Lääkkeen vaikutus sikiöön

Kysymys 

Odotan toista lasta raskausviikolla 26+3. Alkuraskauden pahoinvointi oli voimakasta ja olin moneen kertaan tiputuksessa kuivumisen vuoksi. Raskausviikolla pahoinvoinnin voimistuessa aloin käyttää Metopram-nimistä lääkettä pahoinvointiin. Lääkettä käytin reilun kuukauden verran 2-3 kertaa vuorokaudessa. Tuolloin voimat olivat niin lopussa, etten miettinyt muuta kuin sitä, että selviäisin päivistä ja öistä ilman jatkuvaa oksentamista. Nyt viime aikoina olen alkanut pelätä lääkkeen mahdollisia vaikutuksia sikiöön enkä ole osannut nauttia tulevasta vauvasta. Paniikki ja pelko ovat päällimmäisinä mielessä.

Tänään kävin ultraäänitutkimuksessa, jossa todettiin "keskikokoa pienempi sikiö". En lääkärissä ollessani saanut tivattua, mahtuuko vauva millään tavoin normaalin kasvun rajoihin vai onko pienikokoisuudessa jotakin todella poikkeavaa. Niskapoimu-ultrassa pää-perämitta vastasi viikkoja. Nyt mitat olivat BPD 61.9 mm (vast. h 25+1), HC 240.8 mm (h 26+1), AC 206.4 mm (h 25+1) ja FL 48.8 mm (h 26+0). Sikiö oli perätilassa. Rakenteissa ei tullut esiin poikkeavaa. Onko sikiön koko huolestuttavan pieni? Kiitos etukäteen!

Vastaus 

Tervehdys,

Metopram on erittäin yleisesti käytetty lääke raskauspahoinvoinnin hoidossa, ja siten turvallinen. Ultraäänitutkimuksessa saadut mitat ovat aivan hyvin normaalin rajojen sisällä olevia. Perätilassa olevalla sikiöllä on "aina" lakimitta (BPD) pienehkö, mutta pään ympärys (HC) normaali, kuten kyseisen sikiönkin kohdalla on. Hiukan hoikka hän on (AC), mutta ei huolestuttavasti.

Unohda paniikki ja ryhdy nauttimaan raskaudestasi, jossa on nyt menossa tosi mukava vaihe!

Terveisin
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri