Sirkku

Pojalla on ollut kaksi mummoa. Papat olivat kuolleet ennen kuin hän syntyi.

Anni-mummo kuoli, kun lapsi oli 2-vuotias. Lyhytkin yhteinen aika on mahdollistanut paljon yhteisiä kuvia ja sen myötä keskusteluja.

Bertta-mummosta ja pojasta ennätti tulla erittäin lämpimät ja hyvät ystävät. Bertta-mummo kuoli, kun poika oli 4,5 -vuotias. Uuno istui ruumisauton kyydissä ja kysyi tarkasti, miksi mummo on valkeassa arkussa, mitä tällä on päällä ja lisäksi tiedusteli kuljettajalta samaan hengenvetoon: -Onko tämä Melsu?

Mummo sairasti dementiaa, ja jossakin vaiheessa, esimerkiksi kaupassa käydessämme, reissu sujui parhaiten niin, että Uuno ja mummo aseteltiin kulkemaan käsi kädessä. Siinä he kulkivat toinen toistansa tukien.

Viime viikonloppuna poika tuli luokseni surullisen näköisenä: - Äiti, minä en voi sanoa mummoille, että olen jo koululainen.

Koitin äkistä jotain, että "mummot varmasti näkevät taivaasta... " mutta pojan ilme ennätti jo kirkastua.

- Minä soitan Sirkulle!

Sirkku on nyt se "mummo", jolle saa soittaa ja kertoa, miten yö on mennyt, kuinka aamulla housut menivät hassusti nurinpäin ja kuinka lauantaina alkaa taas Biisikärpänen.

Kysyin pojalta, mikä Sirkussa on kaikista parasta.

- Lätyt ja lihapullat!

Jokainen lapsi tarvitsisi - jos mummoja ei ole, tai jostakin syystä suhteet eivät ole toimivat - ikioman Sirkun.

Sirkun luona ei tarvita uusia leluja, Sirkun kanssa ei mennä Mäkkäriin. Siellä syödään samoja ruokia joka kerta ja leikitään samoilla Sirkun pojan vanhoilla leluilla.

Sirkun luona saa olla tuttua ja turvallista.

Sirkun kanssa soitetaan suvun muillekin mummoille - ainakin Ellalle - ja siellä nauretaan aivan omille tapahtumille.

Poika oli kuusivuotiaana ensimmäistä kertaa Sirkulla yötä. Löysin hauskan päiväkirjamerkinnän yöreissusta.

"Sovittiin viikko sitten, että nyt yritetään yökyläreissua. Meitä jännittää koko illan, kuinka se onnistuu.

Poika itse on ihmeellisen vapautunut ja iloinen, kun hänelle pakataan yöpyjamat ja hammasharjat mukaan. Hän käy jopa laittamassa deodoranttia ja tulee esittelemään kainaloitaan: - Haista äiti!

Pöydälle ilmestyy myös mystisesti neljä mukillista vettä. -Laitoin isille valmiiksi, jos hänelle tulee illalla on jano.

Eipä reissu ole mikään läpihuutojuttu pojallekaan.

Olemme aivan varmoja, että poika soittaa illalla ja pyytää hakemaan kotiin. Istuimme kännykkä kourassa muka televisiota katsomassa. Siskotkin käyvät vähän väliä kysymässä, eikö veli ole soittanut. Viimein he ehdottivat, että minä laittaisin Sirkulle tekstiviestin.

Pysymme onneksi lujina ja poika saa olla illan rauhassa.

Käyn hakemassa pojan aamulla kotiin. Sekä pojan että Sirkun kasvoilta paistaa ilo onnistumisesta. Poika oli laittanut illalla nukkumaan kello 20 ja herännyt 05.45. Sirkulla oli tullut melkein aika pitkäksi.

Heille on sattunut myös hauska tapaus.

Aamulla jokin asuntovaunu oli parkkeerattu kerrostalon pihapiirissä väärään paikkaan. Parivaljakko oli käynyt tiedustelemassa muiden asukkaiden toiveesta, millä asialla vierailija on. Koputuksen jälkeen asuntovaunun ovelle oli ilmaantunut pullea mies pelkissä alushousuissa.

Lapsi ei kestä sitä. Hän kertoo tapauksen kymmeneen kertaa ja on joka kerta tukehtua nauruun."

Kommentit

Ihanaa että teillä on Sirkku!!
Ihana Sirkku =). Ihanaa että lähellä on lämpimiä, välitäviä ihmisiä ihan ilman mitään ihmeellisiä odotuksia tai vaateita.Ei aina tarvitse olla sukulainen,että voi silti olla lämmin ja hyvä "hoitaja",tai tässä tapauksessa vähän mummin virkaa toimittava.Meilläkin on naapurissa "vara-mummo",vaikka mummit vielä elossa, jopa kaksi isomummiakin.Tämä varamummi on kuitenkin lapsille,jopa äidillekin tärkeä ihminen jota täytyy aina käydä katsomassa ja jutustelemassa. <3 Eikä tosiaan tarvitse mitään ihmeellisyyksiä, naapurin mummin luona leikitään vanhoilla leluilla, ja usein ihmetellään luontoa, ja tietysti kania mikä siellä on. =)
Sanna ja Mari - olen tasan ja tarkkaan samaa mieltä teidän kanssanne. Kyllä Sirkku on tärkeä Uunolle ja meille kaikille. Olemme onnekkaita, vaikka menetimme isovanhemmat liian varhain.
Hei
rakas uusi ystävä,
Kiitos päivästä, miten olet tänään yhdessä yrityksenne kanssa ja
teidän

koko perheeni? Nimeni on LAHJAKORTTI Ann, Kuitenkin, haluan todella

luoda todellinen suhde sinuun ja edes olla hyvä ystävä me
kuten sinä

ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen ritaannak2@gmail.com

uutta ystävää varten, jotta voin lähettää sinulle makeita kuvia ok im ei ole hyvä
lataa

  kuvani täällä syistä ok
ritaannak2@gmail.com

Lisää uusi kommentti