Kohti omaa elämää

Honkalakoti ry

Tavoite

Projektin tavoitteena oli tukea kehitysvammaisen aikuisuutta, osaamista ja oma-aloitteisuutta sekä ohjata heitä omissa päämäärissään ja päätöksissään elämänsä suhteen. Projekti vahvisti kehitysvammaisen itsenäisen asumisen taitoja sekä antoi rohkeutta oman tulevaisuuden suunnittelussa.

Kohderyhmä

Kohderyhmänä olivat kehitysvammaiset aikuiset.

Toiminta

Kurssiryhmät kokoontuivat viikoittain Palvelutalo Honkalassa ja Visuveden palvelutalolla. Kurssin teemoja olivat mm. ensiapu, atk ja toimiva arki, jossa käsiteltiin omaan terveyteen ja hygieniaan liittyviä asioita. Liikunnan merkitystä toimintakyvyn ylläpitoon korostettiin. Ryhmäläisten kanssa käytiin mm. sauvakävelyllä ja kuntosalilla. Virkistystoimintana järjestettiin kehitysvammaisten näytelmäpiiri ja taidepiiri, joiden pohjalta Palvelutalo Honkalassa järjestettiin näytelmäesityksiä ja taidenäyttelyitä.

Rahoitus

Ruoveden kunnan ja Raha-automaattiyhdistyksen tukea vuosina 2003–2005.

Päivitetty 20.12.2010

Anna palautetta tästä sivusta