Taiteilija ja puutarhuri lähihoitajaksi
Nimi: Juha Hietaniemi
Ikä: 36
Oppilaitos: Seinäjoen palvelualojen oppilaitos, Ähtärin yksikkö
Koulutus: Lähihoitaja
Juha Hietaniemen tavoitteena on tutkinnon jälkeen erikoistua kehitysvamma-alalle. Jututimme maanläheistä miestä työharjoittelussa kotipaikkakuntansa Ähtärin työ- ja päivätoimintakeskus Tilikkutuvassa.
"Olen päätynyt opiskelemaan lähihoitajaksi monien elämänvaiheiden kautta, tavallaan jo monen vuoden ajan olen hitaasti kasvanut kohti lähihoitajan ammattia. Haluan olla jotenkin hyödyksi lähimmäisilleni. Kasvatan ammattitaitoani eettiselle ja hengelliselle perustalle."
Työssä voi yhdistää moniammatillisen osaamisen
Aikuisopiskelijalla on taustanaan myös kuvataiteilijan ja taidegraafikon tutkinto, puutarhurin opinnot sekä työkokemusta karjanhoitajana. Taideosaamista tarvitaan tulevassa lähihoitajan ammatissa; monissa hoito-alan töissä käden taidot ja kauneuden rakastaminen ovat ensisijaisen tärkeitä. Puutarhurin henkinen työ on puolestaan Juhan mielestä täynnä yhtäläisyyksiä hoivatyöhön: "Kasvien kautta on löydettävissä ihmisen sisäsyntyiset parantavat voimat."
Työharjoittelussa parasta oli se, kun ohjaaja sanoi oppineensa harjoittelijalta. Tavoitteena onkin vastavuoroinen oppiminen opiskelijan, asiakkaan ja ammattilaisen välillä.
Kysyttäessä miten kehitysvamma-alalle saataisiin lisää opiskelijoita mies kertoo, että jokaisen on itse mietittävä sopiiko hän työhön ja pitääkö hän siitä. On rohkaistava ihmisiä kokeilemaan omaa soveltuvuuttaan alalle. Työntekijät voivat tulla esiin ja kertoa kokemuksistaan kehitysvammatyöstä. "Toivon, että voisin antaa informaatiota ja siten joku voisi kiinnostua alasta."
Teksti ja kuva
- Verkkotoimittaja Soile Mottisenkangas
Päivitetty 10.3.2011