Megatrendikkäät

Luen naistenlehden jutusta, kuinka päähenkilöiden arkielämä on tavallista, omalla tavallaan jopa tylsää. Haastatellut ovat siistineet kalenteriaan ja harrastavat pääasiassa erilaisia kotipuuhasteluja.

Kiireelle on käännetty selkää. Nyt opetellaan hitailemaan, kotoilemaan ja lepäämään.

No mutta - onko meistä tehty juttu?
Minulta pääsee makea nauru, kun käsitän, että kyse on ajan megatrendikkäimmistä ihmisistä, downshiftaajista.

Katson poikaa ja iloisen sotkuista kotia. Hitsi, me olemme muotia!
On nimittäin kaksi asiaa, jotka eivät sovi yhteen: erityislapsi ja kiire.
Vauhtia kotona kyllä piisaa, mutta paine ei saa tulla ulkoapäin.

Elämä sujuu hyvin, kun päivät soljuvat eteenpäin tutuissa raameissa. Aamulla pyritään heräämään kiireettömästi ja hoidetaan aamutoimet tietyssä tutussa järjestyksessä. Kaikki ylimääräinen huomiota hajoittava - lastenohjelmat, tietokoneet, radio - on luonnollisesti karsittu ohjelmasta. Illalla eskarin jälkeen meillä on yleensä ohjelmassa tavallisten toimien lisäksi jokin pieni kotielämään liittyvä kiva juttu.

Sauna on kaikkien suosikki tai sitten paistetaan lätyt. Ilta sujuu mukavasti myös, jos piipahdetaan lähikirjastossa. Viikonloppuna saatetaan käydä kaupungilla, mutta kun poika on mukana, ei oteta stressiä siitä, mitä pitäisi hankkia. Onneksi lapsi on hoksannut, että melkein yhtä ihanaa on katsella kirjoja kuin ostaa niitä. Varsinaiset ostosreissut tehdään erikseen ilman lasta.

Emme ole syntyneet downshiftaajiksi vaan elämä on pakottanut meidät siihen.
Meillä molemmilla vanhemmilla on taustaa myös kiireisenä, tehokkaina, työelämän imaisemina uraihmisinä. Silti väitän, että työelämä tulee saamaan meistä paljon enemmän irti, kun olemme joutuneet hellittämään.

Poika on tietenkin ihan ykkösopettaja ja johdattaja.

Yhtenä iltana pelasimme Afrikantähteä. Pojalla oli mahtava tuuri ja rahaa kertyi tonnikaupalla, kun äiti sai vain "maitoja" ja rosvoja. Hämmästyksekseni rikas pelimies halusi kuitenkin edetä jalan, eikä lentäen. Ja kun hän löysi tähden, hän ei kiirehtinyt kotiin, vaan halusi avata ensin loputkin luukut.

Niin vapaa hän - downshiftaajamme - on.

Kommentit

Hei
rakas uusi ystävä,
Kiitos päivästä, miten olet tänään yhdessä yrityksenne kanssa ja
teidän

koko perheeni? Nimeni on LAHJAKORTTI Ann, Kuitenkin, haluan todella

luoda todellinen suhde sinuun ja edes olla hyvä ystävä me
kuten sinä

ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen ritaannak2@gmail.com

uutta ystävää varten, jotta voin lähettää sinulle makeita kuvia ok im ei ole hyvä
lataa

  kuvani täällä syistä ok
ritaannak2@gmail.com

Lisää uusi kommentti