Tandem
Asiakaskeskeinen työskentely ja syrjäytymisen ehkäisy
Kaarinan seudun vammaisten palveluyhdistys ry
Tavoite
Tarkoituksena oli syrjäytymisen ehkäisy ja itsenäisempi arjen hallinta. Projektin avulla pyrittiin myös kehittämään eri palvelujärjestelmien yhteistyötä.
Kohderyhmä
Kohderyhmänä olivat sellaiset aikuiset, jotka ovat vaarassa syrjäytyä tai jotka ovat jo syrjäytyneet.
Toiminta
Tandem-projektin avulla tuettiin ja autettiin asiakasta itsenäisempään arjen hallintaan kunkin yksilöllisten tarpeiden ja elämäntilanteen mukaan. Yhdessä asiakkaan ja muiden yhteistyötahojen kanssa etsittiin ratkaisua elämän solmukohtiin. Tavoitteena oli tukea ja vahvistaa ihmistä niin, että sisäinen voimantunne kasvaa. Voimaantuessa elämänhallintakin voi helpottua.
Asiakkaan tukimuotoja olivat asiakkaan kokonaistilanteen kartoitus, vuoden tukiohjelma sisältäen erilaisia menetelmiä, omaneuvoja, palvelukansio, tukiverkko eri yhteistyötahoista ja jatko-ohjaus.
Rahoitus
Raha-automaattiyhdistys rahoitti projektia vuosina 2001–2004.
Päivitetty 10.5.2011