Ikääntyvät kehitysvammaiset
Nimi: Sirkka-Liisa Wikström
Ikä: 47
Oppilaitos: Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto
Koulutus: Lähihoitajaopiskelija, vammaistyön koulutusohjelma
Hoitotyö on lapsesta asti ollut Sirkka-Liisa Wikströmin haave. Aiemmin opintoihin vaadittiin ylioppilastutkinto, jota hänellä ei ollut. Kun tämä käytäntö muuttui ja omat lapset kasvoivat, Wikström päätti opiskella lähihoitajaksi.
"Aluksi ajattelin suuntautua vanhustyöhön, koska olin tehnyt mm. kotipalvelussa tuurauskeikkoja vanhusten parissa. Mieleni kuitenkin muuttui, kun sain harjoittelupaikan kehitysvammaisten asuntolasta. Tajusin, että tämä on minun juttuni!"
Vammaisuus ei ole vieras asia Sirkka-Liisa Wikströmille. Hänellä oli lapsena kehitysvammainen ystävä. Sittemmin hän on toiminut tukihenkilönä kehitysvammaiselle. Opintoihin kuuluvat harjoittelut ovat myös tehneet aihetta tutummaksi. Wikström aloittaa pian harjoittelun vaikeasti kehitysvammaisten parissa.
"Muita harjoittelupaikkoja ovat olleet Invalidiliiton asuntola ja lastentarha. Työssä oppiminen onkin ollut opintojen paras puoli: harjoitteluissa voi laittaa kirjoista oppimaansa käytäntöön ja myös kritisoida oppimaansa. Mielestäni oppiminen alkaa vasta työssä. Koulu on antanut meille valmiudet ottaa vastaan uusia asioita niistä pahemmin hämmentymättä."
Sirkka-Liisa Wikströmiä kiinnostaa erityisesti kehitysvammaisten ikääntyminen. Hän valmistuu toukokuussa 2005 ja haluaisi tämän jälkeen tehdä töitä vammaisten parissa Kokkolassa.
"Työssä haluaisin antaa vammaisille ihmisille enemmän henkilökohtaista aikaa. Ettei aina olisi niin kova kiire", Wikström miettii.
Päivitetty 9.3.2011