Uusimmat kysymykset

Sääntöjen noudattaminen

20.4.2024

Jos asuntolassa osa asukkaista ei tottele sääntöjä, niin onko oikein, että meitä kaikkia asukkaita rangaistaan?

Jos 2-3 yhdessä tekee jotain kiellettyä, niin miksi kaikkia rangaistaan, kun me muut emme ole tehneet mitään?

Eivätkä nämä sääntöjen rikkojat edes ota opikseen ja lakkaa rikkomasta sääntöjä.

Vastaus

Hei

Ikävä kuulla, että teitä on rangaistu.

Asuntolan säännöistä kannattaa jutella ja sopia yhdessä kaikkien asukkaiden ja ohjaajien kanssa. Yhdessä voi miettiä, mitä hyvää sääntöjen noudattamisesta seuraa kaikille. Yhdessä voi miettiä myös sitä, mitä sääntöjen rikkomisesta seuraa.

Tsemppiä!

Omassa huoneessa hame päällä

19.4.2024

Olen mies ja asun asuntolassa.

Omassa huoneessa tykkään olla hame päällä. Yhteisissä tiloissa ja asuntolan ulkopuolella minulla on päällä muut vaatteet, kuten housut ja paita.

Tykkään käyttää hametta, vaikka en tunne olevani nainen.

Hoitajat sanovat, että en saisi käyttää hametta, koska olen mies.

Mutta kai omissa oloissa saan käyttää hametta, kun kukaan ei näe? Tai miksi mies ei voisi käyttää hametta julkisella paikallakin, eikö niin?

Käyttäväthän naisetkin housuja. Ja minä olen lukenut, että joskus ennen vanhaan sitä pidettiin jotenkin outona, että naisella oli housut. Ajateltiin, että naisella täytyy olla mekko tai hame ja miehellä housut.

Sitten olen lukenut, että joskus ennen vanhaan miehet käyttivät hametta tai mekkoa ja jossain päin maailmaa miehet käyttävät skottihametta.

Vastaus

Hei

Olet täysin oikeassa!

Saat käyttää hametta ihan missä haluat. Moni mies käyttää hametta.

Pukeutumisen tavat tosiaan vaihtelevat eri aikoina ja eri paikoissa.

Sormuskellot

19.4.2024

Onko sormuskelloja olemassa?

Vastaus

Hei

Kyllä sormuskelloja on olemassa.

Sormuskelloja myydään esimerkiksi koruliikkeissä.

Itsensä kutsuminen tyhmäksi

19.4.2024

Miksi jotkut ihmiset sanovat, että he ovat tyhmiä?

Heillä on korkeampi älykkyysosamäärä kuin minulla. Olenko minä sitten heidän mielestään tyhmempi kuin he?

Vastaus

Hei

Itsensä kutsuminen tyhmäksi on sanonta. Jos ihminen tekee vaikka virheen, hän saattaa sanoa, että olenpa tyhmä.

En usko, että he ajattelevat sinun olevan tyhmä.

Minusta kenenkään ei pitäisi kutsua itseään tyhmäksi. Se voi aiheuttaa itselle ja muille huonoa oloa.

Älykkyysosamäärä on vain yksi ihmisen ominaisuus. Se kertoo hyvin vähän siitä, millainen ihminen on.

Älykkyysosamäärä mittaa vain tietynlaista osaamista. On monenlaista osaamista ja viisautta, mitä älykkyysosamäärä ei mittaa.

Meille kaikille jotkut asiat ovat vaikeita ja jotkut asiat helppoja. Olemme kaikki omanlaisiamme ja arvokkaita juuri sellaisina kuin olemme.

Rahaa reissuun

19.4.2024

Miten saada rahaa?

Vastaus

Hei

Rahaa voi saada monilla tavoilla.

Yleisin tapa on tehdä töitä, joista saa palkkaa.

Jos työsuhteinen työ ei ole vaihtoehto, rahaa voi saada esimerkiksi

  • auttamalla naapureita ja tuttuja pientä palkkiota vastaan
  • myymällä turhia tavaroita
  • myymällä omia käsitöitä tai muita itse tehtyjä tuotteita.

    Näyttelijöiden tapaaminen

    19.4.2024

    Hei

    Minä en ole ikinä tavannut ketään näyttelijää livenä. Oletko sinä ja missähän niitä näyttelijöitä voisi tavata oikeasti?

    Vastaus

    Hei

    Minäkään en ole tavannut kasvotusten näyttelijöitä.

    Voisiko vaikka teatterissa päästä tapaamaan näyttelijöitä jonkin esityksen yhteydessä?

    Näyttelijät osallistuvat myös erilaisiin julkisiin tapahtumiin, kuten avajaisiin ja festivaaleille.

    Monet näyttelijät pitävät faneihin yhteyttä sosiaalisessa mediassa.

    Ekko-sanan käyttö

    19.4.2024

    Miten voi saada työntekijät käyttämään sanaa kehitysvamma-ekko?

    Vastaus

    Hei

    Ekko tarkoittaa erityistä mielenkiinnon kohdetta.

    Juttele asiasta työntekijöiden kanssa. Kerro heille, mitä toivot. Kerro myös, miksi tuo sana on sinulle tärkeä.

    Tsemppiä!

    Myooma

    19.4.2024

    Mikä on myooma?

    Vastaus

    Hei

    Myooma on kohdun sisälle muodostunut kasvain.

    Myoomat ovat yleensä hyvälaatuisia eli vaarattomia.

    Jos myooma on iso ja se aiheuttaa hankalia oireita, se voidaan poistaa leikkauksella.

    Noin puolet kaikista naisista saavat joskus myooman.

    Vaikea luottaa muihin ihmisiin

    19.4.2024

    Minulla on paljon huonoja kokemuksia ihmisistä. Minua on melkein aina kiusattu ja usein kohdeltu huonosti. Sanottu, että olen vaikka ruma, paha, huono ja muita kamalia asioita.

    Nykyään minä pelkään melkein kaikkia ihmisiä jollain tapaa. Vaikka ihminen ei olisi oikeasti ilkeä, niin pelkään, että hän alkaa ilkeäksi minua kohtaan.

    Viihdyn paremmin yksin luonnossa ja minä pidän paljon luonnosta ja esimerkiksi tykkään kasveista, eläimistä ja vaikka puista enemmän kuin ihmisistä.

    Onko se paha asia, että minä en oikein viihdy ihmisten seurassa ja minun on todella vaikea luottaa muihin ihmisiin?

    Vastaus

    Hei

    Olen pahoillani, että olet joutunut kokemaan tuollaista.

    Ketään ei saa haukkua tai kohdella huonosti.

    Olemme kaikki arvokkaita juuri sellaisina kuin olemme.

    Ei ole paha asia, jos et viihdy ihmisten seurassa.

    Hienoa, että löydät iloa luonnosta ja eläinten seurasta.

    Oletko jutellut tunteistasi jonkun luotettavan ihmisen kanssa?

    Voit jutella esimerkiksi ohjaajan tai terveydenhoitajan kanssa.

    Tsemppiä!

    Kiusaamisen loppuminen

    17.4.2024

    Miksi ihmisten pitää kiusata? Kiusaamisen pitäisi loppua kokonaan.

    Vastaus

    Hei

    Olen samaa mieltä, että kiusaamisen pitäisi loppua kokonaan.

    Kiusaaminen aiheuttaa paljon pahaa oloa kiusatuille.

    Valitettavasti joskus ihmiset purkavat omaa pahaa oloaan kiusaamalla muita.

    Kiusaaminen on kuitenkin aina väärin.

    Ilkeys

    16.4.2024

    Miksi sellaiset ihmiset, joilla ei ole kehitysvammaa, ovat ilkeitä meille kehitysvammaisille ihmisille? Sanovat, että ovat itse meitä parempia ihmisinä ja sitten nimittelevät ja näyttävät keskisormea.

    Vastaus

    Hei

    En osaa sanoa, miksi joku tekee tuollaista. Se on väärin.

    Kenellekään ei saa olla ilkeä. Eikä ketään saa kohdella huonosti kehitysvamman takia.

    Jos joku on sinulle ilkeä, kerro asiasta luotettavalle ihmiselle.

    Kauhuhahmojen kutittelu

    16.4.2024

    Hei

    Onko joku sanonut sinulle, että niitä kauhuhahmoja ei saa kutitella eikä pussata?

    Vastaus

    Hei

    Ketään ei saa kutitella tai pussata ilman lupaa.

    Myös Iik-viikon esiintyjät tarvitsevat työrauhan, eikä heihin saa koskea ilman lupaa.

    Heille voi lähettää esimerkiksi lentosuukon, koska siihen ei kuulu kosketusta.

    Iik-viikon hahmot

    15.4.2024

    Hei

    Eihän ne kauhuhahmot vastaa Iik-viikossa, jos heiltä jotain kysyy tai sanoo? Mutta miksi sitten jotkut puhuvat niille?

    Ja sitten joku voi luulla, että he eivät osaa puhua, koska he eivät vastaa. Ja sitten niitä ruvetaan haukkumaan mykäksi.

    Minuakin on haukuttu mykäksi, vaikka osaan puhua.

    Eihän ketään saa haukkua, koska se on väärin ja siitä tulee paha mieli.

    Kai heillekin tulee paha mieli?

    Vastaus

    Hei

    Voi olla monta syytä, miksi kauhuhahmot eivät vastaa kysymyksiin.

    Voi olla, että hahmojen esiintymistyyliin ei kuulu puhuminen. Tai ehkä he eivät kuule kysymyksiä. Tai ehkä he eivät osaa vastata niihin.

    Siinä olet oikeassa, että ketään ei saa haukkua. Ja ikävä kuulla, että sinua on haukuttu.

    En kuitenkaan usko, että Iik-viikon kauhuhahmoja haukutaan kovin usein.

    Linnanmäen avaaminen

    15.4.2024

    Miksi kukaan ei usko, että Linnanmäki avataan huhtikuussa eli huhtikuun 26. päivä?

    Vastaus

    Hei

    En valitettavasti osaa sanoa, miksi kukaan ei usko.

    Minä kyllä uskon.

    Linnanmäki avataan 26. huhtikuuta.

    Siskoksien nimet

    13.4.2024

    Voiko siskoksilla olla nimet Juulia ja Julia tai Sara ja Saara?

    Vastaus

    Hei

    Kyllä siskoksilla voi olla nimet Juulia ja Julia sekä Sara ja Saara.

    Parisuhteen kieltäminen

    13.4.2024

    Miksi kehitysvammaisilta aikuisilta kielletään parisuhde?

    Minulle on sanottu, että en saa olla parisuhteessa koskaan, kun minulla on kehitysvamma. Ja seksi on minulta kielletty kokonaan.

    Vastaus

    Hei

    Ikävä kuulla, että sinulle on sanottu noin.

    Jokaisella on oikeus olla parisuhteessa. Jokaisella on myös oikeus päättää itse omasta parisuhteestaan.

    Jokaisella on myös oikeus seksuaalisuuteen.

    Kehitysvamma ei ole este parisuhteelle tai seksuaalisuudelle.

    Lue myös: Oikeus seksuaalisuuteen

    Palkkatöihin: Palkkatyön ja työtoiminnan ero

    11.4.2024

    Miten palkkatyö eroaa työtoiminnasta tai avotyötoiminnasta?

    Vastaus

    Hei

    Palkkatyöntekijä on työsuhteessa työnantajaan ja hänelle maksetaan työstä palkkaa.

    Työtoiminta ja avotyötoiminta ovat hyvinvointialueen järjestämiä palveluita, joista ei makseta palkkaa vaan työosuusrahaa.

    Työtoiminnassa ja avotyötoiminnassa ei ole muitakaan työsuhteen etuuksia, kuten palkallista lomaa, eikä niistä kerry eläkettä.

    Lue lisää palkkatyön ja työtoiminnan eroista

    Palkkatöihin: Työosuusrahan suuruus

    11.4.2024

    Miksi avotyöstä ei makseta palkkaa tai työosuusraha on 5-10€ kuukaudessa?

    Vastaus

    Hei

    Avotyö eli avotyötoiminta sekoitetaan usein oikeaan työhön eli palkkatyöhön eli työsuhteiseen työhön.

    Avotyötoiminta ei kuitenkaan ole työtä, vaan sosiaalipalvelu. Siksi siitä ei makseta palkkaa vaan työosuusrahaa.

    Lain mukaan työosuusrahaa voidaan maksaa 0-12 euroa päivässä. Työtoiminnassa työosuusrahaa maksetaan yleensä noin 5 euroa päivässä ja avotyötoiminnassa yleensä noin 7 euroa päivässä.

    Lue lisää palkasta ja työosuusrahasta

    Palkkatöihin: Työllistyminen

    11.4.2024

    Mitä työllistyminen on?

    Vastaus

    Hei

    Työllistyminen tarkoittaa palkkatyöpaikan saamista.

    Moni kehitysvammainen nuori ja aikuinen työllistyy eli saa työpaikan työhönvalmentajan tuella.

    Työhönvalmennusta voi kysyä esimerkiksi vammaispalvelusta.

    Lue lisää työllistymisestä

    Palkkatöihin: Ammatit

    11.4.2024

    Mihin kaikkiin ammatteihin kehitysvammaiset työntekijät pääsevät?

    Vastaus

    Hei

    Kehitysvammainen nuori tai aikuinen voi hakea opiskelemaan mihin vain ammattiin, mikä itseä kiinnostaa. Samoin voi hakea mihin vain työhön.

    Moni kehitysvammainen nuori tai aikuinen on työllistynyt esimerkiksi avustaviin tehtäviin kaupassa, kahvilassa tai toimistossa.

    Suosittuja aloja ovat

    • koti- ja laitostalous
    • siivous
    • keittiö ja ravitsemus
    • kiinteistönhoito.

    Lue kokemuksia palkkatyöstä

    Palkkatöihin: Työllistyminen ja työkyvyttömyyseläke

    11.4.2024

    Miten kehitysvammainen henkilö voi työllistyä osa-aikatöihin täydestä Kelan työkyvyttömyyseläkkeestä huolimatta?

    Vastaus

    Hei

    Jos henkilö on työkyvyttömyyseläkkeellä, hän voi ansaita palkkaa enintään 976,59 euroa kuukaudessa ilman, että menettää eläkettään.

    Jos henkilö ansaitsee kuukaudessa yli 976,59 euroa, hän voi jättää eläkkeen lepäämään eli tauolle.

    Eläkkeen voi jättää tauolle vähintään 3 kuukaudeksi ja enintään 2 vuodeksi kerrallaan.

    Palkkatöihin: Eläkkeen jättäminen lepäämään

    11.4.2024

    Mitä tarkoittaa eläkkeen lepääminen?

    Vastaus

    Hei

    Jos olet palkkatyössä, voit jättää eläkkeesi lepäämään eli tauolle.

    Eläkkeen voi jättää tauolle vähintään 3 kuukaudeksi ja enintään 2 vuodeksi kerralla.

    Lue lisää palkkatyöstä ja eläkkeestä

    Palkkatöihin: Avustaja töissä

    11.4.2024

    Jos on palkkatyössä, pitääkö kehitysvammaisella henkilöllä olla avustaja mukana?

    Vastaus

    Hei

    Kehitysvammaisella työntekijällä ei tarvitse olla avustajaa töissä, jos hän ei sitä tarvitse. Mutta avustaja voi olla mukana, jos työntekijä sitä tarvitsee.

    Usein työssä tukee työhönvalmentaja.

    Työhönvalmentaja tukee työntekijää esimerkiksi

    • sopivan työpaikan etsimisessä
    • työn hakemisessa
    • neuvotteluissa työnantajan kanssa
    • työsopimuksen tekemisessä
    • työpaikkaan ja työkavereihin tutustumisessa
    • työtehtävien oppimisessa
    • työssä kehittymisessä.

    Lue lisää palkkatyöstä

    Palkkatöihin: Kesätöiden hakeminen

    11.4.2024

    Mistä kehitysvammainen nuori voi hakea kesätöitä?

    Vastaus

    Hei

    Kesätöitä voi hakea mistä tahansa. Jos on mahdollista saada työvalmentajan tukea, niin sitä kannattaa käyttää.

    Joillain kunnilla on erityisryhmille tarkoitettuja kesätöitä. Esimerkiksi Helsingin kaupungilla on, mutta valitettavasti hakuaika meni umpeen jo helmikuussa.

    Ensi vuonna kesätöitä kannattaa hakea heti vuoden alusta alkaen.

    Tsemppiä!

    Lue lisää työn hakemisesta

    Palkkatöihin: Eläke ja työmarkkinatuki

    11.4.2024

    Eihän ole pakko hakea eläkettä?

    Haluan hakea tosissani työmarkkinatukea, mutta toiset eivät hyväksy minun hankkivan töitä. En halua eläkkeelle.

    Vastaus

    Hei

    Ei ole pakko hakea eläkettä.

    Voit hakea töitä. Voit pyytää työnhakuun myös tukea. Suuri osa kehitysvammaisista työnhakijoista työllistyy työhönvalmentajan tuella.

    Työhönvalmennuksesta käytetään eri hyvinvointialueilla eri nimityksiä.

    Näitä ovat esimerkiksi

    • työvalmennus
    • työhönvalmennus
    • tuetun työllistymisen työhönvalmennus.

    Työhönvalmennus on maksutonta. Sitä järjestävät hyvinvointialueet sekä TE-toimistot eli työ- ja elinkeinotoimistot.

    Voit kysyä työhönvalmennusta oman hyvinvointialueesi vammaispalveluista.

    Eläkettä voi hakea myös myöhemmin, jos haluaa.

    Palkkatöihin: Työllistymisessä neuvominen

    11.4.2024

    Mikä taho osaa parhaiten neuvoa palkkatyöasioissa?

    Vastaus

    Hei

    Voit kysyä palkkatyöstä ja työnhakemisesta esimerkiksi

    • työhönvalmentajalta
    • vammaispalvelun sosiaalityöntekijältä
    • työ- ja elinkeinotoimistosta eli TE-toimistosta.

    Kauhuhahmojen kutittelu

    11.4.2024

    Niitä kauhuhahmoja Iik-viikossa saa varmaan kutitella jalkapohjista ja kainaloista, kun ne ovat niin söpöjä ja suloisia?

    Vastaus

    Hei

    Vaikka Iik-viikon hahmot ovat suloisia, niitä ei voi kutitella jalkapohjista ja kainaloista.

    Mutta voit kertoa hahmoille, että ne ovat sinun mielestäsi söpöjä ja suloisia.

    Kehitysvammaisuuden huomaaminen aikuisena

    11.4.2024

    Olen kuullut, että joillain ihmisillä on kehitysvamma huomattu aikuisena.

    Ei kai tuo ole totta?

    Kehitysvamma huomataan ennen 18 vuoden ikää. Muuten kyseessä on aikuiselle tullut aivovamma tai muistisairaus.

    Vastaus

    Hei

    Yleensä kehitysvamma todetaan lapsena. Mutta joskus kehitysvamma voidaan todeta vasta aikuisena.

    Ruotsin ja Suomen kansalainen

    11.4.2024

    Olen Ruotsissa syntynyt ja olen ruotsalainen.

    Muutimme Suomeen ja olen Suomen kansalainen, vaikka olen myös Ruotsin kansalainen.

    Kumpi olen täällä Suomessa?

    Vastaus

    Hei

    Sinulla on siis kaksoiskansalaisuus. Olet Ruotsin ja Suomen kansalainen.

    Vaikka asut Suomessa, voit olla molempien maiden kansalainen.

    Oksettava olo ruuasta

    9.4.2024

    Hei

    Joskus kun syön makkaraa tai nakkia, niin tulee oksettava olo ja joskus myös oksennus.

    Ennen olen pystynyt syömään 3 makkaraa, viimeksi vain yhden. Mistähän se johtuu?

    Vastaus

    Hei

    Ikävä kuulla, että sinulle on tullut huono olo ruoasta.

    Huono olo tai oksentaminen voi johtua monesta eri syystä, kuten vatsataudista.

    Jos huono olo jatkuu, kannattaa jutella asiasta esimerkiksi ohjaajan, lääkärin tai terveydenhoitajan kanssa.

    Kehitysvammainen aviopari ja asuminen

    9.4.2024

    Onko kehitysvammaisella avioparilla mahdollisuutta muuttaa normi asuntoon asumaan vai pitääkö muuttaa johonkin tuettuun asumisyksikköön?

    Vastaus

    Hei

    Kyllä kehitysvammainen aviopari voi muuttaa tavalliseen asuntoon.

    Myös tavalliseen asuntoon voi saada tukea.

    Jos aviopari tarvitsee paljon tukea, asumisyksikkö voi olla hyvä vaihtoehto.

    Asumisesta ja tuesta voi jutella esimerkiksi ohjaajan ja vammaispalvelun sosiaalityöntekijän kanssa.

    Yhdessä voi miettiä

    • millaisessa kodissa aviopari haluaa asua
    • millaisia taitoja ja vahvuuksia avioparilla on
    • millaista tukea aviopari tarvitsee
    • miten aviopari voi tukea toisiaan
    • mistä ja keiltä muilta aviopari voi saada tukea.

    Kasvaminen

    9.4.2024

    Mitä tarkoittaa kasvaa?

    Vastaus

    Hei

    Kasvaminen voi tarkoittaa monia asioita.

    Kun jokin asia kasvaa, siitä tulee suurempi.

    Monet asiat voivat kasvaa, kuten ihmiset, eläimet tai kasvit.

    Julkkikset naimisissa

    9.4.2024

    Hei

    Eikö se ole niin, että julkisuuden henkilöillä ei ole lapsia, eivätkä he ole naimisissa?

    Minulle sanottiin niin. Esimerkiksi Natalie ja Taylor Hanson eivät ole ikinä tavanneet toisiaan.

    Vastaus

    Hei

    Kyllä moni julkisuuden henkilö on naimisissa. Monella julkisuuden henkilöllä on myös lapsia.

    Myös Natalie ja Taylor Hanson ovat naimisissa ja heillä on seitsemän lasta.

    Ulkomailta adoptoiminen

    9.4.2024

    Hei

    Minä en usko, että julkkiksilla on adoptiolasta ulkomailta. Jos olisi, he olisivat varastaneet sen ulkomailta ja siitä joutuu vankilaan, eikö asia ole niin?

    Vastaus

    Hei

    Kyllä julkkiksilla voi olla lapsia, jotka on adoptoitu ulkomailta.

    Lapsen adoptoiminen ulkomailta on laillista. Siitä ei joudu vankilaan.

    En usko, että kukaan julkkis on varastanut lasta keneltäkään.

    Ylipaino

    9.4.2024

    Mitä on ylipaino?

    Vastaus

    Hei

    Ihmisen painoa voidaan mitata painoindeksillä. Jos ihmisen painoindeksi on yli 25, hänellä on ylipainoa.

    Ylipaino voi olla haitallista terveydelle.

    Oman painoindeksin voi laskea netissä painoindeksilaskurilla. Laskuriin kirjoitetaan oma paino ja pituus. Laskuri laskee painoindeksin niiden perusteella.