Kromosomipoikkeavuus: kuinka suuri riski?

Kysymys 

Olin niskaturvotusultrassa rv 11+5 (neuvolan mukaan rv 12+0) ja siellä todettiin sikiöllä turvotusta olevan korkeimmillaan 2.7 mm, ja sikiön pää-perämitta oli 52 mm. Nyt olen sydän syrjälläni pelosta. Olen 23-vuotias toista lastani odottava, ensimmäisessä raskaudessa ei ollut kuin pientä niskaturvotusta, en osannut nytkään pelätä, että olisi jotain löytynyt. Kuinka suuri riski on, että tuleva lapsemme omistaisi jonkinlaisen kromosomipoikkeavuuden? Kävin myös samalla veriseulassa ja odottelen tuloksia viikon verran. Ja vielä miten suuri riski on saada keskenmeno lapsivesipunktiossa? Kiitos jo etukäteen.

Vastaus 

Hei,

Pääperämitta 52 vastaa 12+0 raskausviikkoa ja niskaturvotus raja-arvona yleisesti käytetyn ohjelman mukaan on tuolloin 2,3 mm. Ikäriskisi 23-vuotiaana raskausviikolla 12 on 1/1004 (= 0.1 %) ja se nousee 2,7 mm niskaturvotuksen vaikutuksesta noin 0.5 %:iin. Keskenmenoriski lapsivesipunktiossa on noin 1/200 eli 0.5 %.

Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri