Kehitysvammaisuuden määritelmiä

Kehitysvammaisuutta voidaan määritellä monin eri tavoin. Määrittelyssä voidaan lähteä liikkelle esim. lääketieteen tai toimintakyvyn näkökulmasta.

ICD-10-tautiluokituksen määritelmä

Suomessa on käytössä WHO:n ICD-10-tautiluokitus, jossa kehitysvammaisuutta määritellään lääketieteen näkökulmasta seuraavasti:

"Älyllinen kehitysvammaisuus on tila, jossa mielen kehitys on estynyt tai epätäydellinen. Heikosti kehittyneitä ovat erityisesti kehitysiässä ilmaantuvat taidot eli yleiseen älykkyystasoon vaikuttavat älylliset, kielelliset, motoriset ja sosiaaliset kyvyt. Älylliseen kehitysvammaisuuteen saattaa liittyä tai olla liittymättä mitä tahansa muita henkisiä tai ruumiillisia häiriöitä."

Luokitus perustuu toimintakykyyn. Se luokittelee kehitysvammaisuuden neljään eri asteeseen: lievään, keskivaikeaan, vaikeaan ja syvään kehitysvammaan.

Kehitysvammaisuuden diagnosointi perustuu ICD-10-luokitukseen. Diagnoosin perusteella henkilö voi saada monenlaisia etuuksia ja palveluita, jotka auttavat esim. toimeentulossa, kotona asumisessa ja arjen sujumisessa. Palvelujen ja etuuksien saaminen ei kuitenkaan edellytä tiettyä diagnoosia, vaan todettua tarvetta kyseisiin palveluihin tai etuuksiin.

AAIDD:n määritelmä

AAIDD (American Association of Intellectual and Developmental Disabilities) on määritellyt kehitysvammaisuuden seuraavasti:

"Kehitysvammaisuus on vammaisuutta. Sitä luonnehtivat huomattavat rajoitukset sekä älyllisissä toiminnoissa että adaptiivisessa käyttäytymisessä ilmeten käsitteellisissä, sosiaalisissa ja käytännöllisissä taidoissa. Tämä vammaisuus on saanut alkunsa ennen kuin henkilö on täyttänyt 18 vuotta."

Älyllisten toimintojen käsitteellä viitataan määritelmässä henkilön yleiseen henkiseen suorituskykyyn. Se sisältää mm. seuraavia asioita:

  • päättelykyky: kyky tehdä havaintoja itsestään ja ympäristöstään sekä tehdä niistä johtopäätöksiä
  • ongelmien ratkaisu: kyky ymmärtää, mistä kulloisessakin tilanteessa on kyse ja mitä siitä selviytymiseksi pitää tehdä
  • monimutkaisten asiayhteyksien ymmärtäminen ja kokemuksesta oppiminen: edellyttää mm. kykyä pitää monta asiaa mielessään samanaikaisesti ja kykyä painaa mieleen tärkeitä oppimiskokemuksia
  • oman toiminnan suunnittelu: vaatii keskittymiskykyä, olennaisen ja epäolennaisen erottamista toisistaan, tehtävien osittamista ja kykyä pysyä asiassa, vaikka esteitä tulisikin.

AAIDD:n määritelmä perustuu toimintakykyyn. Älyllisten toimintojen rajoitukset ilmenevät kokonaiskapasiteetin eriasteisina rajoituksina. Henkilö kykenee käsittelemään kerrallaan vain hyvin pienen määrän informaatiota. Rajoitukset voivat ilmetä myös älyllisen työskentelyn hitautena ja vaikeutena.

Adaptiivisella käyttäytymisellä tarkoitetaan erilaisia käsitteellisiä, sosiaalisia ja käytännöllisiä taitoja, joita ihmiset tarvitsevat jokapäiväisessä elämässä.

  • Käsitteellisiä taitoja ovat esim.: äidinkielen puhuminen ja ymmärtäminen, lukeminen ja kirjoittaminen, rahan ymmärtäminen sekä aikakäsitteen hallinta.
  • Sosiaalisia taitoja ovat esim.: kyky muodostaa ja ylläpitää ihmissuhteita sekä käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla, vastuullisuus, lakien ja normien noudattaminen ja omasta turvallisuudesta huolehtiminen.
  • Käytännöllisiä taitoja ovat esim.: omasta hygieniasta huolehtiminen sekä kotona asumiseen, liikkumiseen, työntekoon ja vapaa-aikaan liittyvät toiminnalliset taidot.

ICF-luokitus

Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden mittaamisessa käytetään kansainvälistä ICF-luokitusta. ICF-luokitus jakaa toimintakyvyn neljään eri osa-alueeseen:

  • kehon toiminnot
  • ruumiin rakenne
  • suoritukset ja osallistuminen
  • ympäristötekijät.

ICF-luokitus on hyvin tarkka ja monitahoinen kuvaus toimintakyvystä. Jokainen osa-alue jakautuu useisiin pääluokkiin, jotka puolestaan jakaantuvat kymmeniin alaluokkiin ja niiden alakohtiin.

ICF-luokituksella kerättyjä tietoja voidaan käyttää esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen tai elinympäristöjen arvioinnissa ja suunnittelussa tai vertailtaessa eri väestöryhmien toimintakykyä kansallisella tai kansainvälisellä tasolla.

Kehitysvammaisuuden sosiaalinen malli

Kehitysvammaisuuden sosiaalinen malli korostaa sitä, että jostain ihmisen ominaisuudesta tulee vammaisuutta yhteiskunnan asettamien esteiden ja asenteiden kautta. Kehitysvammaisuus näyttäytyy ennen kaikkea yhteisön suhteena yksilöön. Kehityvammaisuuteen suhtautuminen ja sen ilmeneminen vaihtelee myös kulttuurista riippuen. Keskeisesti vaikuttaa myös se, miten kehitysvammainen henkilö itse kokee oman tilanteensa.

Sosiaalinen malli korostaa, että vamman haitta ei niinkään johdu itse vammasta, vaan ympäristöstä ja yhteiskunnasta sekä henkilön sosiaalisesta ja kulttuurisesta ympäristöstä.

Mallissa halutaan kiinnittää huomiota myös siihen, että kehitysvamma-diagnoosi annetaan hyvin keskenään erilaisille ihmisille. Malli korostaa, että ihminen on aina enemmän kuin diagnoosi. Diagnoosikeskeisyyden riskinä nähdään se, että henkilö nähdään ennen kaikkea diagnoosinsa kautta ja kaikkea henkilön käyttäytymistä tulkitaan diagnoosista johtuvaksi.

Lue lisää sosiaalisesta vammaiskäsityksestä.

Lisätietoa 
  • AAIDD (2009) Intellectual Disability: Definition, Classification and Systems of Supports. 11th edition. Washington DC: AAIDD.
  • Seppälä, H. (2010). Hoivan ja asumisen välimaastossa. Pohdintoja kehitysvammaisuuden kaksista kasvoista. Teoksessa A. Teittinen (toim.): Pois laitoksista. Vammaiset ja hoivan politiikka. Helsinki: Palmenia.
  • Markus Kaski (toim.) Anja Manninen, Pekka Mölsä (2001) Kehitysvammaisuus. WSOY.