Psykologi ja projektisuunnittelija Marketta Peltosen urapolku näyttää päämäärätietoiselta jatkumolta, mutta hän itse kertoo, etteivät valinnat suinkaan olleet itsestäänselvyyksiä.

Kehitysvammaisuus on kuitenkin ollut osa hänen perheensä elämää, sillä kahdeksan vuotta vanhempi isoveli on vaikeasti vammainen. Alalle Peltonen päätyi lopulta erilaisten vammaisalan projektien kautta: ”Vammaisuusteema on kulkenut mukana erilaisissa työrooleissa, opettajana, tutkijana, kehittäjänä ja koulutussuunnittelijana”.

Ammatinvalinta

Jo lukiossa musikaalista nuorta naista kiinnostivat kehityspsykologia ja musiikkiterapia.

Kiinnostuksen aiheet veivät hänet ylioppilastutkinnon jälkeen Jyväskylän yliopistoon, pääaine oli kehityspsykologia lasten ja nuorten ohjauksen koulutusohjelmassa. Koulutukseen pystyi liittämään sivuaineopintoina erityisesti kulttuurisia opintoja ja esimerkiksi musiikkiterapiaa erityiskasvatuksen välineenä. Koulutusohjelma lakkautettiin kuitenkin myöhemmin ja liitettiin yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan psykologian koulutusohjelmaan.

”En tuolloin voinut kuvitella itseäni psykologina asiakastyöhön. Sen sijaan työskentelin opiskeluaikana kesäisin kehitysvammaisten leirillä. Se toi hyvää kokemusta ihan perushoidosta ja lähikontaktia erilaisiin vammaisiin ihmisiin”, Peltonen muistelee.

Kehitysvamma-alaa voi sisällyttää opintoihinsa jokaisella tieteenalalla ainakin tutkintotöiden kautta. Perinteisesti alasta kiinnostuneet valitsevat kurssilistalleen erityiskasvatusta tai erityispedagogiikkaa. ”Muutoin kehitysvammaisuuteen liittyvää tietoa on vain vähän. Psykologian opintoihin kuuluu kylläkin kehitysvammaistyöhön valmistavia menetelmäopintoja, esimerkiksi kognitiiviseen suoriutumiseen liittyvät tutkimusmenetelmät. Koulutus on pohja mielenterveyden perustyöhön, mutta käytännön työ opettaa. Kehitysvammapsykologiaan tarvittaisiin lisäkoulutusta, jollaista psykologiliitossa ollaankin kehittelemässä”.

Projektista toiseen

Valmistuttuaan yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi seitsemän vuoden opintojen jälkeen psykologian laitokselta Peltoselle tarjottiin tutkimusavustajan töitä Elämänkulku ja kehitysvammaisuus -projektista.

”Vaikka aihe oli hyvin kiinnostava, en tainnut kuitenkaan olla suoraan opintojen jälkeen valmis tutkimustyöhön. Halusin nähdä muutakin kuin psykologian laitoksen ja yliopistoelämää, mielin jo tuolloin käytännön työhön kentälle”, pohtii Peltonen. ”Siirryin psykologian opettajaksi avoimen yliopiston puolelle, tein sitä kuusi vuotta ja pätevöidyin auskultoinnilla. Olin yhdyshenkilö avoimeen yliopistoon tuleville vammaisille psykologian opiskelijoille”, kertoo Peltonen.

Täydennyskoulutuskeskuksen vammaisten ja vajaakuntoisten työllistämisen projektista syntyi vuonna 2000 internetsivusto ja kirja ”Erilaisuus työelämän voimavarana” yhdessä Hannu Puupposen kanssa.

Peltonen suoritti psykologian laudatur-opinnot valmiiksi ja pätevöityi psykologiksi. "Pätevöityminen toi lisämahdollisuuksia, ja silloin tuntui jo mahdolliselta myös käytännön kliininen työ. Harjoittelu Invalidiliiton työklinikalla vahvisti, että asiakastyö on mielenkiintoista ja sitä voisi tehdäkin." Valmistuttuaan vuonna 2002 Peltonen puolisoineen muutti työn perässä Järvenpäähän. Hän toimi suunnittelijana ja verkkopedagogiikan kehittäjänä Arlainstituutissa näkövammaisten oppilaitoksessa, TASANET-projektissa.

”Kun hain vuonna 2003 UEP:lle, niin ympyrä sulkeutui. Päädyin käytännön kenttätyöhön kehitysvamma-alalle. Itsellekin se oli hieman yllätys, mutta kaikki loksahti hienosti kohdalleen.”

Kehittämis- ja asiakastyössä

Marketta Peltonen työskentelee Uudenmaan erityispalvelut -kuntayhtymän (nyk. Eteva-kuntayhtymä) palveluksessa nyt viidettä vuotta.

Peltonen on tyytyväinen työnkuvaansa, jossa yhdistyvät asiakastyö ja haasteellinen kehittämistyö rinnakkain: ”Asiakastyö pitää jalat maassa. Tärkeää työssäni on kehitysvammaisten ihmisten äänen esiin saaminen ja heidän asemansa edistäminen. Kehitysvammaisen pitäisi pystyä elämään samankaltaista elämää kuin muutkin, niin samanlaista kuin mahdollista. Tärkeää on ihmisoikeuksien toteutuminen: valinnan vapaus, liikkumisen vapaus, asuinpaikan ja -toverin valinta, oman elämäntapansa toteuttaminen kunkin yksilön tarpeiden mukaisesti.”

”Vammaisalalla tehdään paljon hyvää työtä. Työ on kuitenkin rankkaa ja resursseja on monissa yksiköissä liian vähän. Pitäisi pystyä takaamaan työntekijöille myös kehittämistarmoa arkeen”, huolehtii Peltonen.

Hän toivoisi, että työ olisi aidosti asiakaslähtöistä. Perhekeskeisessä työmuodossa asiakkaita ja omaisia tulee kuulla. Lähityöntekijät, kuten ohjaajat, ovat aika yksin haastavissakin kohtaamistilanteissa. ”Tukea ja erilaisia asiantuntijatahoja tarvitaan noihin kohtaamisiin tueksi”, Peltonen esittelee uusia kehittämistavoitteita.

Jatko-opinnot

Peltonen suorittaa työn ohessa psykoterapiakoulutusta, joka on kognitiivisen käyttäytymisterapian ylemmän erityistason psykoterapiakoulutus. Järjestävät tahot ovat Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus (TYT) ja Suomen käyttäytymisanalyysin ja kognitiivisen käyttäytymisterapian yhdistys (SKY ry).

”Kunhan valmistun nyt ensin psykoterapeutiksi, olen uhonnut, että pitäisikö suorittaa ainakin ammatillinen lisensiaattityö. Nyt ymmärtäisi tutkimuksessa lähteä liikkeelle käytännön kokemuksista. Haave on tehdä jatkossakin terapiatyötä asiakastyönä sopivan verran, ja sen lisäksi kehittämis- sekä koulutustyötehtäviä”, hän miettii.

Peltonen on nykyään myös oman veljensä edunvalvoja, joten hän näkee työasiat myös omaisen housuista käsin: ”Työssä on tärkeää tiedostaa ja miettiä omaisnäkökulmaa, ja joskus hyödynnänkin sitä työssäni. Joku asia voi koskettaa erityisesti, ja voin olla kärkäskin sanomaan mielipiteitä. Silloin voi olla tärkeää kertoa avoimesti, että olen myös omainen, vaikken korostakaan tätä roolia.”

Teksti ja kuva

• Verkkotoimittaja Soile Mottisenkangas

Kirjallisuus

• Peltonen, M., Puupponen, H. (toim.) (2000). Erilaisuus työelämän voimavarana – kokemuksia, näkemyksiä ja mahdollisuuksia. Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskus.