Lääkitys haastavaan käytökseen
8-vuotiaalla pojallani on älyllinen kehitysvamma, johon liittyy autistisia piirteitä. Hänellä on haastavaa käyttäytymistä, ja hän on tunne-elämältään arvaamaton. Lääkärin ehdotuksesta on kokeiltu Risperdalia, mutta sillä ei ollut vaikutusta paitsi uneliaisuus ja aamuisin lihasjäykkyys. Nyt on aloitettu Cipralexilla.
Tuntuu välillä siltä, että kokeilu on hakuammuntaa. Voisiko lääkityksestä olla lapselle enemmän haittaa kuin hyötyä? Olisiko PET-kuvantamisesta apua? Silloin voitaisiin selvittää, onko välittäjäaineiden toiminnassa ja aivojen aineenvaihdunnassa jotain epänormaalia. Vai onko silti parempi miettiä esim. Eha 2 -luokan asioihin muita ratkaisuja? Entä ns. stimulantit?
Vai onko haastava käytös luonteenpiirre, johon lääkityksellä ei voi vaikuttaa ilman että se tukahduttaa jotain lapsen tunne-elämässä?
Hyvä kysyjä,
Kehitysvammaisilla ja autistisilla lapsilla saattaa esiintyä käyttäytymistä, joka on huomattavasti haasteellisempaa kuin muiden samanikäisten lasten käyttäytyminen. Tällaisiin käytösongelmiin pyritään ensisijaisesti vaikuttamaan kasvatuksellisilla ja kuntoutuksellisilla keinoilla. Toimivat kommunikaatiokeinot, selkeä arjen struktuuri ja johdonmukainen palaute ovat autistiselle lapselle tärkeitä. Myös koulujärjestelyissä nämä asiat on ensiarvoisen tärkeää ottaa huomioon.
Toisinaan kasvatukselliset ja kuntoutukselliset keinot eivät riitä, ja silloin voidaan harkita lääkekokeilua. Tiettyjen lääkkeiden tehoa ja turvallisuutta autististen ja kehitysvammaisten lasten ärtyisyyden, impulsiivisuuden ja aggressiivisuuden hoidossa on tieteellisesti tutkittu. Näihin lääkkeisiin kuuluvat kysyjän mainitsema risperidoni (kauppanimeltä mm. Risperdal) sekä essitalopraami (kauppanimeltä mm. Cipralex).
Jos lapsella on korostuneesti keskittymisvaikeuksia tai yliaktiivisuutta, voi tarkkaavuushäiriön hoidossa käytetyistä ns. stimulanteista olla apua. Tunnetaan myös muita lääkkeitä, joista saattaa olla hyötyä autististen lasten käytösongelmissa. Kaikkien lääkkeiden käytössä on tavoitteena, että niiden tuoma apu ongelmallisiin oireisiin olisi huomattavasti suurempi kuin niiden mahdollisesti aiheuttamat haittavaikutukset. Tämä hyötyjen ja haittojen suhteen arviointi lapsen eri toimintaympäristöissä tapahtuu lapsen vanhempien, opettajan, muiden lähi-ihmisten ja hoitavan lääkärin yhteistyönä.
Vaikka tietyt lääkkeet tieteellisten tutkimusten perusteella vähentävätkin ei-toivottua käyttäytymistä tutkimuspotilaiden ryhmässä, niin yksilötasolla vaikutusta on vaikea ennustaa. Yksilöllisistä eroista johtuen lääkekokeilu onkin aina eräänlaista hakuammuntaa, ts. ei ole olemassa kliinisiä lääketieteellisiä tutkimuksia, jotka luotettavasti ennustaisivat yksilötasolla tietyn lääkkeen tehoa tai haittavaikutusten vähäisyyttä. Aivojen rakennetta ja toimintaa selvittäviä menetelmiä tutkitaan ja kehitetään vilkkaasti, mutta valitettavasti niitä ei toistaiseksi vielä pystytä hyödyntämään lääkevalinnan perustana. Lääkkeen valinta perustuu tällä hetkellä ensisijassa lapsen käyttäytymispiirteisiin, tutkittuun tietoon ja hoitavan lääkärin kokemukseen. Tämän vuoksi on tärkeää, että lasta hoitavaan työryhmään kuuluu kehitysvammaisuuteen ja autistisiin häiriöihin perehtynyt lääkäri.
Terhi Koskentausta
LT, psykiatrian erikoislääkäri
Ylilääkäri
Uep-kuntayhtymän ja Pääjärven kuntayhtymän asiantuntijapalvelu