Kaksosista toisella on niskaturvotusta

Kysymys 

Hei!

Varhaisultrassa rv 7 +2 näkyi vain yksi syke. Tämä isompi sikiö oli 11mm ja pienempi, kuolleeksi luultu 5mm. Viime keskiviikon ultrassa rv 12+0 saimmekin yllätyksen, sillä siellä olikin kaksi sikiötä. Molemmat aivan normaalin mittaisia, A-sikiö crl 47mm ja B-sikiö 53mm. Kaksoset ovat identtiset, niillä on yhteinen istukka ja suonikalvo, mutta erilliset vesipussit. B-sikiöllä oli 5mm niskaturvotusta. Menimme sitten tyksiin tutkimuksiin kahden päivän päästä. B-sikiö nisksturvotukseksi mitattiin silloin 4,3mm. Yhdistelmäseulan tulos (laskettu sillä 5mm) antoi meille 1:16 riskin down-syndroomalle.

Olen itse 39v, mutta käytimme lahjamunasoluhoito, jonka luovuttaja oli 33v. Miten todennäköisesti tällaisilla niskaturvotus lukemilla sikiöllä on kromosomopoikkeavuus tai muu ongelma? Huoli on erittäin suuri, etenkin kun kyseessä on identtiset kaksoset. Kiitos vastauksesta!

Vastaus 

Hei,

Identtisillä kaksosilla on aina identtinen kromosomisto. Eli jos toisella kromosomipoikkeavuus, myös toisella on. Identtisten kaksosten kyseessä ollessa, liittyy raskauteen huomattavasti enemmän riskejä kuin ei-identtisten kaksosten kyseessä ollessa. Toisen sikiön poikkeava nt ja/tai varhainen kokoero voi liittyä myöhemmin kehittyvään fetofetaalitraansfuusioon (toiselta nimeltään TTTS=twin-to-twin- transfusion syndome), jossa istukassa olevien yhdyssuonten kautta verenvirtaus on erilaista sikiöille; toinen saa liikaa verta ja toinen luovuttaa sitä.

Toinen riski liittyy sikiöiden erilaiseen kasvuun (sIUGR). Istukan resurssit jakautuvat epätasaisesti, jolloin toinen sikiöistä ei kasva kunnolla. Korostuneen nt:n takana voi tietysti olla myös rakennepoikkeavuus, joka päästään diagnostisoimaan vasta sikiöiden kasvaessa. Identtiset (=monokoriaaliset-diamniaaliset) kaksosraskaudet kuuluvat erikoisairaanhoidon tehostettuun seurantaan.

Ystävällisin terveisin,
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri