Sosiaalialan opettajana Diakoniaopistolla
Sosiaalialan opettaja Pirjo Rintalalla on pitkä historia Helsingin Alppilassa sijaitsevassa Helsingin Diakoniaopistossa ja sosiaali- ja terveysalalla. Rintala valmistui Helsingin Diakoniaopistosta vajaamielishoitajaksi vuonna 1978 ja jatkoi sitten opintoja sosiaalialalla. Hän palasi taloon tuntiopettajan ominaisuudessa keväällä 1997.

Rintala opettaa lähihoitajaopiskelijoiden erikoistumisvaihtoehdoista vammaistyön koulutusohjelmassa. Tämän ohella hän perehdyttää kuntoutuksen koulutusohjelmassa opiskelijoita puhetta tukeviin ja korvaaviin kommunikaatiomenetelmiin.
Kehitysvamma-ala kiinnostaa opiskelijoita
Opiskelijat ovat Rintalan käsityksen mukaan entistä kiinnostuneempia kehitysvamma-alasta. Tilanteen myönteisen kehittymisen syyksi hän arvelee yksinkertaisesti viime vuosina lisääntyneen tietoisuuden kehitysvammaisuudesta.
Hän muistelee, että hänen tullessaan taloon suurella osalla opiskelijoista ei ollut minkäänlaista kokemusta kehitysvammaisista ihmisistä. Nykyään kosketuspinta on laajentunut. Monet Diakoniaopiston opiskelijat tekevät nykyisin opintojensa aikana paljon keikkaluontoista työtä asuntoloissa. Tietämys kehitysvamma-alasta karttuu tätäkin kanavaa myöten.
Toinen konkreettinen syy kiinnostuksen heräämiseen on, että oppilaitoksessa on useita erilaisia opiskelijaryhmiä, Rintala kertoo. ”Meillä on mm. kaksi kehitysvammaisten ryhmää. Yksi ryhmistä opiskelee mukautetussa kolmevuotisessa tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Muut opiskelijamme tekevät heidän kanssaan yhteistyötä. Aikaisemmin tällainen yhteistyö toteutui vain vammaistyön koulutusohjelman opiskelijoiden tai vaikkapa koulunkäyntiavustajien osalta. Nyttemmin mukaan ovat tulleet perusopintoja suorittavat opiskelijat. Lähihoitajat toimivat työssäoppimisjaksoilla erityisopiskelijoiden tukiopiskelijoina. Sitä paitsi oppilaat ovat tavanneet kehitysvammaisia jo peruskoulussa – jo tämä on antanut kokemusta erilaisten ihmisten kanssa toimimisesta.”
Koulutusohjelman kehittäminen
”Teemme paljon yhteistyötä työelämän kanssa, ja sieltä on tullut palautetta siitä, että opiskelijat eivät välttämättä tiedä mitään kehitysvammaisuudesta. Tämä on saanut meidät tarkastelemaan opintosuunnitelmia.”
Rintala kiittää opiskelijoiden aktiivista osuutta koulutusohjelman kehittämisessä. Opiskelijoilta saatujen ehdotusten perusteella on esimerkiksi opinnäytetöitä ryhdytty videoimaan, jolloin tallenteet voidaan esittää evästykseksi uusille opiskelijoille. Huomattavaa kyllä, myönteistä palautetta on tullut erityisesti yhteisestä työskentelystä talon kehitysvammaisten opiskelijoiden kanssa.
Päivitetty 1.6.2011