Viliperi

Perhetyön palvelumalli haastavasti käyttäytyvien kouluikäisten kehitysvammaisten lasten perheille

Oulun Koivula Oy

Tavoite

Projektin tavoitteena oli kehittää perhelähtöistä palvelumallia, jolla tuetaan perheiden arjessa selviytymistä ja jaksamista. Perheiden asiantuntemusta hyödynnettiin toiminnan suunnittelussa. Vanhemmuutta tuettiin ja verkostoyhteistyötä kehitettiin perheiden kokonaisvaltaiseksi tukemiseksi.

Kohderyhmä

Kohderyhmiä olivat Oulun kaupungin alueella asuvat perheet, joiden kouluikäisillä kehitysvammaisilla lapsilla on haastavaa käyttäytymistä, esimerkiksi käytöshäiriöitä ja mielenterveysongelmia.

Toiminta

Projektin toimintaan kuuluivat kotikäynnit työparityöskentelynä. Perheille järjestettiin vertaistuki-iltoja, tapahtumia ja perheleirejä. Projektin tarjoamat palvelut suunniteltiin yhdessä perheiden kanssa. Yhteistyötä tehtiin lapsen kasvatukseen ja hoitoon liittyvissä asioissa vanhempien ja viranomaisten kanssa.

Rahoitus

Raha-automaattiyhdistys tuki projektia vuosina 2004–2006.

Päivitetty 10.5.2011

Anna palautetta tästä sivusta