Arki ja palvelut

Perhe istuu sohvalla

Kehitysvammaisuus ei rajoita oikeutta hyvään arkeen ja toimiviin palveluihin. Monia palveluja kehitetään tällä hetkellä voimakkaasti. Esimerkiksi asumisessa suuntaus on kohti yksilöllisiä ratkaisuja.

Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Kehitysvammaisen henkilön kohdalla tämä voi tarkoittaa itsenäistä asumista tai tuettuja asumismuotoja.

Kehitysvammaiset henkilöt osallistuvat työelämään monin tavoin. Heistä suuri osa osallistuu huoltosuhteiseen työ- ja avotyötoimintaan. Osa tekee palkkatyötä tavallisella työpaikalla.

Useimmat kehitysvammaisille ihmisille tarkoitetuista palveluista ovat lakisääteisiä. Esimerkiksi henkilökohtainen apu on nykyään subjektiivinen oikeus. Palveluiden saatavuus vaihtelee kuitenkin paikkakunnittain.

Anna palautetta tästä sivusta