Down-lasten lihominen

Kysymys 

Hei!
Onko downien aineenvaihdunta erilaista kuin muiden vai mikä selittää heillä
herkän painonnousun liikkumisesta huolimatta? Katsomme aika tarkaan, mitä ja
minkä verran saa syödä, mutta silti lapsi pulskistuu. Lapsi on
kuitenkin varsin liikunnallinen. Herkkujakaan (makeisia, limsaa, sipsejä tms)
hän ei syö, kun ne eivät hänelle maistu (onneksi!).
Onko mitään muita keinoja olemassa, kuin jatkuvat
ruokapöytätaistelut? Koko perheen kannalta katsottuna tuntuu ikävältä, että
ruokahetkistä niin harvoin saa leppoisia perheen yhteisiä hetkiä.

Vastaus 

Hyvä kotikokki,

Osuitte naulan kantaan epäillessänne Down-lasten aineenvaihduntaa
lihavuuden osasyyksi. Heillä on todella heikentynyt
perusaineenvaihdunta niin, että verrattuna samankokoiseen ei-kehitysvammaiseen
lapseen normaalipainon ylläpito edellyttää pienempää ravintomäärä -
sama energamäärä lihottaa. On erinomainen asia että hän on
liikkuvainen, mikä ei suinkaan ole tavallista näillä lapsilla. Ainoa
keino on ruoan keveys, eli paljon vihanneksia, keittämista tai
mikrokypsennystä (esim kalalle erinomainen keino, muutenkin hyväksi)
paistamisen sijasta jne - kuten tiedätte kotikokkina. Nykyisin on
lisäksi saatavana vähärasvaisia -kalorisia valmisteita kiitettävästi.
Makeita rasvaisia herkkuja ei kannata edes ostaa. Onneksi tästä hyötyy
koko perhe.

Toivotan menestystä kokkailuillenne - ja tuloksille.
Maija Wilska
Kehitysvammalääkäri