Mikä on palvelusuunnitelma?

Vammaispalvelut tuntuvat vammaisen henkilön mielestä usein hyvin sekavilta. Joskus puhutaan palveluviidakosta. Palvelusuunnitelma on asiakirja, joka helpottaa tässä viidakossa kulkemista. Suunnitelmaan kirjataan, millaisia palveluja vammainen henkilö tarvitsee, ja mistä hän voi niitä saada.

Palvelusuunnitelma on myös kunnan edustajille selvitys siitä, millaista apua ja tukea asiakas tarvitsee. Kunnan pitää varautua näiden palvelujen järjestämiseen.

Palvelusuunnitelma tehdään jokaiselle vammaispalvelujen asiakkaalle. Jos vammaisella henkilöllä ei ole palvelusuunnitelmaa, hän voi pyytää sen tekemistä kotikuntansa sosiaalitoimistosta.

Palvelusuunnitelman tekevät sosiaaliviranomainen ja asiakas yhteistyössä. Asiakas voi ottaa mukaansa avuksi tutun luetettavan ihmisen.

Palvelusuunnitelma ei vielä ole päätös, että henkilö saa palveluja. Siihen on vain kirjattu, millaisia palveluja hän tarvitsee. Nämä palvelut voivat koskea esimerkiksi terveydenhoitoa, koulutusta, kuntoutusta, asumista, työtä, harrastuksia tai liikkumista.

Palvelujen tarkoitus on ehkäistä ja poistaa vammasta johtuvia haittoja ja esteitä. Tavoite on, että vammainen ihminen voi elää yhteiskunnassa tasa-arvoisesti toisten ihmisten kanssa.

Teksti: Katariina Hakala