Hyvän elämän perusteet
Seinäjoen seudun kehitysvammaisten tuki ry
Tavoite
Hankkeen tavoitteena oli selvittää kyselyn avulla kehitysvammaisten henkilöiden tarpeita ja toiveita asumisen, työ- ja päivätoiminnan sekä koulutuksen suhteen. Kyselyn tuloksista tiedotettiin laajasti sekä raportin että tiedotustilaisuuksien kautta.
Lisäksi laadittiin esite niistä yksiköistä, jotka tarjoavat kehitysvammaisille asumis-, työ- ja päivätoimintaa tai koulutusta Seinäjoella tai lähialueella.
Kaksi kehitysvammaista ihmistä opastettiin työhön, ja työnantaja perehdytettiin kohtaamaan kehitysvammainen työntekijä.
Kohderyhmä
Kyselyn kohderyhmänä oli 215 kehitysvammaista henkilöä, joiden kotikunta on Seinäjoki, Nurmo tai Ylistaro.
Toiminta
Hankkeesta hyötyivät toiminta-alueella asuvat kehitysvammaiset henkilöt. Esimerkiksi esitteen avulla he saivat tärkeää tietoa eri mahdollisuuksista. Tavoitteena oli pyrkiä vaikuttamaan palvelujen laatuun. Palvelujen tuottajat ja esimerkiksi kunnan päättäjät saivat tietoa tuloksista ja voivat käyttää kyselyn raporttia ja esitettä työnsä apuna.
Hanke päättyi helmikuussa 2006.
Rahoitus
Rahoittajina toimivat Euroopan unioni, valtio sekä Seinäjoen, Nurmon ja Ylistaron kunnat. Rahoitus on saatu Seinäjoen Seudun Kehittämisyhdistys Liiveri ry:n kautta.
Päivitetty 22.12.2010