Tukea vaikeavammaisille -vertaistukitoiminta

Lahden seudun kehitysvammaisten tuki ry

Tavoite

Ensisijaisena tavoitteena oli vaikeasti kehitysvammaisten ihmisten elämänlaadun parantaminen. Tärkeänä tekijänä oli sosiaalisten kontaktien lisääminen, jaksamisen ja arjessa selviytymisen edistäminen. Tavoitteena oli tukea, kannustaa ja auttaa vaikeasti kehitysvammaisia löytämään juuri heille sopiva vapaa-ajanviettotapa. Vertaistukitoiminnan kehittäminen oli osa projektin tavoitetta.

Kohderyhmä

Projektin kohderyhmänä olivat kaikenikäiset vaikeasti kehitysvammaiset ihmiset, heidän perheensä tai muut läheisensä.

Toiminta

Tarkoituksena oli järjestää sekä vaikeavammaisille että heidän perheilleen tai muille läheisille vapaa-ajantoimintaa ja leirejä. Toiveena oli, että jokainen voisi osallistua projektin toimintaan vähintään kaksi kertaa projektin aikana.

Rahoitus

Raha-automaattiyhdistys tuki projektia vuosina 2005–2008.

Päivitetty 17.12.2010

Anna palautetta tästä sivusta