Uusimmat kysymykset

Mitä mieltä Kerttu on helatorstaista?

15.5.2012

Mitäs mieltä Kerttu on helatorstaipäivästä? Onko liputuspäiviä jo liikaa?

Vastaus:

Minusta helatorstai on mukava päivä. Monella on silloin vapaapäivä koulusta tai työstä.

Helatorstai ei kuitenkaan ole liputuspäivä. Helatorstai on uskonnollinen juhla. Uskonnolliset juhlat eivät ole liputuspäiviä.

CP-vamma ja valokuvausharrastus

15.5.2012

Hei Kerttu! Minulla on CP-vammana toispuolihalvaus. Tykkään valokuvaamisesta ja kaipaisin käytännön vinkkejä, kuinka harrastusta voisi helpottaa. Valokuvaaminen ei aina ole helppoa, kun toinen käsi ei kunnolla toimi. Onko olemassa esim. apuvälineitä, jotka sopisivat valokuvausharrastusta helpottamaan?

Vastaus:

Olisiko sinulle apua kameran jalustasta? Jos käyttää jalustaa, ei tarvitse kannatella kameran painoa käsillä. Jalustoja on olemassa erikokoisia.

Toinen sopiva apuväline voisi olla kaukolaukaisin. Kaukolaukaisimen avulla voi ottaa kuvan niin, että kameraa ei tarvitse koskettaa. Silloin kameran voi laittaa helposti esimerkiksi pöydälle tai jalustan päälle.

Jalustoja ja kaukolaukaisimia voi ostaa esimerkiksi valokuvausliikkeistä. Valokuvausliikkeistä voit myös kysyä, mitä muita apuvälineitä on olemassa.

Kuurosokealle puhuminen

8.5.2012

Katsoin lastenelokuvan Helen Kelleristä, josta tuli kuuro, sokea ja mykkä lapsena sairauden vuoksi. Kuitenkin elokuvassa Helenille puhuttiin kuin kuulevalle ihmiselle, kun hän oli jo kuurosokea. Miksi elokuvassa puhuttiin kuurosokealle lapselle kuin tämä kuulisi? Kun eihän tämä kuullut tai edes nähnyt puhujien suunliikkeitä niin että olisi voinut lukea huulilta, mitä muut sanovat.

Vastaus:

En ole valitettavasti nähnyt elokuvaa, joten en ole varma, miksi muut ihmiset puhuivat Helenille.

Ehkä kyse on siitä, että ihmiset ovat niin tottuneita puhumaan toistensa kanssa. Niinpä he saattavat automaattisesti puhua myös sellaisille ihmisille, jotka eivät kuule.

En halua olla miehen kanssa

7.5.2012

Mitä teen, kun eräs mies jankuttaa, että me seurustelemme ja että minun pitäisi rakastella hänen kanssaan? Se seurustelu ei ole totta, minä en edes halua seurustelua ja seksiä miehen kanssa, koska olen hetero. Onko minun pakko seurustella ja rakastella miehen kanssa vain siksi että kaikki luulevat, että minä seurustelen miehen kanssa? Minun tyttöystävä jätti minut, ja vanhemmat ovat vihaisia minulle, kun tuo mies sanoi, että minä rakastelen miesten kanssa!

Vastaus:

Sinun ei tietenkään tarvitse seurustella eikä harrastaa seksiä, jos et halua.

Seurustelu ja seksin harrastaminen on aina vapaaehtoista. Ketään ei voi pakottaa niihin.

Sinun kannattaa kertoa tälle miehelle selvästi, että et halua seurustella hänen kanssaan. Voit kertoa asiasta myös vanhemmillesi ja tyttöystävällesi.

Olipa kerran -sarja

4.5.2012

Onko Olipa kerran -sarjassa näyttelijä Pekka Autiovuori? Jos on, niin mikä niistä hahmoista hän on?

Vastaus:

Kyllä Pekka Autiovuori on Olipa kerran -piirrossarjassa ääninäyttelijänä. Wikipedian mukaan Pekka Autiovuori on mukana sarjoissa, joiden nimet ovat Olipa kerran Amerikka, Olipa kerran keksijät ja Olipa kerran löytöretkeilijä.

Hänellä on kaikissa sarjoissa monta eri roolia. Hän siis puhuu monen eri hahmon äänenä.

Kesä tulee

4.5.2012

Kävelyä, simaa, räiskäleitä. Siinäpä se wappukin meni, on jo kewään vuoro, kesän vuoro, lauloi luonnon sekakuoro. Vai mitä tuumii Kerttu?

Vastaus:

Olipa siinä hauska runo. Kyllä minä olen samaa mieltä. Nyt on jo toukokuu, joten kesä tulee pian.

Onko kehari haukkumanimi?

25.4.2012

Onko kehari haukkumanimi? Minun mielestä se on.

Vastaus:

Kehari on lyhenne sanasta kehitysvammainen.

On totta, että kehari voi joskus olla haukkumanimi. Jotkut ihmiset käyttävät sitä silloin, kun he puhuvat ilkeästi kehitysvammaisesta ihmisestä. Jos joku käyttää kehari-sanaa loukkaavasti, hänelle voi kertoa, että siitä tulee paha mieli.

Tuttujen ihmisten kesken kehari-sanaa voi tietysti käyttää, jos kaikki tietävät, että kukaan ei loukkaannu. Olen kuullut, että kehitysvammaiset kutsuvat joskus itseään tai toisiaan kehareiksi aivan ystävällisessä mielessä. Siinä ei ole mitään pahaa.

Riippuu siis usein tilanteesta, onko kehari haukkumanimi vai ei.

Mitä mieltä Kerttu on vapusta?

25.4.2012

Mitäs mieltä Kerttu on vapun vietosta?

Vastaus:

Minusta vappu on oikein mukava juhla. Silloin voi esimerkiksi syödä tippaleipiä ja juoda simaa.

Miten sinä vietät vappua?

Seurustelu ja muuttaminen

25.4.2012

Moi! Mun poikakaveri on Raahesta ja minä täällä Tampereella, ja minä seurustelen sen poikakaverin kanssa. Voinko minä muuttaa joskus Raaheen, ehkä 5-6 vuoden päästä?

Vastaus:

Voit kyllä muuttaa Raaheen tulevaisuudessa, jos haluat.

Kun muuttaa uuteen paikkaan, täytyy miettiä montaa asiaa. Esimerkiksi uusi asunto täytyy etsiä tarpeeksi ajoissa. On myös hyvä miettiä, mistä voisi saada sopivan opiskelu- tai työpaikan uudella paikkakunnalla.

Nyt on kevät

25.4.2012

Moi Kerttu, mitä teet nyt?

Vastaus:

Hei! Kevät on tosiaan tullut, ja se on mukavaa. Minä täällä mietin tulevaa vappua ja odottelen uusia kysymyksiä teiltä lukijoilta.

Mitä sinulle kuuluu?

Facebookin ryhmät

24.4.2012

Hei! Miten saan Facebook-kaverini uskomaan, että minua ei saa lisätä Facebookissa mihinkään ryhmään ilman minun lupaani, koska haluan itse päättää, että mihin ryhmiin liityn? Tai miten voisin tehdä sellaisen eston, että vain minä voin itse lisätä itseni Facebook-ryhmiin?

Vastaus:

Sinun kannattaa kertoa kavereillesi selvästi, että haluat itse päättää, mihin ryhmiin liityt. Voit pyytää, että kaverisi eivät enää lisää sinua uusiin ryhmiin.

Valitettavasti Facebookissa ei voi tehdä estoa, joka estäisi kavereita lisäämästä sinua ryhmiin.

Voit kuitenkin poistaa itsesi sellaisista ryhmistä, joissa et halua olla. Mene ensin ryhmän omalle sivulle. Klikkaa oikeasta yläkulmasta ympyränmuotoista rataksen kuvaa. Valitse valikosta kohta Eroa ryhmästä.

Kannattaako minun seurustella, jos tyttö ei saa soittaa minulle?

24.4.2012

Kannattaako minun seurustella sellaisen tytön kanssa, joka ei saa soittaa minulle?

Vastaus:

Tiedätkö, miksi tyttö ei saa soittaa sinulle? Oletko puhunut asiasta hänen kanssaan?

Jos sinä ja tyttö pidätte toisistanne, saatte itse päättää, haluatteko seurustella ja olla yhdessä. Voitte pitää yhteyttä myös muulla tavalla, esimerkiksi internetin kautta.

Voivatko kaikki koirat saada pentuja keskenään?

20.4.2012

Eri koirarotujen edustajat ovat todella erikokoisia ja erilaisia keskenään. Chihuahua painaa täysikasvuisena 0,5-3 kiloa, kun taas esimerkiksi tanskandoggiuros painaa 67-93 kiloa ja naaraskin 53-75 kiloa. Olen ajatellut, että voivatko kaikki koirarodut saada keskenään jälkeläisiä, esimerkiksi chihuahua ja tanskandoggi keskenään?

Vastaus:

Kyllä kaikki koirat voivat saada pentuja keskenään. Kaikki koirat ovat samaa lajia, vaikka ne ovat eri rotuja. Kahden erirotuisen koiran pentu on sekarotuinen.

Äitikoiralle voi kuitenkin olla vaarallista, jos pentujen isä on paljon isompi. Silloin myös pennuista saattaa tulla isoja, ja esimerkiksi synnytys voi olla vaikea.

Tykkääkö Kerttu mämmistä?

13.4.2012

Oli mämmi hyvää, kasvatti se tiedonjyvää. Vai mitä tuumii Kerttu?

Vastaus:

Minäkin tykkään mämmistä. Mutta sitäpä en tiedä, kasvattaako mämmi tiedonjyvää.

Hyvää kevättä

13.4.2012

Minä harrastan uintia, matkustamista, lukemista, pyöräilyä, musiikkia. Olen töissä toimintakeskuksessa. Askarrellaan, posliinimaalausta, väritystehtäviä, käsitöitä.

Minulla on Helsingistä sulhanen. Ollaan oltu monta vuotta yhdessä. Minä ja sulhaseni mennään kihloihin. Odotan sinulta Kerttu vastausta.

Vastaus:

Hei! Sinullapa on paljon harrastuksia. Minäkin tykkään matkustella ja kuunnella musiikkia.

Onnittelut teille, jos olette päättäneet mennä kihloihin! Ja hyvää kevättä teille molemmille!

Saako asuntolan ohjaaja penkoa kaappeja?

13.4.2012

Onko asuntolan ohjaajilla/ohjaajalla mitään oikeutta mennä tutkimaan ja penkomaan minun kaappeja tai kaappia?

Vastaus:

Sinä päätät, kuka saa etsiä tavaroita sinun kaapistasi. Ohjaaja saa mennä kaapillesi, jos hänellä on siihen sinun lupasi.

Onko joku siis penkonut kaappiasi? Jos on, oletteko selvittäneet, miksi hän on penkonut kaappiasi?

Saako toisia koskettaa?

5.4.2012

Saako toista ihmistä koskettaa, jos kysyy häneltä luvan että saako koskettaa ja saa siihen luvan? Minä tykkään pitää minun tyttöystävää kädestä ja minulla on hänen lupa pitää häntä kädestä, mutta muut ovat vihaisia minulle ja sanovat, että en saa koskettaa tyttöystävääni. En saisi pitää häntä kädestä kun menemme yhdessä kouluun.

Vastaus:

Jos molemmat haluavat pitää toista kädestä kiinni, ei siinä ole mitään pahaa. Silloin kun on ihastunut tai rakastunut toiseen ihmiseen, on mukava kulkea käsi kädessä.

Miksi muut ovat sitä mieltä, että ette saa pitää toisianne kädestä kiinni? Oletteko jutelleet asiasta yhdessä?

Jalkojen rasvaaminen

5.4.2012

Hei Kerttu! Mitä mieltä olet, että pitäisikö minun rasvata jalkojani, vaikka äitini on sitä mieltä, että ei, vaikka käymme joka päivä pesulla.

Viimeisin jalkahoitaja, jolla kävin, sanoi, että minun pitäisi rasvata jalkapohjat, jalkapöydät, sääret ja pohkeet polvitaipeisiin asti, kun käymme joka päivä pesulla.

Itse olen samaa mieltä kuin jalkahoitaja, kun iho tuntuu kauhean kireältä ja kuivalta pesun jälkeen, joten kumpaa uskoa.

Vastaus:

Jos jalkahoitaja on antanut sinulle ohjeet, miten jalkoja kannattaa hoitaa, suosittelen noudattamaan hänen ohjeitaan. Jalkahoitaja osaa myös neuvoa, millainen rasva on paras sinun ihollesi.

Käytkö jalkahoitajalla yksin vai äidin kanssa? Jos käyt yksin, voit pyytää jalkahoitajalta hoito-ohjeet paperilla. Voitte tutustua ohjeisiin kotona yhdessä äidin kanssa.

Kasvissyönti

5.4.2012

Olen viime aikoina välttänyt lihaa ja kalaruokia. Syön enimmäkseen kasvisruokaa. Maitotuotteita ja kananmunaa syön eli olen siis lakto-ovovegetaristi. Riittääkö nuo maitotuotteiden ja kananmunien ravintoaineet vai puuttuuko minulta jotain ravintoaineitta vielä? Hedelmiäkin tulee syötyä.

Vastaus:

Kerroit jonkin verran ruokavaliostasi, mutta sen perusteella en pysty sanomaan, saatko riittävästi kaikkia ravintoaineita. Siksi olisi hyvä, että käyt jonkun kanssa tarkasti läpi, mitä yleensä päivän aikana syöt.

Ennen kuin ryhtyy kasvissyöjäksi, asiaan kannattaa perehtyä tarkasti etukäteen. Kun tietää kasvissyönnistä tarpeeksi, pystyy huolehtimaan siitä, että syö tarpeeksi monipuolisesti ja terveellisesti. Kasvissyönnistä voi keskustella esimerkiksi koulun terveydenhoitajan kanssa.

Kasvissyöjän pitää kiinnittää huomiota esimerkiksi siihen, että hän saa ruuasta riittävästi proteiineja. Proteiinia on esimerkiksi pavuissa, herneissä, täysjyväviljassa ja pähkinöissä.

Kasvissyöjän pitää huolehtia myös siitä, että hän saa riittävästi D-vitamiinia ja B12-vitamiinia. Usein kasvissyöjät käyttävät vitamiinivalmisteita. Vitamiinivalmisteista voit kysyä apteekista.

Miksi kukaan ei vastaa mun kirjeenvaihtoilmoitukseen?

28.3.2012

Miksi kukaan ei vastaa mun kirjeenvaihtoilmoitukseen?

Vastaus:

En tiedä, miksi et ole saanut vastauksia ilmoitukseesi.

Jos omaan ilmoitukseen ei tule vastauksia, kannattaa tutustua myös toisten kirjeenvaihtoilmoituksiin. Jos siellä on joku sopiva henkilö, hänelle kannattaa lähettää postia. Kun on itse aktiivinen, voi löytää kirjeenvaihtokaverin.

Onko Kaveripiiri sinulle tuttu? Sielläkin voi tutustua uusiin ihmisiin. Kaveripiirissä voi esimerkiksi keskustella chatissa tai lähettää viestejä.

Kaveripiiri on osoitteessa kaveripiiri.fi