Tiedän mitä tahdon!

Henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämisprojekti

Kehitysvammaliitto ry ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiö

Tavoitteet

Tiedän mitä tahdon -projektin tavoitteena on toteuttaa henkilökohtaisen budjetoinnin kokeilu ja kehittää henkilökohtaisen budjetoinnin suomalaisia sovelluksia kehitysvammaisten ihmisten käyttämissä palveluissa.

Henkilökohtainen budjetointi

Henkilökohtainen budjetointi lisää kehitysvammaisen henkilön ja hänen läheistensä määrittelyvaltaa ja valinnanmahdollisuuksia.

Henkilökohtaisen budjetoinnin prosessi alkaa sillä, että henkilö pohtii, mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä ja millaista elämää hän haluaisi elää.

Apuna käytetään yksilökeskeistä suunnittelua, joka korostaa ihmisen oikeutta tehdä omaa elämäänsä koskevia valintoja ja päätöksiä. Yksilökeskeinen suunnittelu voimaannuttaa ja saa kehitysvammaisen henkilön mielipiteet kuulumaan selvemmin.

Kehitysvammainen henkilö suunnittelee yhdessä työntekijöiden ja läheistensä kanssa, millaisia palveluja ja muita tukitoimia hän tarvitsee voidakseen elää omannäköistä, itselleen mieluisaa elämää.

Palvelut ja tukimuodot suunnitellaan henkilön todellisten tarpeiden mukaan. Ratkaisuja haetaan myös totuttujen palvelu- ja tukivalikoimien ulkopuolelta. Käytettävissä olevia taloudellisia resursseja voidaan henkilökohtaisessa budjetoinnissa kohdentaa monipuolisemmin ja tarkemmin kuin palvelusuunnittelussa yleensä.

Kohderyhmä

Projektin kohderyhmänä ovat

  • nuoret ja aikuiset kehitysvammaiset ihmiset ja heidän elämäänsä tukevat verkostot (läheiset, ystävät, naapurit ym. yksityiset tukiverkostot)
  • palveluiden suunnitteluun ja tuottamiseen osallistuvat henkilöt ja organisaatiot: sosiaalityöntekijät, palveluohjaajat, muut asiaan keskeisesti liittyvät työntekijäryhmät sosiaali- ja terveyspalveluissa, kuntoutuspalveluissa sekä aikuiskoulutuksessa
  • virkamiesjohto ja luottamushenkilöt kunnissa
  • tahot, jotka kouluttavat alan työntekijöitä (II asteen sosiaali- ja terveysalan oppilaitokset, ammattikorkeakoulut).

Lisäksi projektin tuloksista hyötyvät muut sosiaalipalveluita suunnittelevat ja toteuttavat tahot sekä muut vammaiset ihmiset.

Toiminta

Projektin kokeilutoimintaan osallistuu kehitysvammaisia henkilöitä ja heidän läheisiään, työntekijöitä sekä kuntien ja palveluntuottajien edustajia.

Osallistujille tarjotaan koulutusta ja vertaisryhmätoimintaa henkilökohtaisen budjetoinnin ja yksilökeskeisen suunnittelun tueksi. Lisäksi projektissa tuotetaan materiaalia kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten yksilökeskeisestä suunnittelusta ja henkilökohtaisesta budjetoinnista.

Projekti toteutetaan vuosina 2010–2013.

Rahoitus

Raha-automaattiyhdistys

Päivitetty 17.4.2012

Anna palautetta tästä sivusta