Alkoholialtistuksen vaikutukset

Yksi keskeisimmistä FASD-lasten kognitiivisista piirteistä liittyy tarkkaavuuden säätelyyn, minkä vuoksi monet FASD-lapset saavat ADHD-diagnoosin joko ainoaksi tai lisädiagnoosiksi (ADHD: aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö).

Mielenkiintoinen tutkimuskohde on ollut se, ovatko FASDiin ja ADHD:hen liittyvät piirteet samanlaisia, liittyyhän molempiin levottomuus, impulsiivisuus ja keskittymiskyvyn häiriöt. Toistuvasti on päädytty siihen, että diagnoosit eroavat toisistaan eikä niitä pitäisi sekoittaa keskenään. Toinen yleisesti tunnistettu häiriö alkoholista vaurioituneilla lapsilla liittyy toiminnanohjaukseen.

Toiminnanohjauksella tarkoitetaan kykyä suunnitella, toteuttaa ja arvioida omaa toimintaa. Ongelmat ilmenevät muun muassa puutteellisina tai tehottomina suunnitelmina sekä toiminnan aloittamisen ja eteenpäin viemisen vaikeutena. Toiminnanohjauksen ongelmat häiritsevät jokapäiväisten toimintojen onnistunutta suorittamista, akateemista suoriutumista ja ongelman ratkaisua. Lisäksi toiminnanohjauksen kognitioperusteiset ongelmat ilmenevät kyvyttömyytenä ymmärtää ja pitää mielessä tietyt tehtävän vaiheet. Esimerkiksi matematiikassa tarvitaan operaatioiden peräkkäisyyden hallintaa.

Tunnepohjaiset toiminnanohjauksen ongelmat puolestaan aiheuttavat hankaluutta käyttäytymisen kontrolliin. Lapset puhuvat tai käyttäytyvät sopimattomasti tai toiminta voi olla impulsiivista. Oppimiseen liittyen FASD-lapsilla on informaation vastaanottoon ja käsittelyyn liittyviä vaikeuksia. Pulmia on tiedon vastaanotossa, tulkinnassa, varastoinnissa, muistista hakemisessa ja tiedon soveltamisessa.

FASD-lasten käyttäytyminen

Lapsia, joilla on alkoholin aiheuttama vaurio, kuvataan välittömiksi ja rakastaviksi. Suhteessa toisiin ihmisiin he ovat luottavaisia, jopa kritiikittömän luottavaisia, mistä seuraa myös hyväksikäytön vaaroja. Taipumus impulsiiviseen toimintaan tuottaa herkästi ennakoimattomia tilanteita ja hankaluuksia. FASD-lasten on vaikea pitää lupauksiaan ja yhtä vaikea heidän on ymmärtää, miksi toimivat vastoin hyviä aikomuksiaan. Heidän on myös vaikea hahmottaa syy- ja seuraussuhteita, mistä puolestaan aiheutuu vaaratilanteita, kun ei ymmärretä, mitä toiminnasta voi seurata itselle tai toisille.

Sosiaalisia sääntöjä, jotka lapset tavallisesti oppivat kuin itsestään, joudutaan usein opettamalla opettamaan. Käyttäytymisen säätelyn vaikeuden vuoksi myös tunteiden säätely voi olla hankalaa ja lapsi saattaa ylireagoida tilanteisiin. Toisaalta sensorisen herkkyyden vuoksi lapsi voi myös ylikuormittua tilanteissa, joissa on paljon samanaikaisia ärsykkeitä, esimerkiksi kun ihmisiä on paljon läsnä.

Lisätietoa 
  • Valkonen, Kirsi (2011) Alkoholialtistuksen vaikutukset aivojen kehitykseen ja FASD-lapsen kuntoutus. Teoksessa Vaarla, Suvi (toim.) Alkoholin vaurioittamat. Raskaudenaikaisen alkoholinkäytön vaikutukset lapsen elämään. Kehitysvammaliitto.