Kehitysvammaisuuden syytä ei useinkaan pystytä selvittämään, vaan syy jää tuntemattomaksi noin 30 prosentissa vaikeista ja 50 prosentissa lievistä kehitysvammoista.

Syiden luokittelu

Kehitysvammaisuuteen johtavia tekijöitä tunnetaan lukuisasti. Kehitysvammaisuus voi aiheutua muun muassa äidin raskaudenaikaisista infektioista ja myrkytyksistä, kromosomianomalioista, sikiön hapen puutteesta synnytyksen aikana, synnytyksen aikaisista aivovaurioista, Rh-tekijästä, lapsuuden tapaturmista tai synnynnäisistä aineenvaihduntahäiriöistä. Usein syy on kuitenkin tuntematon.

Kehitysvammaisuuden syyt voidaan luokitella seuraavasti:

• Prenataaliset eli raskauden aikaiset, perintötekijöistä johtuvat syyt 30 % Kromosomimuutokset (18 %) Geneettiset sairaudet (4 %) Monen geenin aiheuttamat poikkeavuudet (8 %)
• Prenataaliset eli raskauden aikaiset, tuntemattomista syistä johtuvat epämuodostumat 8 % Yksittäiset keskushermostoepämuodostumat (3%) Epämuodostumaoireyhtymät (5 %)
• Muut prenataaliset syyt 11 % Infektiotaudit (1 %) Lääkkeet ja myrkyt (alle 1 %) Sikiön kasvun ja ravitsemuksen häiriöt (6 %) Muut syyt (4 %)
• Perinataaliset eli synnytykseen liittyvät syyt 12% Infektiot (alle 1 %) Syntymään ja synnytykseen liittyvät keskushermoston vauriot (9 %) Muut perinataaliset syyt (2 %)
• Postnataaliset eli synnytyksen jälkeiset syyt 8 % Infektiot (4 %) Psykoosi (2 %) Psykososiaaliset syyt (alle 1 %) Muut postnataaliset syyt (1 %)
• Tuntemattomat syyt 25 % Pelkkä älyllinen jälkeenjääneisyys (ei perinnöllinen) (5 %) Muut tuntemattomat syyt (20 %)
• Syytä ei ilmoitettu 6 %

(Vuoden 1986 tilastojen mukainen kehitysvammaisuuden syyluokitus)

Syyn selvittäminen vaikeaa

Nykyiset näkemykset kehitysvammaisuudesta edellyttävät kehitysvammaisuutta aiheuttavien erilaisten tekijöiden laaja-alaista tuntemusta. Etiologian eli syyn määrittäminen ei voi entiseen tapaan rajoittua pelkästään jonkin diagnoosin poimimiseen eri vaihtoehtojen pitkästä luettelosta.

Perinteisesti kehitysvammaisuuden etiologia on jaettu kahteen kategoriaan: biologisista syistä johtuvaan ja psykososiaalisten tekijöiden aiheuttamaan kehitysvammaisuuteen. Tutkijoiden mukaan kuitenkin jopa 50 prosentilla kehitysvammaisista on mahdollisia kausaalisia tekijöitä useampia kuin yksi, eikä vanha jako kahteen laajaan kategoriaan enää päde.

On ehdotettu, että kehitysvammaisuuden syiden selvittelyssä tulisi ottaa käyttöön "moniriskitekijämenettely", joka ottaisi huomioon molempiin em. ryhmiin kuuluvat tekijät, mutta myös niiden mahdolliset yhteisvaikutukset. Esimerkiksi lapsen pientä syntymäpainoa pidetään tavallisesti "biologisena" syynä, vaikka siihen itse asiassa ovat voineet vaikuttaa myös "psykososiaaliset" tekijät, kuten esimerkiksi äidin nuoruus, köyhyys, koulutuksen puute ja puutteellinen äitiyshuolto.

Nykyinen käsitys kehitysvammaisuuden etiologiasta on siis, että useiden riskitekijöiden samansuuntainen vaikutus altistaa vammautumisprosessille ja että riskitekijät vaikuttavat toisiinsa vammautumiprosessin eri vaiheissa.

Suomessa voimassa olevan kehitysvammalain (1978) mukaan kehitysvammaisuutta aiheuttaa synnynnäinen tai kasvuiässä saatu vamma tai sairaus. Se ilmenee sekä henkisen kehityksen viivästymisenä että kehityshäiriöinä. Vaikka kehitysvammaisiin voitaisiin laskea myös cp-vammaiset, kuulo- ja näkövammaiset sekä liikunta- ja tukielinvammaiset, on kehitysvammainen-käsite käytännössä vakiintunut tarkoittamaan samaa kuin aikaisemmin lainsäädännössäkin ollut, mutta haitallisesti leimautunut nimitys "vajaamielinen".

Kehitysvammaisiksi määritellään ne henkilöt, joiden älykkyysosamäärä (ÄO) on alle 70. Koko väestöstä heidän osuutensa on teoreettisesti tarkasteltuna 2,5 prosenttia.

Teksti

• Lääketieteen tohtori Oiva Antti Mäki