Kierukka ja raskaus

Kysymys 

Minulle on vuosi sitten laitettu hormonikierukka, mutta tein kuitenkin viikko sitten positiivisen kotiraskaustestin. Terveyskeskuksessa tehty testi oli negatiivinen, mutta minulla on raskausoireita kuitenkin. Tunnistan ne, koska minulla on jo yksi lapsi ja yksi keskenmeno. Eli onko minun mahdollista olla raskaana ja jos on niin kuinka pian kierukka tarvitsee poistaa vai onko siitä haittaa?

Vastaus 

Hei,

Mikään ehkäisin ei ole täysin varma, vaikkakin hormonikierukka on varmimmasta päästä. Et kerro, kuinka pitkä aikaväli noiden kahden raskaustestin välillä oli. On mahdollista, että raskaus alkaa, mutta kierukasta johtuen ei sitten pysty jatkumaan, ja testi muuttuu negatiiviseksi. Raskaustestejä on myöskin eri lailla herkkiä. Suosittelisin käyntiä lääkärillä (gynekologilla) tilanteen selvittämiseksi.

Jos raskaus alkaa kierukan kanssa, pyritään se poistamaan mahdollisimman varhain, mikäli mahdollista. Toimenpiteeseen liittyy keskenmenoriski. Raskaus voi myöskin jatkua, vaikka kierukka jäisi kohtuun. Myös silloin siihen liittyy verevuoto-, keskenmeno- ja muita riskejä.

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri