Hieman laajat aivokammiot rakenneultrassa

Kysymys 

Hei,

Olen reilu parikymppinen ja odotan toista lasta. Raskausviikkoja nyt 20+2 ja kävimme tänään rakenneultrassa, jossa todettiin vasemman aivokammion olevan noin 8 mm ja oikean 7-8 mm. Oikeanpuoleinen ei näkynyt niin hyvin kuin vasen sikiön asennon vuoksi. Kaikki muut mitat olivat normaalit eikä mitään muuta poikkeavaa löytynyt.

Lääkäri määräsi parin viikon päähän kontrolliultraan, jossa tarkistetaan vielä asia kun mitat olivat noin ylärajoilla. Lapsen isältä puuttuu aivokurkiainen, mutta puutos ei hänen elämäänsä vaikuta juuri ollenkaan. Mietin vaan nyt, että voisiko isän tilanne vaikuttaa jotenkin sikiön aivokammioiden kokoon? Esikoisella ei todettu koskaan missään ultrissa mitään poikkeavaa ja on täysin terve. Onko kuinka todennäköistä saada kuitenkin terve lapsi vaikka lievää laajentumaa näkyi?

Vastaus 

Hei,

Aivokammioiden nk. takasarven leveyden mitta on normaali, kun se on alle 10 mm. Eli 9.9 mm on normaali, eikä 8mm ole ylärajoilla.

8 mm leveiden aivokammioiden mitan (jos on ainoa syy) kontrollointiin ei ole mitään syytä. Tässä on turhaa resurssien hukkakäyttöä ja potilaiden huolestuttamista normaalilla löydöksellä.

Ystävällisin terveisin,

Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri