Down-tyttö raskaaksi?

Kysymys 

Hei,

Voiko down tyttö tulla raskaaksi? Perheemme 19-vuotias nuori nainen on alkanut väläytellään vauvahaaveita.

Torpatako ne siksi ettei se ole mahdollista vai onko? Miten asiaa pitäisi käsitellä?

Vastaus 

Hei,

Ei ole olemassa mitään estettä sille, etteikö Down-tyttö tai -nainen voisi tulla raskaaksi siinä missä vammatonkin henkilö. Arvioiden mukaan down-naisten hedelmällisyys on kuitenkin alhaisempaa. On arvioitu, että noin puolet Down-naisista olisi hedelmättömiä. Vauvahaaveiden torppaaminen siksi, ettei Down-nainen voisi tulla raskaaksi, ei siis ole tarpeen. Raskaaksi tuleminen saattaa olla keskivertoa vaikeampaa, muttei missään nimessä mahdotonta.

Vauvahaaveiden yhteydessä pohdituttaa usein myös mahdollisten vammojen periytyminen. On arvioitu, että Down-äitien lapsilla olisi n. 35–50 % todennäköisyydellä Downin oireyhtymä tai jokin muu kehitysvamma.

Vauvahaaveiden käsitteleminen konkreettisten asioiden kautta on varmasti hyödyllistä. Verneri.netin selkokielisiltä sivuilta löytyy selkokielistä materiaalia vauvahaaveiden käsittelyn tueksi. Sieltä löytyy aineistoa myös siitä, millaista tukea kehitysvammainen vanhempi voi tarvita ja saada vanhempana toimimiseen.

Samoja teemoja käsitellään myös Kehitysvammaisten Tukiliiton selkokielisessä Vauvahaaveita?-materiaalissa: www.kvtl.fi/media/Projektit/Aiti_ei_pysy_karryilla/vauvahaaveita.pdf.

Myös National Down Syndrome Societyn sivuilta löytyy hyvä tietopaketti seksuaalisuudesta ja Downin syndroomasta (englanniksi): http://www.ndss.org/Resources/Wellness/Sexuality/Sexuality-and-Down-Syndrome/.

Kehitysvammaisten ihmisten vanhemmuus on ollut pitkään aiheena hyvinkin vaiettu. Maailma on kuitenkin muuttumassa. Suomessakin voimassa olevan YK:n vammaissopimuksen 23. artikla linjaa, että vammaisilla henkilöillä on oikeus yhdenvertaisesti muiden kanssa solmia avioliitto ja perustaa perhe, päättää vapaasti lastensa lukumäärästä sekä säilyttää hedelmällisyytensä. Vammaisille henkilöille tulee tarvittaessa antaa tukea lasten hoitoon ja kasvatukseen.

Tässä vielä pari linkkiä lehtiartikkeleihin, joiden aiheena on kehitysvammaisten vanhemmuus.

Jos vauvahaaveista tulee totta, kannattaa tutustua Kehitysvammaisten Tukiliiton tekemiin selkokielisiin oppaisiin. Oppaat on tarkoitettu vanhemmille, joilla on lievä kehitysvamma tai laaja-alaisia oppimisvaikeuksia:

Ystävällisin terveisin,
Verneri.netin toimitus