Saan itse sanoa

Täysivaltaisuus vaikeimmin kehitysvammaisten yhteisössä

Kolpene

Tavoite

Projektin tavoitteena oli:

  • Kehitysvammaisten henkilöiden täysivaltaisuuden lisääminen.
  • Kehitysvammaisten osallistuminen itse kaikkeen täysivaltaistumista koskeviin neuvonpitoihin ja myös tukiryhmään.
  • Itseluottamuksen paraneminen.
  • Kehittää malliohjelma, jonka avulla kehitysvammaisten täysivaltaisuus lisääntyy. Ohjelma tulisi voida ottaa käyttöön myöhemmin muissa kuntayhtymän yksiköissä. Ohjelmaa voi markkinoida myös kuntayhtymän ulkopuolelle.

Toiminta

Projektiin osallistui 75 hoitajaa ja 99 vaikeimmin kehitysvammaista henkilöä. Heistä 14 haastateltiin tutkimuksen alkutilanteessa. Pääjoukon muodostivat ne 68 henkilöä, jotka asuivat koko projektin ajan palvelukeskuksessa.

Projekti alkoi asiakkaiden ja henkilökunnan yhteisellä seminaarilla. Sen aiheena oli asukkaille tärkeät asiat, mm. kahviajat, ruokailu ja musiikki. Tilanne videoitiin ja arvioitiin. Arvioinnissa kiinnitettiin huomiota mm. asiakkaan huomioivaan keskusteluun sekä siihen, puhuuko asiakas hoitajalle ja lähteekö asiakas pois tilanteesta.

Seminaareja järjestettiin neljä kertaa ja ne kaikki videoitiin. Viimeisessä seminaarissa osallistujilla oli mukana kommunikointia helpottavia kuvia tai esineitä.

Koulutuspäiville osallistui vain henkilökunta. Niiden aiheena oli mm. täysivaltaisuus, ohjaussuunnitelmien tekeminen ja vaikeammin vammaisten kommunikaation kehittäminen. Kahden vuoden aikana järjestettiin yksitoista koulutuspäivää.

Välitehtävät koskivat jokaista asukasta. Niiden aiheina oli mm. täysivaltaisuussuunnitelma ja sen toteutumisen arviointi.

Tulokset

Kokonaisuudessaan kahden vuoden aikana täysivaltaisuus kehittyi. Erityisesti näin tapahtui valintojen ja osallistumisen myötä. Sosiaalisissa suhteissa, tilojen käytössä ja integraatiossa ei tapahtunut muutosta. Eniten muutosta positiiviseen suuntaan tapahtui itse valituissa päämäärissä, kuntoutussuunnitelman laadintaan osallistumisessa, matkojen suunnittelun osallistumisessa ja ruokajuomien valinnassa.

Työyhteisön ilmapiiri ei muuttunut, vain ongelmien käsittely parani ensimmäisen vuoden aikana. Ryhmätyöskentelyn aikana kohentui erityisesti asiakkaan huomioiva keskustelu ja asiakasta kannustava asenne. Viitteitä on myös siitä, että asiakas puhuu suoraan toiselle asiakkaalle.

Projektiaika oli 1998–2000.

Päivitetty 10.5.2011

Anna palautetta tästä sivusta