Ota työ elämääsi

Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö, Helsinki

Tavoite

Ota työ elämääsi (OTE) – arviointimenetelmän luominen vajaakuntoisten/vammaisten työkyvyn toteamiseksi -projektin tavoitteena oli edistää erityisryhmien työllistymistä.

Projektissa tuotiin Suomeen Saksassa kehitetty arviointi- ja dokumentointimenetelmä, joka vertailee henkilön kykyjä ja työn vaadetta. Menetelmä tuo esille ne kohdat, joissa henkilön kyvyt riittävät tai eivät riitä suhteessa työn vaatimuksiin. Vertailun tuloksena saadun profiilin pohjalta voidaan lähteä kuntouttamaan henkilöä tai räätälöimään työtä henkilön kykyjä vastaavaksi.

Kohderyhmä

Toiminnan kohteena olivat vajaakuntoiset, vammaiset pitkäaikaistyöttömät eli erityistyöllistettävät sekä työllistämisen, ammatillisen- ja työkuntoutuksen ammattilaiset.

Toiminta

Saksassa Siegenin yliopistossa kehitetty arviointi- ja dokumentointimenetelmä pilotoitiin vuosina 2004–2006. Menetelmän vakuuttavuus, soveltuvuus ja vaikuttavuus tutkittiin. Luotiin pätevä suomenkielinen käyttäjäkoulutus. Menetelmää levitettiin ja juurrutettiin vuosina 2007–2008.

Rahoitus

Pääosin toimintaa rahoitti Raha-automaattiyhdistys ja Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö.

Päivitetty 28.12.2010

Anna palautetta tästä sivusta