Kehitysvammaisuuden diagnosointi

Kehitysvammaisen ihmisen on mahdollista saada vammaisuutensa perusteella etuuksia ja palveluita toimeentulonsa, kotona asumisen, arjessa toimeentulemisen ja toimintakyvyn turvaamiseksi. Vaikka lainsäädännön näkökulmasta etuuksien saamisen edellytyksenä ei ole tietty diagnoosi, edellyttää etuuksien saaminen kuitenkin usein käytännössä lääketieteellistä diagnoosia.

Lapsen tai nuoren diagnosoiminen kehitysvammaiseksi voi tuntua vanhemmista vaikealta, ja joskus diagnoosin tekemistä halutaan siirtää. Jos ajan mittaan käy ilmeiseksi, että lapsen tai nuoren kehitys ei saavuta ikätovereiden tasoa, vaan ero muihin samanikäisiin pikemminkin kasvaa, diagnoosin teossa ei kannata viivytellä.

Etuuksien ja palvelujen näkökulmasta on tärkeää, että kehitysvammaisuus todetaan ennen täysi-ikäisyyttä. Näin varmistetaan, että kehitysvammaisuuden perusteella myönnettävät tuet ja palvelut ovat henkilön käytettävissä elämässä myöhemminkin.

Diagnosointi vie aikaa

Kehitysvammaisuuden diagnosointi on pitkä ja monivaiheinen prosessi. Diagnoosia ei pidä antaa yhden tutkimus- tai testauskerran perusteella. Lapsen kehitystä tulee seurata riittävän laaja-alaisesti ja monesta näkökulmasta, jotta nähdään, miten lapsen kehitys etenee. Tarvitaan vähintään vuoden seuranta-aika, joskus pitempikin.

Kehitysvammaisuuden diagnosointi tehdään moniammatillisena yhteistyönä, jossa ovat mukana esim. lääkäri, psykologi, sosiaalityöntekijä, terapeutit, opettajat ja kasvattajat sekä vanhemmat ja muu lähipiiri.

Diagnosointiin tarvittavat tiedot ja tutkimukset

Diagnoosiin tarvitaan seuraavia tietoja ja tutkimuksia:

  • Lääketieteelliset tutkimukset: arvio kehitysviivästymän syistä, terveydentilan tutkiminen ja mahdollisista lisävammoista ja sairauksista johtuvien erillisten haittojen arviointi.
  • Psykologin tekemät tutkimukset: arvio älyllisestä toimintakyvystä (älykkyystestaus, jota on arvioitu myös laadullisesti) sekä neuropsykologinen tutkimus, jolla selvitetään tarkemmin oppimisen vaikeuksia.
  • Laaja-alainen toimintakyvyn arviointi, joka sisältää käsitteellisen, sosiaalisen ja käytännöllisen selviytymisen erittelyn.
  • Tiedot lapsen ja hänen lähipiirinsä elämäntilanteesta sekä tuen ja palveluiden tarpeesta jokapäiväisen elämänhallinnan tueksi.

Kehitysvammaisuuden toteamiseksi tarvitaan paljon tietoa eri lähteistä. Vanhempia tulee haastatella tietojen saamiseksi lapsen kehityshistoriasta ja varhaisista vaiheista. Päiväkodin tai koulun havainnot lapsen oppimisesta ja selviytymisestä kaveripiirissä ovat tärkeitä.

Havainnot ja kerätyt tiedot auttavat tulkitsemaan lääketieteellisten tutkimusten ja psykologisten testien antamia tuloksia ja antavat kuvan lapsen toimintakyvyn puutteista ja vahvuuksista.