FASD-tapausesimerkki: 9-vuotias Nico

Nicolla oli vahva-asteisia keskittymisen pulmia ja itkukin oli herkässä. Nicon kokonaistasoa pidettiin erittäin heikkona, kunnes neuropsykologisessa tutkimuksessa todettiin, että Nicon päättely vastasi iänmukaista keskitasoa, mutta tarkkaavuuden vaikeudet ovat suuret, ja emotionaalinen kehitys oli huomattavasti nuoremman lapsen tasolla.

Lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen oli yhä 3. luokalla työlästä, ja Nicon usko omiin taitoihin oli hyvin vähäistä. Vireystila laski usein koulupäivän aikana siten, ettei Nico enää jaksanut seurata opetusta tai tehdä tehtäviä. Koulussa oli myös huomattu jumiutuminen, tarkkaavuuden ylläpidon pulmat sekä vaikeus säädellä omia tunteita.

Kuntoutuksen tavoitteiksi sovittiin Nicon tarkkaavaisuuden ja oman toiminnan ohjauksen sekä lukusujuvuuden vahvistamista.

Nicolle aloitettiin lääkitys lieventämään tarkkaavuuden ongelmia. Lisäksi hyvin tärkeä osa kuntoutusta oli vahvistaa myönteistä kuvaa itsestään oppijana.

Toiminnanohjausta harjoiteltiin esimerkiksi seuraavanlaisella harjoitteella: Koulun ja huoltajien kautta selvitettiin, mikä on mieluisin oppiaine ja kuinka pitkään Nico maksimissaan kykenee keskittymään ja työskentelemään (arvio oli noin 5-7 minuuttia). Usein kuntoutuksessa käytettiin kotiläksyiksi annettuja matematiikan tehtäviä, joista Nico piti.

Kuntoutuksessa tehtävänteolle rakennettiin selkeät struktuurit, joita toistettiin, jotta Nico pystyisi käyttämään jäsentyneitä työskentelytapoja myös itsenäisesti. Ensin käytiin läpi tehtäväkokonaisuus ja arvioitiin siihen menevä aika. Kokonaisuus jaettiin pienempiin osiin, ja kapean työmuistin kuormittumista vähennettiin päässälaskemisen osuutta vähentämällä: Nico opetteli käyttämään kertolaskutaulukkoa. Sovittiin myös, että tehtävänteon aikana ei jutella, vaan suu pidetään visusti kiinni. Hiljaisuudesta muistutettiin vetämällä sormilla suu kiinni kuin vetoketju.

Ennen tehtävän aloittamista Nicolle annettiin kolme tai neljä helmeä, jotka hän siirsi sovittuun kohtaan tehtävälistalla seuraamaan etenemistä. Nico merkitsi helmillä aina, kun oli saanut yhden osatehtävän tehtyä. Kotona ja koulussa pyrittiin samantapaiseen työskentelystruktuuriin. Tehtävän tekoa harjoittelemalla Nico oppi hahmottamaan tehtäviin kuluvan ajan ja iloitsemaan pienestäkin etenemisestä tehtävätyöskentelyssä. Koulu vähensi läksyjen määrää, ja kotona siirryttiin tekemään läksyt aamuisin, koska vireystila osoittautui silloin parhaimmaksi.

Teksti: neuropsykologit Kaisa Peltomaa ja Minna Poutanen, Kuntoutusyksikkö Nekku.