Ikääntyminen ja toimintakyky

Ikääntyminen vaikuttaa toimintakykyyn. Suorimmin vaikutus näkyy toimintakykyrajoitteiden määrässä. Toimintakykyrajoitteet lisääntyvät iän myötä. Kun 12-24-vuotiailla toimintakyvyn rajoituksia on noin 5 %:lla ja 55-64-vuotiailla noin 34 %:lla, niin yli 75-vuotiailla toimintakyvyn rajoituksia esiintyy 73 %:lla.

Ikääntymisen ja toimintakykyrajoitteiden kehittymisen välinen suhde ei ole kuitenkaan suoraviivainen. Fyysiset toimintakyvyn edellytykset eli toimintakyvyn taustalla olevat fyysiset tekijät ovat parhaimmillaan 20-30 vuoden iässä. Eläkeiässä esimerkiksi verenkiertoelinten toimintakyvystä on jäljellä n. 60-70 % ja maksimaalisesta lihasvoimasta 80-90 %.

Psyykkisten toimintakyvyn edellytysten eli toimintakyvyn taustalla olevien psyykkisten tekijöiden osalta saattaa aistitoiminnoissa ja vaativissa psykomotorisissa toiminnoissa tapahtua iän mukana laskua, mutta monet muut psyykkiset edellytykset jatkavat kehittymistään iän karttuessa. Ikääntyminen vaikuttaa siis toimintakyvyn edellytysten eri osa-alueisiin eri tavoin. Fyysisten ja psykomotoristen toimintojen alueella toimintakyky laskee ikääntymisen myötä (ns. laskeva malli). Psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn alueella muutos on monimuotoisempaa.

Vaikka kognitiivisissa toiminnoissa on havaittavissa iän mukanaan tuomaa laskua, on psyykkisessä toimintakyvyssä osa-alueita, joiden ajatellaan kehittyvän koko ihmisen eliniän. Lisäksi monet muutokset ovat sellaisia, että ne eivät sanottavasti haittaa päivittäisiä toimintoja, ja monien oireita voidaan menestyksekkäästi lääkitä.

Biologisen ikääntymisen merkkipaalu voidaan valtaväestössä asettaa 75 vuoden ikään, jonka jälkeen vaurioiden määrä kasvaa. 85 ikävuoden jälkeen useimmilla ihmisillä on vaikeuksia liikkumisessa ja aistitoiminnoissa. Yli 85-vuotiailla vanhuksilla myös laitoshoidon tarve kasvaa huomattavasti. Ikääntymismuutokset tulevat merkityksellisiksi erityisesti siinä vaiheessa, kun ne vaarantavat yksilön selviytymisen eivätkä ole kompensoitavissa lääkityksen, apuvälineiden ym. ympäristötekijöiden avulla.

Ikääntymisen sisäiset ja ulkoiset tekijät

Ikääntymiseen liittyvä toimintakyvyn muutos syntyy sekä ns. sisäisten että ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta. Sisäisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat ikääntymiseen, ovat mm. perintötekijät. Tätä ns. biologista vanhenemista ja sen mekanismeja ei tänä päivänäkään ymmärretä täysin. Selvää on kuitenkin se, että elinaikamme on lajiimme liittyvä ilmiö, ja vanheneminen kuuluu luonnollisena osana ihmisen biologiseen olemassaoloon. Sisäinen vanheneminen tapahtuu automaattisesti, emmekä juurikaan pysty vaikuttamaan siihen.

Ulkoisia, ikääntymiseen ja muutokseen vaikuttavia tekijöitä ovat mm. elintavat ja ympäristön vaikutukset. Ulkoiset tekijät saattavat nopeuttaa tai hidastaa sisäistä vanhenemisprosessia. Oleellista ulkoisissa tekijöissä on, että niihin voi ainakin teoriassa vaikuttaa. Voimme vaikuttaa paljon esimerkiksi ravinto- ja liikuntatottumuksiimme. Sen sijaan ilmansaasteiden ym. yksilöstä riippumattomien tekijöiden kontrollointi on jo vaikeampaa.

Kehitysvammaisuus, ikääntyminen ja toimintakyky

Kehitysvammaisuus rajoittaa määritelmällisesti yksilön toimintakykyä. Sen lisäksi kehitysvammaisten henkilöiden vanhetessa ikääntymisen suoraan ja välillisesti (sairauksien ym. kautta) tuomat lisärasitteet toimintakyvylle asettavat lisähaasteita selviytymiselle.

Pelkkä älyllinen kehitysvammaisuus ei nykytiedon mukaan vaikuta vanhenemisprosessiin. Sen sijaan terveyteen ja elämäntapoihin liittyvät seikat altistavat kehitysvammaiset henkilöt sekä varhaisemmalle kuolemalle että varhaisemmalle raihnaistumiselle, joka yhteiskunnassamme mielletään vanhuudeksi. Kehitysvammaisuus sinällään ei siten tuota varhaisempaa tai nopeampaa vanhenemista, mutta mm. altistamalla yksilön liitännäissairauksille, kroonisille ja akuuttisairauksille sekä passiiviselle elämäntyylille se vaikuttaa sekundaarisesti vanhenemiseen ja elinaikaan.

Poikkeuksen muodostavat ne kehitysvammaisuuden ryhmät, joihin liittyy geneettisesti määräytyvä varhaisempi ja nopeampi ikääntyminen. Yleisin näistä on Downin syndrooma.

Kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla luonnollisten ja epäluonnollisten ikääntymismuutosten erottaminen on valtaväestöä työläämpää, koska kehitysvammaisuus heikentää erilaisten sairauksien ja oireiden tulkintaa ja tunnistamista. Lisäksi toimintakykyyn ovat vaikuttamassa iän lisäksi myös kehitysvammaisuuden aste ja muut jo nuoruusiästä jatkuneet lisäsairaudet tai -vammat. Lisäksi erottamista vaikeuttaa se, että meillä ei ole juurikaan tietoa kehitysvammaisten henkilöiden normaalista ikääntymisestä. Joskus epäluonnollisia muutoksia pidetään täysin luonnollisina tai luonnollisia muutoksia merkkeinä sairaudesta.

Fyysinen terveys mahdollistaa hyvän vanhuuden

Kehitysvammaisten henkilöiden ikääntymiselle suurimman haasteen muodostavat fyysisen terveyden ongelmat ja dementoivat sairaudet. Monissa tutkimuksissa on todettu, että kehitysvammaiset henkilöt voivat elää hyvinkin vanhoiksi erittäin toimintakykyisinä, jos heidän fyysinen terveytensä on hyvä ja he eivät sairastu dementiaan. Tämä asettaa erityishaasteita terveyden ja sairauden asianmukaiselle hoitamiselle. Koska kehitysvammaiset henkilöt elävät yhä vanhemmiksi, myös elintavoilla ja muilla ulkoisilla vanhenemistekijöillä on kasvava merkitys.

Ravinnon merkitystä on viime aikoina korostettu ikääntyvien henkilöiden toimintakyvyn ylläpitämisessä ja kohentamisessa. Lisätietoa ikääntyneiden henkilöiden ravitsemuksesta löytyy esimerkiksi Rinnekotisäätiön KV -tietopankista.

Millainen toimintakyky on ikääntyneillä kehitysvammaisilla henkilöillä?

Koska kehitysvammaisuus muodostaa edelleen selkeän riskin elinajalle, on ikääntyneiden kehitysvammaisten henkilöiden joukko huomattavasti valikoituneempi kuin valtaväestön vanhusjoukko. Mitä vaikeammasta kehitysvammaisuudesta on kyse, sitä lyhyempi on elinajan ennuste. Myös lisäsairaudet ja -vammat ovat sitä yleisempiä, mitä vaikeampaa on kehitysvammaisuus. Vanhuusikään saakka elävät kehitysvammaiset henkilöt ovatkin usein toimintakykyisempiä ja terveempiä kuin nuoremmat kehitysvammaryhmät. Kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa käytetäänkin heistä nimitystä "terveet selviytyjät" (healthy survivors).

Lisätietoa 

Kirjallisuutta:

  • Davidson, P. W., Prasher, V. P. & Janicki, M. P. (Toim.) (2003). Mental health, intellectual disabilities and the ageing process. Cornwall: Blackwell Publishing.
  • Heikkinen, E., Heikkinen, R-L, Kauppinen, M., Laukkanen, P., Ruoppila, I. & Suutama, T. (1990): Iäkkäiden henkilöiden toimintakyky. Ikivihreä-projekti. Osa I. Sosiaali- ja terveysministeriö, suunnitteluosasto. Helsinki.
  • Holland, A. J. (2000). Ageing and learning disability. British Journal of Psychiatry, 176, 26-31.
  • Lääkintöhallitus (1987). Kehitysvammaisen terveydenhoito ja sairaanhoito terveydenhuollossa (Lääkintöhallituksen työryhmien mietintöjä Nro 1/1987). Helsinki: Valtion painatuskeskus.
  • Prasher, V. P. & Janicki, M. P. (Toim.) (2002). Physical health of adults with intellectual disabilities. Cornwall: Blackwell Publishing.