Poikkeamia ultrassa

hei,

Meille kerrottiin tänään taysissa, että sikiöllä on 5 softmarkeria eli sellaista merkkiä/poikkeamaa, jotka viittavat johonkin kehityshäiriöön. Eli pää sitruunanmuotoinen, pään takaosa/aivot jotenkin leveät/tyhjä alue, reisiluu hieman lyhyempi, ranteet virheasennossa, aivoissa 2 flexus kystaa. Veriarvot myöskin alhaiset. Tänää otettiin lapsivesinäyte ja odotellaan.

Onko kellään samanlaisia kokemuksia? Voiko näyte olla ok, mitä sitten on vialla? Tuntuu aivan kauhealta. Olen kohta 35 vuotias ja minulla on kaksi ihanaa lasta.

Hei.

Minulla lapset ovat jo sen verran vanhoja (nuorin murrosiässä), että rakenteita ei katsottu vielä silloin noin tarkkaan, mutta toiseksi nuorimmaisella oli myös nuo kystat aivoissa ja reisiluun pituudessa häikkää. Ainakin silloisen tiedon valossa ne eiväti välttämätta tarkoittaneet mitään erityistä, vaikka minutkin kutsuttiin veriarvojen perusteella tutkimuksiin.
Jokatapauksessa lapsivesitestien tulos toi meille mukanaan tiedon downin syndroomasta. Tytär täytti juuri kahdeksantoista vuotta ja palasimme lauantaina juhlaristeilyltä koko perhe... Vaikka yhden lapsen kehitysvammaisuus on tuonut mukanaan hurjasti työtä, on se tuonut elämään myös syvyyttä ja paljon, paljon iloa.
Odottavan aika on pitkä ja olet suurten asioiden äärellä, joten toivon sinulle voimia elää nämä päivät. Jos joudut tekemään päätöksiä, toivon niihin sinulle rohkeutta ja viisautta. Vain sinä tiedät, mikä on oikein.
Kiitos sinulle Sirpa <3

Vastaa viestiin