Holhous

Kysymys 

Hei,

Olisin kysynyt millä perusteilla ja miten pystyy hankkimaan holhoussuhteen aikuiselle kehitysvammaiselle? Koskee lähinnä asuinpaikan muuttamiseen ja terveydenhoitoon liittyviä asioita. Jos kehitysvammainen toimii itseään kohtaan haitallisesti? Edunvalvontahan koskee pelkästään taloudellisia asioita.

Vastaus 

Hei,

Holhoustoimilaissa säädetään edunvalvojan hakemisesta ja tehtävistä sekä edunvalvonnan kohteena olevan henkilön eli päämiehen oikeuksista. Lain mukaan edunvalvoja voidaan määrätä täysi-ikäiselle henkilölle silloin, kun hän ei kykene esimerkiksi sairauden tai kehitysvammaisuuden vuoksi valvomaan etuaan tai huolehtimaan itseään tai omaisuuttaan koskevista asioista, jotka vaativat hoitoa eivätkä tule asianmukaisesti hoidettua muulla tavoin. Edunvalvoja on siten tarpeen vain silloin, kun kehitysvamma vaikuttaa henkilön ymmärrys- ja päätöksentekokykyyn siten, että asioiden hoito ei onnistu ilman edunvalvojan tukea tai jos henkilö toimillaan vahingoittaa omaa etuaan.

Holhousviranomaisena toimii maistraatti, josta voi aina kysyä neuvoa edunvalvontaan liittyvissä asioissa. Jos henkilöä voidaan kuulla henkilökohtaisesti ja hän pystyy itse antamaan suostumuksen tietyn edunvalvojan määräämiseksi, oman alueen maistraatti voi määrätä edunvalvojan. Ellei henkilö kykene antamaan suostumusta tai halua sitä antaa, käräjäoikeus voi määrätä edunvalvojan. Hakemuksen edunvalvojan määräämiseksi voi tehdä henkilö itse tai hänen läheisensä sekä käräjäoikeuteen myös maistraatti. Hakemukseen on hyvä liittää lääkärinlausunto edunvalvonnan tarpeesta ja siitä, voidaanko henkilöä itseään kuulla asiasta päätettäessä. Kuka tahansa voi myös tehdä maistraattiin perustellun ilmoituksen mielestään edunvalvonnan tarpeessa olevasta henkilöstä. Maistraatti selvittää hakemuksen tai ilmoituksen perusteella, tarvitseeko tietty henkilö edunvalvontaa. Asia lähetetään yleensä myös silloin käräjäoikeudesta maistraattiin lausunnolle, kun hakemus edunvalvojan määräämiseksi on tehty suoraan tuomioistuimeen.

Edunvalvonta voi koskea vain päämiehen taloudellisia asioita, vaikkakin myös taloudellisten asioiden edunvalvojalla on holhoustoimilain 42 §:n mukainen velvollisuus huolehtia siitä, että päämiehelle järjestetään sellainen hoito, huolenpito ja kuntoutus, jota on päämiehen huollon tarpeen ja olojen kannalta sekä päämiehen toivomukset huomioon ottaen pidettävä asianmukaisena. Tarvittaessa edunvalvojan määräys voidaan antaa myös sellaisten henkilökohtaisten asioiden hoitamista varten, joiden merkitystä päämies ei kykene ymmärtämään. Esimerkiksi asumisen järjestäminen ja terveydenhuollon asiointiin liittyvät asiat voivat olla tällaisia henkilökohtaisia asioita. Edunvalvoja ei kuitenkaan voi edustaa päämiestään korostetusti henkilökohtaisissa asioissa, joita ovat holhoustoimilain mukaan esimerkiksi suostumus avioliittoon, isyyden tunnustaminen sekä testamentin tekeminen. Edunvalvoja voidaan myös määrätä jotain tiettyä asiaa tai oikeustoimea varten. Joskus voi lisäksi olla tarpeen rajoittaa päämiehen omaa toimintakelpoisuutta. Toimintakelpoisuutta voidaan rajoittaa vain sen verran kuin on välttämätöntä päämiehen edun suojaamiseksi.

Lisätietoa edunvalvonnasta:

http://www.kvtl.fi/fi/lakineuvonta/aihealueet-aakkosittain/edunvalvonta/

http://www.maistraatti.fi/fi/Palvelut/holhoustoimi/Edunvalvonnan-tarve-ja-sen-jarjestaminen/  

Ystävällisin terveisin,

Tanja Salisma
lakimies
Kehitysvammaisten Tukiliitto