Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi: vammaisille nuorille laadukkaat palvelut sote- ja maakuntauudistuksessa

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry vaatii, että vammaisille nuorille varmistetaan laadukkaat palvelut sote- ja maakuntauudistuksessa. Allianssi muistuttaa, että tulevilla kunnilla ja maakunnilla on suuri vastuu vammaisten nuorten oikeuksien toteutumisesta YK:n vammaissopimuksen mukaisesti.

Allianssi muistuttaa mm. seuraavista näkökulmista:

  • Vammaiset nuoret tarvitsevat eri palveluita yli hallinnon rajojen. Mikäli palveluiden yhteensovittaminen ei toteudu suunnitellulla tavalla, vammaisten nuorten palveluiden laatu voi heiketä nykyisestä.
  • Koska palveluiden kilpailutuksissa hinta on yleensä ainoa määräävä tekijä, eivät palvelut aina vastaa käyttäjien tarpeita. Palveluiden kilpailutuksissa ongelmallista on myös palveluntuottajan vaihtumisesta johtuva pitkäjänteisen osaamisen ja jatkuvuuden puute.
  • Monet palvelut, kuten henkilökohtainen apu ja tulkkauspalvelut, mahdollistavat vammaisten nuorten täysivaltaisen osallisuuden ja kuulumisen yhteiskuntaan. Nuorten mahdollisuudet vaikuttaa näiden ensiarvoisten palveluiden laatuun ja määrään ovat usein heidän ja heidän lähipiirinsä oman aktiivisuuden varassa.
  • Vammaisten nuorten työllisyys jää alhaiseksi verrattuna muuhun väestöön. Työvoimapalveluissa, uraohjauksessa ja työpaikoilla esiintyviä ennakkoluuloja tulee murtaa: vammaisella nuorella on kykyjä, jotka tulee nähdä vamman takaa.

Allianssin yhdenvertaisuusryhmä vaatii, että rakenneuudistusten valmistelussa ryhdytään seuraaviin toimiin vammaisten nuorten oikeuksien edistämiseksi:

  • Kuntien, maakuntien ja valtion yhteistyön täytyy olla saumatonta, jotta vammaiset nuoret saavat ne palvelut, joita he tarvitsevat täysimääräiseen osallisuuteen yhteiskunnassa ja työelämässä.
  • Maakunnallisilla nuorisovaltuustoilla ja vammaisneuvostoilla täytyy olla aidot mahdollisuudet vaikuttaa maakuntien toimintaan. Nuorisovaltuustoihin tulee ottaa mukaan myös vammaisia nuoria eri vammaryhmistä.
  • Maakuntiin siirtyvien TE-palveluiden toiminta ei saa keskittyä vain nopeasti työllistyviin henkilöihin, vaan myös työllistymiseen enemmän tukea tarvitsevat ryhmät tulee huomioida. Maakuntien kilpailuttamien työllisyyspalveluiden kriteereissä tulee huomioida vammaiset nuoret ja heidän tarvitsemansa laajempi ja pitkäkestoisempi tuki työllistymiseen. Työllistymistä tukevia palveluita tulee olla tarjolla vammaiselle nuorelle soveltuvilla viestintä- ja kommunikaatiokeinoilla.
  • Vammais- ja nuorisojärjestöjen toimintaedellytykset kunnissa ja maakunnissa tulee varmistaa. Eri järjestöt tekevät hyvää työtä vammaisten nuorten parissa. Järjestöillä on paljon kokemustietoa siitä, mitä palveluita suunniteltaessa ja toteutettaessa pitää ottaa huomioon.
  • Jotta nuoren itsemääräämisoikeus toteutuu, tarvitaan tuettua päätöksentekoa. Esimerkiksi kehitysvammaisille henkilöille tulee taata riittävästi tukea tiedon vastaanottamisessa, oman mielipiteen muodostamisessa ja ilmaisemisessa, päätösten seurausten ymmärtämisessä sekä oman tahdon toteuttamisessa.
  • Eri ammattiryhmät tarvitsevat koulutusta yhdenvertaisuudesta ja polkuja lisätiedon hankkimiseen esimerkiksi eri vammaryhmien tarpeista.