Koulunkäyntiavustajasta

Kysymys 

Kenen on järjestettävä avustaja syksyllä kolmannelle luokalle menevälle ADHD-pojalle, kun lapsi asuu toisen kunnan puolella mutta käy lähikoulua toisen kunnan koulussa? Järjestääkö sen se koulu, joka saa valtionavut vai se kunta, jonka asukas lapsi on?

Koulu on sitä mieltä, että luokka-avustajan turvin ei pärjätä.

Vastaus 

Koulutuksen järjestäjä on vastuussa avustajapalveluista. Eli tässä tapauksessa koulu, jota lapsi käy.

Henkilökohtainen avustaja -palvelu harkitaan aina erikseen ja yksilöllisesti. Jos oppilas on otettu tai siirretty erityisopetukseen, tehdään HOJKS eli henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma, jonka yhtenä osana on nämä tukipalvelut (mm. avustajapalvelut). Avustajatarve kartoitetaan tarkasti. Tällöin pohditaan asiat ja tilanteet, joissa oppilas tarvitsee avustajaa, jotta kykenee osallistumaan opetukseen.

Nykyään kouluissa ja kunnissa on suosittu enemmänkin luokkakohtaisia avustajia, jolloin vältytään vuosittaiselta avustajanhakemisrumbalta. Kunnat ja koulut ovat siis palkanneet luokkiin sopivan määrän avustajia opettajan työn tueksi. Tämä malli on sikälikin hyvä, että kukaan avustaja ei ohjaa pelkästään yhtä oppilasta, vaan työt jakautuvat luonnostaan. Tästä on etua esimerkiksi silloin, jos avustaja sairastuu ja on pois töistä: muutkin luokan aikuiset tuntevat ko. oppilaan.

Terveisin
Leena Kokko
Oppimateriaalikeskus Opikkeen johtaja
Kehitysvammaliitto