Henkilökohtainen apu vai kuljetuspalvelu?

Kysymys 

Hei,

Kumpi tulee ennemmin kyseeseen kehitysvammaiselle, joka on aikaisemmin oppinut kulkemaan julkisilla pari reittiä, mutta ei ole enää kohtuullisessa ajassa oppinut uutta reittiä sen vaativuuden vuoksi, henkilökohtainen apu vai kuljetuspalvelu? Voiko niitä hyödyntää, jos palveluntarve on lyhytaikaisempi, esim. vain kuukauden tai kaksi?

Vastaus 

Hei,

Kysymyksestä saa sen käsityksen, että henkilö ei vammansa vuoksi kykene ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia käyttämään julkisia joukkoliikennevälineitä, jolloin hänellä on subjektiivinen oikeus saada tarvitsemiaan vammaispalvelulain ja -asetuksen mukaisia kuljetuspalveluja.

Jos kuljetuspalvelulle todella on tarve vain tietyn tiedossa olevan hyvin rajatun ajan, eikä henkilö tämän jälkeen jostain syystä enää tarvitse kuljetuspalveluja nyt kyseessä olevaan tai mihinkään muuhunkaan tarpeeseen, kuljetuspalvelun voi nähdäkseni myöntää vain kuukaudeksi tai kahdeksi, vaikka lähtökohtana näiden palvelujen osalta on yleensä toistaiseksi voimassa oleva päätös tai perustellusta syystä määräaikainen, kuitenkin normaalisti hiukan pidempi kuten vuoden pituinen päätös.

Henkilö voi yllä sanotusta huolimatta silti valita itse hakea henkilökohtaista apua ja sitten myös haluta liikkua esimerkiksi kyseessä olevaa matkaa joukkoliikennevälineillä hänelle avun myöntämisedellytysten täyttyessä myönnetyn avustajan avustamana. Jos näin tapahtuisi, kyseessä tulisi kuitenkin olla henkilön oma valinta ja hänellä tulisi olla tieto ja ymmärrys siitä, että osa myönnetyistä avustajatunneista kuluisi tällöin sellaiseen toimintaan, johon hän voisi halutessaan saada kuljetuspalveluita. Toki henkilön halutessa liikkumisensa tueksi mieluummin henkilökohtaisen avustajan kuin kuljetuspalveluita avustajatunteja on perusteltua jo alun perin myöntää niin runsaasti, että ne riittävät kattamaan niin tämän liikkumisessa avustamisen kuin henkilön muut avustamisen tarpeet.

Ystävällisin terveisin,

Tanja Salisma
lakimies
Kehitysvammaisten Tukiliitto