Aurinkoon päin

Olen viivytellyt tätä toukokuun blogikirjoitusta. Aiheita olisi kyllä ollut. Monia hoitoasioihin liittyviä pettymyksiä, huolia, epävarmuutta ja hämmennystä. (Mutta myös läjäpäin hauskoja sutkautuksia.)

Ennen kaikkea elämässä on ollut varovaista ihmettelyä, kuinka kaikki voikin olla niin tasaista ja hyvin.

Uunon ääni on madaltunut, ja hän on kasvanut kahdeksan senttiä vuodessa. Hän, joka kirkui edellisen muuton aikana monta kuukautta pelkkää hämmennystään, on sujahtanut uuteen kotiin kuin olisi asunut ikänsä siinä.

Hän, joka on stressannut aikanaan jokaista henkilövaihdosta yökausia, ilmoittaa nyt tyynesti, että opettaja vaihtuu ja se on hänestä kivaa. Kohteliaasti hän huomauttaa samaan hengenvetoon, että  hänellä on hurjan hyvä opettaja nytkin.

Aamulla hän herää usein kuudelta odottamaan, että äiti laittaa hänen uuteen tyylikkääseen tukkaansa vahaa. Illalla hän menee nukkumaan lämpimän iltarukouksen kera.

Kaikki, jotka Uunon mielestä kaipaavat tukea, mainitaan esirukoiltavien listassa. Usein nimilista yllättää ja ällistyttää. Sylvi-tädin puolesta rukoillaan joka ilta. Sen poika on luvannut ja siitä hän pitää kiinni.

Uuno on syvällinen kristitty. Mystikko.

Mutta silti tiedostan koko ajan, että uhkia on ilmassa. Se on etenevän sairauden rakenteellinen piirre.

Me emme tiedä, minne sitä geenivirheen vuoksi pilkkoutumatonta aineenvaihduntatuotetta asettuu ja millä vauhdilla. Miten se vaikuttaa lapseen?

Me emme tiedä, miten lääketutkimus etenee, kuinka se ehtii apuun.

Nyt pitää vain osata levätä latenssivaiheessa ja jopa luottaa siihen, että ehkä asiat ovat tulevaisuudessakin hyvin tai riittävän hyvin.

Uuno, jonka oman kehon prosessit etenevät tavallista hitaammin juuri tämän aineenvaihduntasairauden vuoksi, sysää toisissa jatkuvia prosesseja liikkeelle.

- Äiti, olitkö sää onnellinen lapsi silloin synnytyslaitoksella, kun Bertta sinut synnytti?

- Millaisia miesystäviä sulla on ollut?

- Teeppä äiti semmonen saarna, joka on kirje sun äidilles!

Tänä aamuna tajusin, että Uunon äitienpäivälahjaksi kasvattama (”mää kasvatan meille tänä vuonna kesäkukat”) samettiruusu on auennut.

Miten  kömpelö ja suloinen kukka.

Kääntynyt  aurinkoon päin.

Aurinkoon päin

Kommentit

Jälleen niin koskettava ja rehellinen katkelma Uunon ja lähipiirin elämästä. Kiitos! <3
Kiitos Marjo palautteestasi. Sydän, sydän!
Monia omia muistoja tuli mieleen kirjoituksesi myötä! Nyt kun down-poika on kohta täysi-ikäinen, ilon aiheita on paljon ja huolet erilaisia kuin pienempänä.
Energiaa riittää rakentavasti, vanhemmat saavat monia kivoja yllätyksiä. Tänä aamunakin oli aamukahvit keitetty, aampupala katettu pöytään. Toki olisin mielelläni nukkunut tunnin pidempään, mutta silti tällainen huomaavaisuus kompensoi ja saa hyvälle tuulelle. Vajavainen puhe sisältää myös kivoja sutkauksia, asian ytimeen osuen.
Lapsen syntyessä vaikeudet oli sitä luokkaa, että jokainen päivä oli lahja. Muistan vieläkin, miten 1-vuotissyntymäpäivän aikaan olin valatavan kiitollinen. Olihan lapsemme saanut elää kanssammme jo kokonaisen vuoden.

Lapsemme on ylittänyt monet lääkärien ennusteet, moneen kertaan, eri tavoin. Mieli on epätietoisen avoin tulevaisuuden suhteen. Yritän keskittyä elämään päivä kerrallaan. Kuten sinäkin Uunosta kirjoitit, paljon on, mitä ei voi tulevasta tietää.

Kiitos blogistasi!
Hei
rakas uusi ystävä,
Kiitos päivästä, miten olet tänään yhdessä yrityksenne kanssa ja
teidän

koko perheeni? Nimeni on LAHJAKORTTI Ann, Kuitenkin, haluan todella

luoda todellinen suhde sinuun ja edes olla hyvä ystävä me
kuten sinä

ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen ritaannak2@gmail.com

uutta ystävää varten, jotta voin lähettää sinulle makeita kuvia ok im ei ole hyvä
lataa

  kuvani täällä syistä ok
ritaannak2@gmail.com

Lisää uusi kommentti