuntia viikossa. Työaika on räätälöity sen mukaan, milloin pulloja palautetaan eniten. Näitä päiviä ovat maanantai, perjantai ja lauantai.
Palkan lisäksi Korkiamäki saa eläkettä, joten toimeentulo on turvattu. Hän löysi nykyisen työpaikkansa Kauhavalla toimivan Tuettu Työllistyminen ry:n avustuksella. Yhdistyksen toiminnanjohtaja Esa Jukantupa kertoo, että Korkiamäki auttaa myös tavaralavojen purkamisessa ja ostoskärryjen keräilyssä.
– Korkiamäessa on oma-aloitteisuutta ja sosiaalisuutta. Sitä tarvitaan nykyisin palveluammateissa entistä enemmän.
Kauppias Esa Olli on ollut erittäin tyytyväinen Kimmo Korkiamäen työpanokseen.
Teksti ja kuva: Eeva Grönstrand
Konttorin yleismies Kulman

Ville Kulman pelaa lätkäpeliä.
Universomo-yritykseen palasi järjestys, kun Ville Kulman astui remmiin.
Universomo on mobiilipeliyritys. Se kehittää räiskintäpelejä ja seikkailupelejä. Niitä voi pelata kännykällä.
Ville Kulman, 31, palkattiin yritykseen assistentiksi. Assistentin työhön kuuluu muun muassa paikkojen siistiminen, lounaiden haku ja kokousten järjestäminen. Yrityksessä on töissä 60 henkeä, heistä 9 Helsingissä.
Kulmanille riittää puuhaa, koska yrityksessä työskentelee miehiä, jotka jättävät pizzalaatikoita lojuamaan pöydille.
Paras lopputyö
Ville on suorittanut Pirkanmaan Ammattiopistossa catering-alan perustutkinnon mukautettuna opetuksena. Lopputyökseen hän valmisti kreikkalaisen juhla-aterian. Opettajat arvioivat sen parhaaksi.
Joulukuussa palkkasuhteeseen
Kulmanin työpäivä on tällä hetkellä viiden tunnin pituinen. Hän saa työstä työvoimahallinnon ylläpitokorvausta 8 euroa päivältä sekä työmarkkinatukea. Lisäksi Kulman saa eläkettä.
Työnantaja on tyytyväinen Kulmaniin. Työnantajan on tarkoitus palkata Kulman joulukuussa työsuhteeseen.
”Mukava olla töissä”
Kulman kertoo olleensa aikaisemmin töissä kaupassa, jossa hänen tehtäviinsä kuului muun muassa pullojen lajittelua sekä varaston järjestelytehtäviä. Tästä työstä hän ei kuitenkaan pitänyt, sillä työtovereiden kanssa tuli ongelmia.
Nykyisessä työssään Kulman viihtyy erinomaisesti.
– Parasta on, kun pääsee kaupungille liikkumaan, toteaa Kulman.
Teksti ja kuva: Eeva Grönstrand