Uuno on ollut taas opettajan paikalla

Olen vuosikausia toitottanut usealla palstalla, kuinka ”elämää ei hallita” ja ”elämä on tässä ja nyt”. Saattavat olla aika ärsyttäviäkin sloganeita, mutta sellaiseen suuntaan on homma itsellä mennyt. Elämä on ollut omapäistä ja kuritonta, ja ei ole auttanut muuta kun pysyä vauhdissa mukana, pitää hatusta kiinni.

Tänä keväänä olen erityisen kiinnostunut tietoisesta läsnäolosta, logo-terapiasta ja mindfullnessista. Kristittynä ihastuttavaa ja kantavaa on tietysti ajatus läsnäolevasta Kristuksesta.

Ehkä kyse on samasta asiasta, josta puhumme eri tavoin.

Nyt toukokuu toi elämään yllätyksen ja kaikki opit joutuivat koetukselle. Uunon hammasta alkoi särkeä, veimme hänet hammaslääkäriin, missä hän vain sai särkylääkettä. Hampaalle ei varsinaisesti tehty mitään. (Virhe!) Samana iltana nousi kuume. Aamulla huuli ja silmä olivat turvonneet. Veimme pojan OYSiin. Kun lääkeaineallergiaepäilys oli kumottu, suoneen alkoi mennä kahta antibioottia. Onneksi nopeasti! Kyseessä oli sepsis, eli verenmyrkytys. Hengenvaarallinen tila.

Nyt on menossa neljäs sairaalaviikko. Kolmen yön kuluttua meidän pitäisi päästä kotiin.

Ei tehdäkään Kreikan matkaa tänä kesänä. Ei ole nautittu alkukesän torikahveista.

Sen sijaan olemme nukkuneet, Uuno ja toinen vanhempansa vuorollaan, sairaalassa. Nostaneet illalla sängyn reunat ylös. Oppineet viimein nukkumaan silloinkin kun hoitajat ovat käyneet neljältä yöllä laittamassa lääkettä suoneen.

Itsellä on meinannut kaiken hallitsemattomuuden keskellä usko horjua aatteeseen ”elämää ei hallita, sitä eletään”.  Neljän viikon sairaalareissu, läheisen sukulaisen kuolema ja samaan syssyyn osunut rippileiri (joka onneksi oli ihana) ovat koetelleet.

Suurin huoli oli meillä vanhemmilla siitä, onko bakteeri mennyt Uunon sydämeen, mutta tilanne ei onneksi lähtenyt etenemään siihen suuntaan, mikä on suuri helpotus. Uunon sairaala-aikana kärsimä oksennustauti hermostutti myös. Onneksi se oli vain oksennustauti, eikä reaktiota lääkkeeseen.

Kun iso osa ongelmista on selätetty, huomaan taas toistelevani sellaisia latteuksia kuin ”elämä kantaa”.
Siksi, että se on totta.

Mutta Uuno on taas ollut opettajan paikalla.

Hänelle ei ole tuotu sairaalaruokaa, vaan ”Taimi keitti mulle aivan ihanan puuron”. Häntä ei käy lääkäri kierrolla katsomassa sängyn päässä, vaan ”Niko on aivan mahtava tyyppi”. Sydänlääkäri ei ole pelottava valkeapukuinen setä, vaan hauska Markku, joka katsoo haamujengiä ja nauraa makeasti, kun Uuno huokaa sydänultran jälkeen ”onneksi mää en ollut raskaana”.

Uuno on ollut uskomattoman positiivinen, rohkea ja hauska tyyppi. Vaikka ei tietenkään tarvitsisi. Kaksi kertaa on poika nukutettu ja cvk asennettu kaulalle. Kaksi kertaa se on myös särkynyt. Todella huono tuuri, mutta Uuno ei valita.

Sen sijaan hän on riemuinnut suuresti kun Kimmo, Hanni ja Helvi, Anne ja Maake, Birgitta ja Alma, Anitta, Seppo, Leevi, Riikka, Anna, Miikka, Topi, Suvi, Esa, Liinu, Elliroosa, Otto, Einari, Sari, Tuija, Antti, Juha ja Sirkku sekä Satu ja opettaja, lastenhoitajat ja sairaalaklownit ovat käyneet häntä tervehtimässä.
Lämmin kiitos kaikille sukulaisille ja ystäville!

Uuno on antanut vieraalle tämän lähtiessä ”ilmekortin” käteen (vieraan on pitänyt toistaa ilme) ja napannut muistoksi kuvan. Sitä naurunremakkaa!

Vieraskirjaan on kertynyt lukuisia koskettavia ja hauskoja kirjoituksia.

Uuno nauttii siitä mitä elämä eteen tuo. Perjantain cokiksesta, jonka saa sairaalassakin. Sipsipussista, joka oli paljon suurempi kuin kotia hankittavat. Sängyssä saa katsoa Vain elämää siihen saakka, että nukahtaa. (Kotona ei.)

Uuno syö sipsejä

Ja me vanhemmat olemme viettäneet Uunon kanssa aikaa enemmän kuin koskaan. On juteltu, naurettu ja päästy välillä lomalle kaupungille. Eilen törmäsimme mansikkavarkaaseen, joka napattiin kiinni. Uunosta oli valtavan jännittävää, kun kaksi poliisia talutti reppanaa autoon. Suupielet olivat miehellä vielä punaiset mansikasta. Kaikki oli kuin Heinähattu-elokuvasta.

Eli elämää on ollut tämä sairaalaelämäkin. Jopa hauskaa.

Uuno on fiksu poika ja ymmärtää silti kaiken viihdyttävänkin keskellä erottaa olennaiset asiat epäolennaisista. Verikoe otetaan joka aamu vaikka se sattuu. 

- Uuno, mikä on ollut parasta sairaalassaoloajassa?

- Se, että parantuu.

Kommentit

Lapset on ihmeellisiä :) oman pojankin kanssa on koettu Oysin käytävillä ja osastoilla kaikenlaista.. iloa ja surua, paras päivä on aina kotiinlähtöpäivä.
Oi hurja, mikä alku kesälle. Toivottavasti kaikki on hyvin nyt!
Huh voi kauhee...Mistä tuo verenmyrkytys niin kuin johtui? Paranemisia Uunolle!
Uuno on parantunut hyvin ja kesänvietto on jatkunut normaalisti. Sepsis sai alkunsa hammasjuuren tulehduksesta.
Kiitos hyvästä blogista! Kirjoitit jossain kohtaa, että Uuno lähetettiin jatkotutkimuksiin neuvolassa havaittujen hahmotusongelmien takia. Saako kysyä, että millä tapaa nämä ongelmat näkyivät?

Lisää uusi kommentti