Kommunikointiohjelmat käyttöön
Kehitysvammaliitto ry, Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus Tikoteekki, Helsinki
ISAAC Suomi Finland ry:n projekti "Kommunikointiohjelmat käyttöön" siirtyi 1.6.2008 Kehitysvammaliittoon, Tikoteekin alaisuuteen. Projekti käynnistyi vuonna 2005 Raha-automaattiyhdistyksen tuella ja jatkui vuoden 2009 loppuun.
Tavoitteena oli helpottaa kommunikointiohjelmien käyttöönottoa luomalla valmiita taulustoja motorisesti erilaisille ja eri-ikäisille puhevammaisille lapsille sekä nuorille. Tarkoituksena oli, että puhevammainen käyttäjä voi tuottaa mahdollisimman järkeviä Suomen kielen mukaisia ilmauksia ja osallistua mahdollisimman tasaveroisena keskusteluun.
Projektin käynnistys
Syksyn 2005 aikana projektisuunnittelija kartoitti aiheeseen liittyvää koti- ja ulkomaista tutkimustietoa sekä konsultoi eri alojen asiantuntijoita. Alussa ei ollut selkeää käsitystä siitä, miten laaja kommunikointijärjestelmä kannattaa luoda.
Taulustot päätettiin rakentaa niin, että ne tukevat luonnollisen keskustelun ominaispiirteitä ja helpottavat keskustelukumppanin mielenkiinnon herättämistä. Taulustojen avulla käyttäjä voi ilmaista itseään valmiiden ilmausten tai laajasta sanastosta valikoimiensa symbolien avulla.
Kielellisen taivuttimen kehittäminen
Vuonna 2006 aloitettiin ensimmäisten taulustojen luominen ja erilaisten ratkaisumallien kokeilu. Positiivinen yllätys oli, että kommunikointiohjelman avulla on periaatteessa mahdollista luoda melko pitkälle kieliopillisesti sujuvia lauseita.
Näinkin laajassa järjestelmässä kieliopillisten taivutusten koodaaminen olisi vienyt kuitenkin paljon aikaa, joten projektissa käynnistettiin tekniset selvitykset ns. kielellisen taivuttimen kehittämiseksi. Tämä tarkoittaa kommunikointiohjelman ja puhesyntetisaattorin välissä toimivaa lisäosaa, joka muuntaa käyttäjän valitseman symbolijonon kieliopillisesti sujuvaksi puheeksi. Käytännössä se tulkitsee symboleille annettuja kieliopillisia koodeja ja symbolien järjestystä, kun ilmaukset on muodostettu perussanajärjestyksen mukaisesti.
Elokuussa 2007 alkoi kielellisen taivuttimen suunnittelu. Se toteutettiin yhteistyössä Helsingin yliopiston puhetieteiden ja kieliteknologian laitoksen kanssa. Kielellisen taivuttimen ensimmäinen versio valmistui alkusyksystä 2008, jonka jälkeen alkoi taivuttimen testaus puhuvien aikuisten avulla.
Ensimmäisten taulustojen kokeilu
Vuonna 2007 taulustojen ensimmäiset versiot olivat kokeilussa (8,5 kk) kuudella puhevammaisella motorisesti eritasoisella 5–13-vuotiaalla lapsella. Kokeilussa olleissa taulustoissa oli mukana keskustelua tukeva päärakenne sekä valmiiden ilmausten osio. Sanasto-osuutta ei ollut mukana, koska sitä olisi pitänyt käyttää vielä ilman kielellistä taivutinta.
Lokakuun puolivälissä käyttäjät ja heidän lähiympäristönsä aikuiset saivat arvioida tauluston käytettävyyttä kyselylomakkeen ja Talking Mats -menetelmän avulla. Kokeilun aikana kerättiin tietoa myös ns. fiilisvihkon sekä symbolien käyttölaskurin avulla.
Arvioinnin pohjalta kerääntyi paljon mielenkiintoista tietoa. Päätuloksina voidaan mainita seuraavaa:
- Kommunikointiohjelma on vaativa kommunikointiväline ja sitä on vaikea saada mukaan aktiiviseen ja arkiseen käyttöön.
- Taulustojen keskustelua tukeva päärakenne sai myönteistä palautetta, vaikkakin käyttö vaatii harjoittelua.
- Valmiita ilmauksia pidettiin nopeana ja tehokkaana keinona. Kuitenkin lähes kaikkien vastaajien mielestä erillinen sanasto, jonka avulla voi ilmaista tarkasti haluamiaan asioita, on erittäin tärkeä.
- Kommunikointiohjelman avulla on suhteellisen helppo herättää kiinnostusta keskustelukumppanissa. Käyttäjien mielestä musiikin soittaminen ja valokuvien näyttäminen on selkeästi tärkeämpää kuin aikuisten mielestä.
Vuoden 2008 aikana projektissa keskityttiin taulustojen rakentamiseen kokeiluvaiheesta saadun palautteen avulla sekä taivuttimen yhteensovittamiseen taulustojen kanssa. Vuonna 2009 tavoitteena oli projektin aikana luotujen taulustojen ja kielellisen taivuttimen sekä kertyneen tiedon levittäminen Tikoteekki-verkoston kautta.
Projektin lähtökohtana oli alusta asti kommunikointiohjelman taulujen suunnitteluun liittyvän tiedon levittäminen myös yleisemmin, jotta kaikki tehty työ ei jäisi vain yhden markkinoilla olevan ohjelman varaan. Taulustojen tekemisessä käytetyt ideat sekä kielellinen taivutin ovat vapaasti sovellettavissa myös muihin kommunikointiohjelmiin; vaikkakin ohjelmaerojen vuoksi kaikki näissä taulustoissa käytetyt ideat eivät ole mahdollisia kaikissa muissa kommunikointiohjelmissa.
Kommunikointiohjelmat käyttöön -projektin aikana kerääntynyttä tietoa ja kokemusta esiteltiin laajemmalle yleisölle loppuseminaarissa marraskuussa 2009. Loppuseminaari suunnattiin puheterapeuteille, kielitieteilijöille, AAC-työntekijöille, apuvälinefirmoille ja kaikille asiasta kiinnostuneille. Loppuraportin lisäksi laadittiin opas kommunikointiohjelmien taulujen suunnittelusta.
Päivitetty 6.4.2011