Lääkityksen vaikutus raskauteen

Kysymys 

Hei. Tulin raskaaksi käyttäessäni natriumvalproaatti-lääkitystä (annos 2000 mg iltaisin). Toisena lääkkenä on ketiapiini, jota tulen käyttämään koko raskauden ajan annoksella 400-1000mg vuorokaudessa. Lopetin valproaatin käytön kuudennen raskausviikon lopussa. Olen käynyt jo kahdesti lääkärissä asian takia ja ensimmäisen lääkärin kommentti oli että ainoa järkevä toimintatapa tässä tilanteessa on tehdä raskaudenkeskeytys. Hänen sanojensa mukaan jos sikiöllä on tästä lääkkeestä aiheutunut vaurio, 100% näistä raskaanaolevista tekee keskeytyksen (tätä en kyllä jaksa uskoa).Toinen lääkäri kaksi viikkoa myöhemmin ei painostanut yhtä voimakkaasti keskeytykseen mutta toi selvästi esiin oman kantansa, että raskaudessa on suuret riskit että sikiö on vahingoittunut käyttämästäni lääkkeestä.Haluaisin tietää, kuinka suuri riski vammautumiseen alkiolla/sikiöllä on ja millaisista vaurioista on kyse. Ensimmäinen lääkäreistäni totesi vain että lapsi saattaa olla vaikeasti halvaantunut esim. ilman pidätyskykyä.Meille mieheni kanssa on melko selvää, että tämä lapsi on tervetullut perheeseemme vaikka kärsisikin jonkinasteisesta kehitysvammasta. Mutta onko tilanne todella (lääketieteellisesti) niin toivoton kuin meidän on annettu ymmärtää? Voiko tällaista kehitysvammaisuutta hoitaa? Tulevatko lääkärit painostamaan meidät raskaudenkeskeytykseen jos myöhemmin tulevissa tutkimuksissa selviää vaurioita? Näkyvätkö vamman laajuus ja vaikeusaste sikiötutkimuksissa? Kauheasti olisi kysyttävää mutta vastauksia on vaikea löytää mistään tai saada keltään. (Ja se sadan prosentin keskeyttämismäärä tästä lääkkeestä aiheutuneissa vaurioissa panee miettimään,onko tästä lääkkeestä vaurioitunut lapsi synnyttyään elinkelvoton, vai onko kyse siitä että vain täydellisten lasten halutaan syntyvän ja tähän lääkärit pyrkivät.)Tässä menee vähitellen pää sekaisin niin isältä ja äidiltä kuin isosiskoltakin(joka joutuu kärsimään vanhempien murehtimisesta).Olisimme hyvin kiitollisia jos saisimme vastauksen, kuukauden kuluttua on ns. niskapoimu-ultra ja haluaisin että siinä vaiheessa meillä olisi asiasta tietoa niin että lääkärit eivät voisi maalailla (mahdollisesti) liioiteltuja kauhukuvia.Kiitos.

Vastaus 

Tiedustelin asiaa perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri Minna Pöyhöseltä Väestöliitosta ja hän kehoitti sinua ottamaan yhteyttä Väestöliiton Perinnöllisyyskliniikan teratologiseen tietopalveluun. Se on maksuton puhelinpalvelu, joka antaa tietoa teratogeeneistä. Teratogeeneillä tarkoitetaan sellaisia ulkoisia tekijöitä, joilla on haitallinen vaikutus hedelmällisyyteen tai kehittyvään sikiöön. Teratogeenejä voivat olla esimerkiksi äidin käyttämät lääkkeet, äidin infektiot ja muut sairaudet, rokotukset ja erilaiset ympäristö- ja työaltisteet (esim. kemikaalit ja säteily).

Teratologista tietopalvelua hoitaa gynekologi puh. (09) 641 716 (klo 9-11)

Ystävällisin terveisin Mira Vihmo