Ei siihen totu

Törmäsin taannoin erään oppilaitoksen käytävällä puolituttuun naiseen. Aluksi näytti siltä, että vaan moikataan ohimennen, mutta sitten tuttu kysäisikin: - Mitä sulle kuuluu?
- No, tuota ei mitään ihmeempää... tai niin no...

(Apua, mitä sanotaan puolitututulle kiireessä, kun oikeasti elämä on vuoden sisällä lähestulkoon romahtanut ja vimmatusti kerätään palasia uuteen rakennelmaan.)

- ...oikeastaan aika paljonkin. Meidän lapselle tehtiin viime keväänä vaikea diagnoosi, enkä ole jaksanut viime talvena käydä naisporukan kahveillakaan. Mitäs sulle?

- No ihan tässä hyvää... tuota, anteeksi, saanko kysyä, mikä diagnoosi?
- Sellainen Agu... liittyy kehitysvammaisuuteen.
- Tiesitkö, että minullakin on erityislapsi?
- Onko?

BANG!

Niin siinä taas kävi. Käytävällä seisoi yhä kaksi naista, mutta he eivät olleetkaan puolituttuja, saatikka kiireisiä.
Vastakkain seisoi kaksi kohtalotoveria, äitiä ja - näin uskallan sanoa - sielunsiskoa.

Meillä oli tavattoman paljon jaettavaa. Diagnoosit, lääkärit, arki, jaksaminen. Rakkaus lapseen!
Keskustelu kesti kymmenisen minuuttia, mutta sinä aikana ehdimme nauraa mahat kippurassa ja pyyhkäistä silmäkulmaa kymmenen kertaa.

Olen kokenut tämän ennenkin. Kaupan kassalla, kirjastossa hyllyjen välissä, yliopiston ruokajonossa, jopa kun olemme saaneet vieraita kotiimme.

Kohtaan ihmisen, puhelemme niitä näitä ja yhtäkkiä tajuamme toisissamme jotain.

Haavan, suurpiirteisyyden, käydyn painin.

Elämänkohtalon jakaminen on järisyttävää.
Kaunista.
Ei siihen totu.

Vaikka sen takia meidän täytyy olla olemassa.

Lähdimme koulun käytävältä jatkamaan töihimme ja toimiimme.
Koko loppupäivän oli oudon kevyt olo.

Kommentit

Jakamisessa on ihmellinen voima. Me usein näemme toisistamme vain ulkokuoren ja sen perusteella emme voi tietää toisen sisäisiä tuntoja, kokemuksia tai kotioloja ym. Kunpa uskaltautuisimme sinun laillasi olemaan avoimia ja jakamaan asioitamme,niitäkin jotka eivät ole helppoja, niin pääsisimme lähemmäs toisiamme.
Kiitos kaima kauniista sanoistasi! Hyvää kevättä!
Ihana juttu ja laittoi ajattelemaan. Kunpa me ihmiset pysähtyisimme useammin vaika vaan puolitutunkin ihmisen luo. Juttutuokion ei tarvitse olla pitkä, mutta se saa päivän kirkastumaan ja meidät jaksamaan. Kun opettelee kuuntelemaan, saa myös itselleen aina jotain. Tsemppiä
Kiitos ajatuksistasi. Ehkä kyse onkin asenteesta.
Hei
rakas uusi ystävä,
Kiitos päivästä, miten olet tänään yhdessä yrityksenne kanssa ja
teidän

koko perheeni? Nimeni on LAHJAKORTTI Ann, Kuitenkin, haluan todella

luoda todellinen suhde sinuun ja edes olla hyvä ystävä me
kuten sinä

ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen ritaannak2@gmail.com

uutta ystävää varten, jotta voin lähettää sinulle makeita kuvia ok im ei ole hyvä
lataa

  kuvani täällä syistä ok
ritaannak2@gmail.com

Lisää uusi kommentti