Etusivulle » Ammattilaisille » Työtapojen kehittäminen » Voimaantuminen on sisäinen prosessi » 

Voimaantuminen on sisäinen prosessi

Voimaantumisella tarkoitetaan ihmisen sisäistä prosessia, joka on samalla myös sosiaalinen prosessi. Sisäinen voimantunne on omia voimavaroja ja vastuullista luovuutta vapauttava tunne. Voimaantuneista ihmisistä heijastuu myönteisyys, joka on yhteydessä hyväksyvään ja luottamukselliseen ilmapiiriin sekä arvostuksen kokemiseen. Voimaantumisen käsitteeseen ei tässä liitetä yhteiskunnallista vaikuttamista.

Mies sivelee leukaansa ja hymyilee

Voimaantumisen tunnetta on viime aikoina tutkittu nimenomaan työuupumuksen ja ammatillisen kasvun näkökulmasta. Se sopii kuitenkin myös kehitysvammaisten ja vammaisten perheiden tarkasteluun. Tässä artikkelissa keskitytään kehitysvammaisten ihmisten voimaantumiseen ja valtaantumiseen.

Lähes samaa tarkoittava käsite on valtaistuminen. Valtaistumisessa on ihmisen sisäisen prosessin ohella kysymys yhteiskunnallisesta vallasta. Valtaistuminen merkitsee mahdollisuutta ajaa omia asioita, kriittistä tietoisuutta ympäristöstä ja mahdollisuutta osallistua yhteiskunnan tasolla päätöksentekoon ja toimeenpanoon.

Jotta valtaistumista voisi tapahtua esimerkiksi paikallisyhteisössä ja yhteiskunnassa, tarvitaan kollektiivista toimintaa. Tällaiseen toimintaan osallistuvat voivat nostaa esiin koko ryhmään kohdistuvia nurjia asenteita. Tästä hyvä esimerkki on kehitysvammaisten ihmisten perustama Me Itse ry, joka mm. pyrkii tekemään kehitysvammaiset ihmiset näkyviksi yhteiskunnassa.

Toiminta voi nostaa ryhmään sekä aktiivisesti että passiivisesti kuuluvien henkilöiden tietoisuutta yhteenkuuluvuudesta ja samalla lisätä henkilökohtaista voimaantumisen tunnetta. Toisaalta sisäinen voimaantuminen voi antaa rohkeutta osallistua myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Toista ihmistä ei voi voimaannuttaa - voimaantumista voi tukea

Voimaantumisessa keskeisenä ajatuksena on, että se lähtee ihmisestä itsestään. Voimaantuminen on henkilökohtainen ja sosiaalinen prosessi, eikä voimaa voi antaa toiselle.

Voimaantumisprosessia voidaan kuitenkin hienovaraisesti tukea, antaa sille mahdollisuus. Tällöin tärkeää on esim. kehitysvammaisten ihmisten asumisyhteisöjen avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri. Kehitysvammaiset ihmiset voivat osallistua päätöksentekoon ja asettaa tavoitteita sekä vaikuttaa omaan asumiseensa. Tärkeää on kokea olevansa arvostettu ja saada rohkaisua tehdä omia päätöksiä.

Voimaantuminen ei ole pysyvä olotila, vaan se vaihtelee eri tilanteissa ja ympäristöissä. Kehitysvammainen henkilö voi toimia hyvin itsenäisesti tutussa ympäristössä, mutta voi tarvita runsaastikin ohjausta ja tukea paikassa, joka on hänelle vieras. Sisäinen voimantunne ei kuitenkaan kokonaan katoa, vaan sen voi löytää aina uudelleen.

Vammaisten ihmisten kollektiiviset intressit ja pyrkimykset

Sisäinen voimaantumisprosessi voi johtaa ulkoiseen valtaantumiseen tai päinvastoin. Ulkoisella valtaantumisella tarkoitetaan tässä laajempaa joukkovoimaan perustuvaa yhteisöllisyyttä, jonka pyrkimyksenä on yhteiskunnallinen vaikuttaminen vammaisten asemaan yleensä.

Tutkijat ovat pohtineet ihmisten samaistumista eri ryhmiin. On väitetty, että ihmiset harvoin identifioivat itsensä ryhmään, jonka he kokevat olevan huonossa yhteiskunnallisessa asemassa. Vammaisten on esimerkiksi todettu samaistuneen mielummin vammattomiin.

Todellinen valtaistuminen tarkoittaakin uudenlaisen identiteetin löytymistä, jossa hyljeksityt ominaisuudet määritellään uudelleen niin, että ne muuttuvat arvokkaiksi.

Valtaistuminen merkitsee siis kykyä luoda yhdessä muiden vammaisten henkilöiden kanssa yhteisöllistä vammatietoisuutta ja kykyä ratkaista, miten vammaiset voivat integroitua yhteisöön.

Sivu päivitetty: 06.8.2008