Joulukalenteri toi joulun

Uuno tuijottaa mikroaaltouunin kelloa.

– Joko, joko?

Toppuuttelen, että vielä pitää 6 minuuttia jaksaa odottaa. Kolmen minuutin kuluttua väsähdän aneluun.

- No soita!

Uuno tarttuu puhelimeensa ilosta kiljahdellen ja kohta kuulen hänen esittelevän itsensä reippaasti.

- Sää tulit minun joulukalenterista tännään!

Uuno puhelimessa

Mietin päivätolkulla millaisen joulukalenterin laittaisin Uunolle. Hän ei pidä suklaasta eikä välitä pikkuroippeesta. Yhtenä vuonna hänellä oli aina jokin tehtävä ”halaa äitiä” –tyyliin. Se toimi aika hyvin. Viime vuonna tuli luukusta jokin Youtube-biisilinkki.

Nyt mietin kuumeisesti, mikä olisi aivan huippusuperhauskaa Uunosta.

Siitä se ajatus vain lähti!

Uuno rakastaa puhua puhelimessa ihmisten kanssa. Ensin ajattelin laittaa sisarusten ja tätien ja setien numeroita luukkuihin, mutta lopulta laitoin Facebookiin päivityksen, jossa kyselin, haluaisiko joku muukin tulla mukaan Uunon joulukalenteriin. Nimiä kertyi huima lista hetkessä. Skippasin sisarukset pois, sillä heille Uuno voi soittaa muutenkin.

Rajaus oli, että täytyy olla ihminen, jonka me vanhemmat tunnemme ja jonka Uuno mielellään on edes joskus tavannut.

Nyt on viisi luukkua avattu ja voin todeta, että kalenterista on tullut sensaatiomaisen mahtava juttu meidän perheeseen. Uuno jaksaa odottaa joulua, kun hänellä on joka päivä uusi mielenkiintoinen keskustelukumppani. Sen verran olen puheluita sivusta kuullut, että joulukalenterinimeksi ja –numeroksi ryhtynyt ei ole huonossa osassa hänkään.

Uuno on mainio keskustelija, joka jaksaa kysyä myös toisen kuulumisia.

Joka päivä Uunon joulukalenterin luukusta löytyy siis yhden ihmisen nimi ja numero, johon Uuno saa soittaa. Niin yksinkertaista.

Olen pohtinut mitä kaikkea tässä joulukalenterissa tapahtuu, kun se tuntuu niin hyvältä.

Uunosta on tietenkin mahtavaa  odottaa joka päivä yllätystä. Poikaa myös kehittää keskustelu eri ihmisten kanssa. Hän paneutuu yllättävän hauskasti ja persoonallisesti juuri siihen ihmiseen, jonka kanssa saa keskustella. Myös luurin toisessa päässä saadaan tutustua Uunon maailmaan, arkeen ja hauskaan kieleen.

Eikö joulun odottaminen ole parhaimmillaan juuri tätä? Kurottautumista yhteen, ajatusten ja arjen vaihtamista ihmisten kanssa, jotka eivät kuulu ihan jokapäiväiseen elämään.

Joulupukki ja enkeli

Kuinka kaunis asia on yhteys ihmisten välillä. Siitä aukeaa joulu.

Paimenetkin olivat yhdessä, Maria ja Josef yhdessä, enkeleitä reissussa kokonainen pataljoona.

Keskelle kaikkia heitä syntyi lapsi.

Siunattua joulua  blogini lukijoille!

Kommentit

Aivan mahtava idea!
Kyllä oli upeasti keksitty kalenteri-idea! Näinä aikoina loistava idea vähän jokaiselle meille, niin lapsille kuin aikuisille.
Hei
rakas uusi ystävä,
Kiitos päivästä, miten olet tänään yhdessä yrityksenne kanssa ja
teidän

koko perheeni? Nimeni on LAHJAKORTTI Ann, Kuitenkin, haluan todella

luoda todellinen suhde sinuun ja edes olla hyvä ystävä me
kuten sinä

ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen ritaannak2@gmail.com

uutta ystävää varten, jotta voin lähettää sinulle makeita kuvia ok im ei ole hyvä
lataa

  kuvani täällä syistä ok
ritaannak2@gmail.com

Lisää uusi kommentti